Piti vaan kertoa, että tämä blogi on nyt jäissä parisen viikkoa. Tämä tyttö lähtee häämatkalle etelän aurinkoon :) (tällä hetkellä on tosiaan onni, että valitsimme Aurinkomatkojen lomalennon; nehän lennetään lakosta huolimatta!)
Neulepuolesta hieman. Tekeillä on tällä hetkellä yhdet sukat sekä lapaset, jonossa vielä ainakin yhdet kämmekkäät ennen joulua. Korttejakin ehdin hieman aikaa sitten askarrella muutaman. En siis ole lepäillyt laakereillani vaikka tänne asti en olekaan ehtinyt raportoida! Lupaan jatkossa (ja valon lisääntyessä) kuvata ahkerammin.
Palaan blogimaailmaan viikolla 50.
Hyvää talven jatkoa ja joulun odotusta!
tiistai 17. marraskuuta 2009
torstai 5. marraskuuta 2009
Kirottu narri raapaisi syvältä
Valot himmenevät. Ympärille laskeutuu syvä hiljaisuus. Voi melkein kuulla oman sydämensä lyövän. Ensin pimeässä näkyy vain orkesterimontun nuottitelineiden lamppujen pieniä valonpilkkuja. Lavalle astelee kumara, rujon näköinen mies kädessään punainen narrinhattu. Yleisö odottaa jännittyneenä.
Rigoletto. Hovinarri, joka pilkattuaan kreiviä saa ylleen kirouksen. Kreivin tytär päätyi irstailevan ja häikäilettömän naistennaurattaja Mantovan herttuan saaliiksi. Pian Rigoletton oma tytär, hänen ainoa ilonsa elämässä, kokee saman kohtalon. Herttuan vuodattamat, sydämet sulattavat rakkaudentunnustukset saavat Gilda-tyttären hullaantumaan. Kirous ei päästä narria otteestaan.


kuva Suomen kansallisoopperan sivuilta.
Siinä missä naissankarin roolissa liikkuva herttua selviää pälkähästä, Rigoletto menettää lopulta kaiken. Yrittäessään kostaa herttualle, narri sinetöikin tyttärensä kuoleman. Tarina on lohduton.
Rigoletto on silti kertomus rakkaudesta. Sen lisäksi että se kuvaa Gildan uhrautuvaa rakkautta herttuaa kohtaan, se on mielestäni ennen kaikkea kertomus isän rakkaudesta tytärtään kohtaan.
Oopperoilla on kovin usein synkkä loppu. Miksiköhän näin? Tässäkin kertomuksessa "paha" ei varsinaisesti saanut palkkaansa: herttua jatkoi naisseikkailuitaan, ehkä jopa tietämättään että hänen henkensä on ollut vain hiuskarvan varassa.
Kansallisoopperan teos vakuutti minut. En ole oopperan asiantuntija, enkä itse asiassa edes vakiokävijä. Mutta kertoohan se todella paljon, että "amatöörikin" ymmärsi, tunsi ja liikuttui. Kaikki roolit laulettiin upeasti. Herttuan roolissa laulanut Charles Castronovo kirvoitti jopa useita bravo-huutoja yleisöltä. Itseni yllätti vahvasti myös se, että esiintymisessä ei luotettu vain hienon laulun voimaan. Esiintyjät todella esiintyivät ja eläytyivät rooleihinsa. Alberto Gazale Rigoletton nimiroolissa toi hienosti esiin sen tuskan mikä narrin kohtaloon kietoutui. Samalla kertaa Castronovo oli valloittava ja keikarimainen herttua, jonka suuhun "La donna è mobile" sopi kerrassaan mainiosti. Verdin musiikki on muutenkin kerrassaan ihailtavan kuulosta.
Itselleni Castronovo toi olemuksellaan ensimmäisenä mieleeni näyttelijä Adrien Brodyn. Brody oli mahtava II maailmansodan myllerryksiin sijoittuvassa Pianisti-elokuvassa. Mantovan herttuassa oli jotakin samanlaista vahvuutta, mutta samalla leikkimielisyyttä, kujeilua ja toisaalta taas valtavaa herkkyyttä. Viimeisessä esityksessä (13.11.) herttuan roolin laulaa Mika Pohjonen, joka tuo varmaankin herttuasta esiin taas aivan toisenlaisia piirteitä.
Enempää hunajaa en taida tällä kertaa teille vuodattaa. Käykää toki oopperassa. Opiskelijalippu parhaille paikoille maksoi 28e, joten mistään yläluokan snobbailuharrastuksesta ei ainakaan lipunhintojen perusteella ole kyse.
Rigoletto. Hovinarri, joka pilkattuaan kreiviä saa ylleen kirouksen. Kreivin tytär päätyi irstailevan ja häikäilettömän naistennaurattaja Mantovan herttuan saaliiksi. Pian Rigoletton oma tytär, hänen ainoa ilonsa elämässä, kokee saman kohtalon. Herttuan vuodattamat, sydämet sulattavat rakkaudentunnustukset saavat Gilda-tyttären hullaantumaan. Kirous ei päästä narria otteestaan.


kuva Suomen kansallisoopperan sivuilta.
Siinä missä naissankarin roolissa liikkuva herttua selviää pälkähästä, Rigoletto menettää lopulta kaiken. Yrittäessään kostaa herttualle, narri sinetöikin tyttärensä kuoleman. Tarina on lohduton.
Rigoletto on silti kertomus rakkaudesta. Sen lisäksi että se kuvaa Gildan uhrautuvaa rakkautta herttuaa kohtaan, se on mielestäni ennen kaikkea kertomus isän rakkaudesta tytärtään kohtaan.
Oopperoilla on kovin usein synkkä loppu. Miksiköhän näin? Tässäkin kertomuksessa "paha" ei varsinaisesti saanut palkkaansa: herttua jatkoi naisseikkailuitaan, ehkä jopa tietämättään että hänen henkensä on ollut vain hiuskarvan varassa.
Kansallisoopperan teos vakuutti minut. En ole oopperan asiantuntija, enkä itse asiassa edes vakiokävijä. Mutta kertoohan se todella paljon, että "amatöörikin" ymmärsi, tunsi ja liikuttui. Kaikki roolit laulettiin upeasti. Herttuan roolissa laulanut Charles Castronovo kirvoitti jopa useita bravo-huutoja yleisöltä. Itseni yllätti vahvasti myös se, että esiintymisessä ei luotettu vain hienon laulun voimaan. Esiintyjät todella esiintyivät ja eläytyivät rooleihinsa. Alberto Gazale Rigoletton nimiroolissa toi hienosti esiin sen tuskan mikä narrin kohtaloon kietoutui. Samalla kertaa Castronovo oli valloittava ja keikarimainen herttua, jonka suuhun "La donna è mobile" sopi kerrassaan mainiosti. Verdin musiikki on muutenkin kerrassaan ihailtavan kuulosta.
Itselleni Castronovo toi olemuksellaan ensimmäisenä mieleeni näyttelijä Adrien Brodyn. Brody oli mahtava II maailmansodan myllerryksiin sijoittuvassa Pianisti-elokuvassa. Mantovan herttuassa oli jotakin samanlaista vahvuutta, mutta samalla leikkimielisyyttä, kujeilua ja toisaalta taas valtavaa herkkyyttä. Viimeisessä esityksessä (13.11.) herttuan roolin laulaa Mika Pohjonen, joka tuo varmaankin herttuasta esiin taas aivan toisenlaisia piirteitä.
Enempää hunajaa en taida tällä kertaa teille vuodattaa. Käykää toki oopperassa. Opiskelijalippu parhaille paikoille maksoi 28e, joten mistään yläluokan snobbailuharrastuksesta ei ainakaan lipunhintojen perusteella ole kyse.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Otanpa
minäkin kantaa tähän Novitan tapaukseen. Oikein harmittaa tällainen! Niin mielelläni tukisin suomalaista työtä ja osaamista, mutta tässä tapauksessa näistä ominaisuuksista ei kyllä oikein ole avuksi... Miksi Novita ei luota omaan osaamiseensa ja tekemiseensä, vaan plagioi muilta ja pitää suorastaan pilkkanaan suomalaisia neuleharrastajia? Eikö Novita-brändiä ja suomalaista neulekulttuuria pitäisi viedä aivan toiseen suuntaan? Toisaalta, jos hallitsee Suomen markkinoita melko pitkälti (Novitan lankoja kun myydään joka ikisessä marketissa ja pikkukaupassakin), lienee turha vaivautua tekemään sen enempää. Suomalainen käsityökulttuuri ansaitsee mielestäni parempaa kuin Novitan esittämät sekoilut ja ala-arvoisen asiakaspalvelun.
Niinpä minäkin allekirjoitin.
Niinpä minäkin allekirjoitin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)