sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Paha mieli



Tämä viikonloppu on taas ollut jotenkin surkea fiiliksiltään. Olen pääasiassa istunut sisätiloissa ja lukenut maanantain tenttiin. Jotenkin aina silloin tällöin painun ajatuksissani jonnekin syviin itsesäälin vesiin. Oma elämä tuntuu näinä hetkinä niin mitättömältä. Enpä ole koskaan saanut mitään valmiiksi ja mahdanko saadakaan! Olen tuhlannut monta vuotta elämästäni. Eivätkös ihmiset ole tähän ikään mennessä yleensä menneet jo oikeisiin töihin! Tunnen huonoa omaatuntoa kaikesta tekemättömästä, enkä osaa nähdä jo tähän mennessä saavutettuja juttuja hienoina. 


Lähestyn hiljalleen 30 ikävuotta, mutta opintoni ovat yhä levällään kuin esterin eväät. Tämä vuosi on jo kahdeksas yliopistolla (tosin yhden puolen vuotta olin poissa), mutta gradu ja kaksi tenttiä puuttuvat vielä suoritusotteeltani ja nekös sitten kummittelevatkin oikein kunnolla. Teen parhaillaan opintoja myös ammattikorkeakouluun ja varmasti se on yksi syy siihen, miksi aikaa gradulle ja muille yliopisto-opinnoille ei oikein ole. Ja silloin kun on, keskityn lähinnä itseni säälimiseen ynnä muuhun jotka eivät edistä itse tuota työtä. Oikein kadehdin niitä, jotka tuosta vaan sutaisevat gradunsa loppuun esim. äitiyslomalla! Missä minun tarmoni ja intoni oikein on? Ei missään, minulle ei ole tuollaista lahjaa annettu. Ja näin pitkän taaperruksen jälkeen opiskelu ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Mietin jatkuvasti mistä kaikesta joudunkaan luopumaan. En voi ostaa kauniita, uusia vaatteita, laittaa hiuksia ja kynsiä tai matkustaa. Kaikkea sitä mitä normaalit kaksvitoset lapsettomat tekee :/


Olen miettinyt onko tämä gradun kanssa painiminen tehnyt itsetunnostani näin huonon, vai onko huono itsetuntoni aiheuttanut kaiken tuskan tuon tieteellisen tutkielman viimeistelyssä? Olen asettanut itselleni jo puolisen kymmentä deadlinea, mutta aina niistä jotenkin liu'utaan ohitse... Tällä kertaa päätepisteeni on huhtikuun palautuspäivä. Siihen on 10 viikkoa. Saa nähdä miten mahtaa käydä.


Ensin kuitenkin haen pakasteesta ison kulhollisen suklaajätskiä...

4 kommenttia:

  1. Mulle ainakin gradu oli ihan helvettiä. Sain sen raavittua kasaan sen voimalla, että oli työpaikka odottamassa ja pakko valmistua. Ehkä sen kanssa on hyvä miettiä, mihin tähtää, haluaako jonkun tietyn arvosanan vai vaan gradun tehtyä. Rimaa voi laskea, jos ei tähtää tutkijaksi, ei gradun arvosana tunnu ketään muuta kuin itseä kiinnostavan.

    Musta oli avartavaa käydä 1,5 vuotta sitten yläasteen luokkakokouksessa. Ihmiset oli tosi erilaisissa elämäntilanteissa, muutama oli vaihtanut opinahjoa moneen kertaan, eikä tiennyt vieläkään, mitä haluaa opiskella. Joku teki väitöskirjaa ja oli jäämässä äitiyslomalle ja sitten oli kaikkea siltä väliltä. Ihmisten elämät menee niin eri tahtiin, ettei oikein kannata verrata.

    Itse ainakin huomaan, että usein tulee verrattua niihin, joihin verrattuna löytää itsestään vikaa tai vähäpätöisyyttä. Voi toki olla, että moni 25-vuotias on jo töissä. Toisaalta on myös niitä, jotka painavat töitä hermoromahduksen partaalla, mutta eivät uskalla myöntää, että oma juttu olisikin jotain ihan muuta. Usein pinnan alle kätkeytyy kaikenlaista.

    On hyvä, että on unelmia ja tavoitteita, mutta surullista, jos elämä menee sitten kun-elämäksi. Itse ainakin oon sitä elänyt ja välillä taivun vieläkin siihen. Kuitenkaan niiden tavoitteiden saavuttaminenkaan tuskin tuo autuutta, rahaa on kiva olla enemmän, toisaalta sitten nousee vaatimustaso ja taas se tuntuu loppuvan kesken. Se on loputon kehä, nimim. kokemusta on.

    VastaaPoista
  2. :) Olet kyllä yksi niistä joihin kovin helposti tulee itseä verrattua.

    Ehkä itseä harmittaa kun on ystäväpiirin ainoa joka vielä opiskelee, eli niiden kavereiden kanssa ei sitten enää edes ole juuri mitään yhteistä. Ja kun tuntuu että kaikki muut ovat menneet eteenpäin mutta mä jumitan vaan tässä samassa tilanteessa kuin jotain 3 vuotta sitten... Kauheasti opintoja takana, mutta ei pätevyyttä yhtään mihinkään! :O

    VastaaPoista
  3. Viisas kirjoitus Kuninkaantyttäreltä! Mun on pakko kommentoida, sillä olen jonkun aikaa seurannut blogiasi, enkä aina ihan ymmärrä alakuloasi. Sulla tuntuu asiat olevan kuitenkin ihan hyvin. Useampi opiskelupaikka ja kaikkea... Itse en ole edes päässyt vielä sinne opiskelemaan, mihin haluisin :(

    VastaaPoista
  4. Juu eihän nämä kaikki päässä pyörivät ajatukset olekaan mitenkään järjellä pääteltyjä :) Onneksi nykyisin en sentään enää tarvitse lääkitystä mielialan kohottamiseen vaan olen löytänyt iloa muista asioista.

    VastaaPoista