sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Lohtua maailmaan

Pertti Jarla kirjoittaa Suomen Kuvalehden nettisivuilla onko tieteellinen maailmankuva kova ja kylmä? Jarla vertaa tieteellistä maailmankuvaa uskontojen usein tarjoamaan maailmanlopun ajatukseen, jossa suurin osa väestöstä tuhoutuu pienemmän joukon pelastuessa. Itse ajattelen, että on aivan turha yrittää esittää tiedettä jotenkin arvovapaana alueena. Tiedettä tehdään aina jonkin osapuolen hyväksi, ovathan maailman viisaat kehitelleet kaikenlaisia sotakoneita ja pommeja saadakseen itselleen maallista mammonaa ja gloriaa. Tiede ei siis myöskään ole millään lailla objektiivista: kaikki teoriat ovat tosiaan vain teorioita eli sen hetkisen ymmärryksen tuotteita. Nämä sitten muuttuvat ja kehittyvät kun tietoa hankitaan lisää ja ennen kaikkea uusista näkökulmista. On myös hyvä kysyä, mitä tarkoitetaan "tieteellisellä maailmankuvalla"? Tuskin kukaan voi sanoa omaavansa aivan täysin tieteellisen maailmankuvan. En ainakaan usko, että kukaan rakastunut rajaisi parinsa valinnan vain kemiallisiksi reaktioiksi ja luonnonvalinnaksi?

Jokainen uskoo mielestäni johonkin. Osa ihmisistä ei vain tunnista tätä itsessään tai ei pidä sitä edes merkityksellisenä. Voin suoraan myöntää, että oma henkilökohtainen uskoni tuo minulle lohtua. En tiedä miten ihmiset jotka eivät usko mihinkään jumalaan tai yliluonnolliseen pystyvät kohtaamaan esimerkiksi lähimmäisen menetyksen. Tällaisena hetkenä tieteellinen maailmankuva on kova, se ei anna ihmiselle mitään takaisin.

Itseäni tällaisissa keskusteluissa tieteestä ja uskonnosta harmittaa se, että nämä kaksi asetetaan täysin vastakkain. Ikään kuin Jumalaan uskovalta ihmiseltä puuttuisi kaikki älyllinen ymmärrys esimerkiksi ekosysteemeistä tai maailmansynnystä. Minä en näe mitään ristiriitaa Jumalan luomistyön tai alkuräjähdys- ja evoluutioteorian välillä. Tieteen perustehtävänä on muutenkin vastata kysymykseen miten jokin on tapahtunut, kun uskonnot pyrkivät selvittämään niiden takana olevia syvempiä syitä (miksi?). Kumpaa tahansa maailmankuvaa (tai niiden yhdistelmää) sitten kannattaakin, on mielestäni hyvä osoitus ihmisluonnon "epäluonnollisuudesta" hyökätä oman lajin edustajaa kohtaan ihan vain ilkeyttään tai oman kilven kiillottamiseksi. Tällaista eivät eläimet tee. Ainoastaan ihminen kykenee moraaliseen toimintaan ja sitä kautta myös epämoraaliseen.

11 kommenttia:

  1. Ihan pakko vähän kommentoida, koska koen seisovani jossain keskimaastossa, mitä tulee tähän "vastakkainasetteluun". Juuri pohdin, kun luin viimeisen perhemurhatapauksen lähisukulaisen olleen kirkkoherra, että kuinka syvästi uskova selviää noin järkyttävästä teosta. Näen sen olevan vielä vaikeampaa, jos takana on ajatus Jumalan tahdosta. Kuinka kukaan Jumala voi olla niin julma. Itselleni on viimeisten vuosien aikana tullut vastaan useita kovia asioita, jotka ovat heiluttaneet minua. Oma "uskoni" perustuu siihen, että mietin asioita, jotka toimivat ja ovat hyvin, jotta jaksan kantaa ne raskaat taakat. Lisäksi taakan jakaminen muiden kanssa antaa voimaa. Välillä myös rukoilen, koska en halua jättää mitään keinoa käyttämättä. Kukaan kun ei täällä selviä ilman vastoinkäymisiä ja murheita. Mutta en halua ajatella, että se olisi jonkun tahto. Se on karmiva ajatus.

    Mitä tulee tuohon viimeiseen kappaleeseen, niin yleisellä tasolla juuri uskovat ovat harrastaneet tuota hyökkäystä jo useita satoja vuosia. Valitettavasti. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja jokaisen hakea lohtunsa sieltä, mistä sen parhaiten löytää. Ja en muuten kyllä kokenut artikkelia millään tavalla hyökkääväksi.

    VastaaPoista
  2. Niin, sehän tuntuu olevan tavallinen hokema, että uskon nimissä on tehty kaikenlaista pahaa. Kuka muistaa sen hyvän mitä on tehty? Esimerkiksi Antiikin ajan käsitys ihmisestä ei ole kovin humaani, vaan vasta kristityt alkoivat hoivata esim. hylättyjä lapsia tai hoitaa ruttoa sairastavia henkensä uhalla.

    Mä näen, että se oli tämä mies joka tappoi oman perheensä, ei Jumala. Jumala on antanut meille oman tahdon ja vapauden valita, eli emme ole mitään marionetteja. Jumalan tahto ei tarkoita että Hän ohjailisi meitä ulkoa. Tietysti voidaan sitten kysyä miten mahdollisia mitkäkin valinnat milloinkin ovat. Jos nyt teologisesti ajatellaan, niin ihminenhän valitsi pahan halutessaan tulla Jumalan kaltaiseksi. Jokaisessa meissä on se paha, vaikka sitä onkin vaikea ajatella. En tiedä mistä olet päätynyt ajatukseen, että ihmiselle koituva paha olisi Jumalan tahto?

    Varmasti oma usko horjuu tuollaisessa tilanteessa, se isku on niin raju. Mutta mitä tuntee ihminen, joka hautaa läheisensä eikä ajattele enää koskaan tapaavansa heitä? Itseä ainakin lohduttaa Jumalan lupaus paratiisista jossa ei tunneta itkua eikä surua vaan vietetään loputonta juhlaa :)

    VastaaPoista
  3. Tohon uskon nimissä tehtyyn hyvään ja pahaan ei varmaan kannata kauheesti palata; kumpikaan puoli ei ole omittavissa yksinään mihinkään uskoon.

    Olen täysin samaa mieltä tuosta, että se mies itse tappoi perheensä. Aikoinaan nuorena tuli pyörittyä kirkon piirissä ja kyllä mä muistan kuulleeni tuon useasti, että "kaikki mitä maailmassa tapahtuu on lopulta Jumalan tahdon mukaista. Kaikella on tarkoitus." Teologisesta puolesta en osaa sanoa, koska en siitä ymmärrä, mutta hyvä jos näin ei periaatteessa ajatella. Ja alleviivaan vielä, että itse en ole siis tähän päätynyt :)

    Itse uskon kuoleman jälkeiseen elämään ja mystiikkaan. Käyn mielessäni keskusteluja minulle tärkeän ihmisen kanssa, joka ei enää täällä vaikuta. Hän on hyvin voimakkaasti läsnä elämässäni. Mutta en mä silti usko, että se joka ei usko tuollaiseen yhteyteen tai kuoleman jälkeiseen elämään, olisi yhtään lohduttomampi. Oikeestaan luulen, että hän ei tarvitse sitä ajatusta. Me olemme kaikki erilaisia tunne-elämältämme. Tekstisi viritti näköjään kovasti ajatuksia tässä päässä :)

    VastaaPoista
  4. Ehkä mä olenkin tunteellinen höpsö kun tunnen tarvitseni Jumalaa :) Mutta en myöskään ymmärrä heitä, jotka ottavat jumalan sieltä ja toisen ajatuksen tuolta, ikään kuin keräten eri uskontojen ja muiden maailmankatsomusten parhaat päältä. Mikä Jumala on sellainen, jonka ihminen itse näin rakentaa itselleen? Miten sellaiseen Jumalaan voisi luottaa auttajana ja turvana? Voisin muuten sanoa tuosta Jumalan tahdosta, että siihenhän ei ole mitään selkeää vastausta. Itse en osaa ajatella, että Jumala haluaisi meille mitään pahaa. Hän ehkä sallii maailmassa normaalisti tapahtuvan pahan, mutta ei itse tee sitä. Raamatussa luvataan, ettei hiuskarvakaan katkea ilman että Isä siitä tiedää :)

    Enkä mäkään halua kitkeä niitä muita kukkia, jokainen ajatelkoon niin kuin haluaa :) Ihmettelen vaan niitä joilla on kova tarve mätkiä toista päähän oli se lyömäase sitten Raamattu tai Lajien synty.

    VastaaPoista
  5. En mä voi olla vastaamatta :) Itse olen keräilijä ja olen oman maailmankuvani luonut pääasiassa kristilliselle pohjalle, mutta arvostan myös muita maailmankatsomuksia ja uskon, että sieltä löytyy mulle monta hyvää asiaa. Esim. budhismissa on todella kauniita ajatuksia. Mun Jumala on hyvin moniluonteinen. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä moniulotteisempi se on. Miksi sellaiseen Jumalaan ei voisi luottaa? En ihan ymmärtänyt tuota. Vaikka siis saat toki ajatella niin. Toki mulle Jumala ei ole niinkään luottamista varten vaan jotain muuta.

    Mutta tää menee varmaan sun lukijoiden mielestä tosi tylsäksi keskusteluksi. Me ollaan tavallaan samasta puusta kahteen eri suuntaan haarautuneita näine mielipiteinemme ;)Sinä ehkä perinteisempään ja suoraviivaisempaan suuntaan ja mä vähän mutkittelevaan ja rönsyilevään. Hih, hih!

    VastaaPoista
  6. Tarkoitan siis sitä tuolla jumalakäsityksellä, että jos ottaa yhden jutun sieltä ja toisen täältä, niin voiko sellaiseen Jumalaan turvata tai uskoa minkä on tavallaan itse rakentanut? Jos ei ole mitään pohjaa vaan tällä tavalla luo itse sen jumalan? Ja sitten otetaan vain niitä itselle sopivia kivoja juttuja ja unohdetaan ne ei-niin-kivat (tähän on tietysti helppo mennä, ikäviä asioita on ikävä ajatella).

    Jokainenhan tietysti joka tapauksessa rakentaa oman kuvan jumalastaan,ja onhan kristittyjenkin Jumala moniulotteinen. Itse huomaan jatkuvasti löytäväni jotain uusia juttuja lukiessani ja keskustellessani muiden kanssa. Haluan myös ajatella, että muissakin maailmankatsomuksissa on kaikissa jotain opittavaa ja ylipäätään sitä samaa puhetta jumaluudesta tai elämän tarkoituksesta. Eli voin arvostaa ja antaa muiden uskoa niin kuin uskovat vaikka en ajattelenkin krisittyjen olevan "eniten" oikeassa :)

    VastaaPoista
  7. Minusta taas ajatus siitä, että vuonna 2012 aikuiset ihmiset uskovat, että taivaalla asuu parrakas ukko, joka ohjaa meitä, on aivan absurdi. En pysty ymmärtämään, että joku ajattelee niin. Ja ajatus ei tosiaankaan ole minusta lohdullinen, vaan aivan kammottava! Sehän tarkoittaa, ettei meidän teoillamme ole mitään merkitystä, vaan jos jumala päättää, että koko elämämme on kurja, niin se on sitten.

    Jos oikeasti olisi olemassa taivas ja helvetti, niin kuka sinne taivaaseen pääsisi? Ehkä pikkulapsina kuolleet, mutta hyvin harva aikuinen, eikä ainakaan kukaan mies, jos raamatun oppeja pidetään "vaatimuksena". Minusta se ei siksi todellakaan ole lohdullinen ajatus, että läheiseni ovat helvetissä, eivätkä vain lakanneet olemasta olemassa, kuten minä uskon.

    Minusta pitää myös huomioida, että ihmisen elämällä ei oikeasti ole yhtään mitään merkitystä, jos ajatellaan, miten kauan elämää on ollut. Yksilö on täysin merkityksetön, ainoastaan lajina meillä on merkitystä. Ja valitettavasti negatiivista merkitystä, niin paljon pahaa ihmiset ovat saaneet aikaan.

    Ja kyllähän luomiskertomuksen ja evoluution samanaikainen olemassaolo on mahdottomuus. Toinen ei vain yksinkertaisesti voi olla totta, molemmat eivät voi pitää paikkaansa. Jenkeistä kuulemma 40 % on sitä mieltä, että evoluutiota ei ole. Minusta kuitenkin evoluutio on todistettu aika lailla aukottomasti, vaikka siinä varmaan jotain väärinymmärryksiä vielä onkin.

    "En ainakaan usko, että kukaan rakastunut rajaisi parinsa valinnan vain kemiallisiksi reaktioiksi ja luonnonvalinnaksi?" Et taida kauheasti lukea netin keskusteluja ja ns. miesasiamiesten kirjoituksia? (Ja hyvä niin, älä alakaan lukemaan!) Heidän mielestään rakastuminen on vain naisten prinsessaleikkiä, eikä sitä oikeasti ole olemassa, on vain juuri nuo kemialliset reaktiot, joiden perusteella valikoituu optimaalinen pari jälkeläisen kannalta. Käsittääkseni suurin osa miehistä ei usko ns. romanttiseen rakkauteen.

    Minä en pidä uskonnoissa siitä, että ne sallivat sen, ettei yksilön tarvitse ottaa vastuuta teoistaan, koska kaikki on "jumalan tahto". Muutoin minulle on ihan sama, mihin ihmiset uskoo, minä vain en ymmärrä uskonnollisuutta.

    P.s Onnea vauvan johdosta! :)

    VastaaPoista
  8. Mulle Jumala on paljon enemmän kuin se lasten kertomusten parrakas ukko :) Jumala on jotain niin suurta, että kuva Jumalasta Isänä pilven päällä on vain yksi tapa koettaa kuvata ja ymmärtää Häntä. Tämän päivän aikuisillakin on harmittavan usein lapsen kaltainen kuva Jumalasta ja täten ymmärrys esimerkiksi uskonnollisista kielikuvista on vajavaista. Uskontoa pidetään siinä tapauksessa vain lapsellisena haihatteluna.

    En tiedä millä perusteella uskot ihmisten pelastuvan, jos taivaaseen pääsee vain pikkulapset. Kristillisen (ja erityisesti luterilaisen) käsityksen mukaanhan jokainen (myös vastasyntynyt) on syntinen eli Jumalan pelastusta tarvitseva. Omilla teoilla EI ole vaikutusta, vaikka Jumalan rakkauden tunteva kristitty tunteekin koko sydämessään halun tehdä lähimmäisen rakkauden tekoja. "Taivaaseen" päästään Jumalan armosta eli vain Jumalan ansiosta. Jenkkiläisiltä lienee tosin myös Suomeen hiipinyt tämä ajatus taivaspaikasta "ansaittuna" asiana...

    En myöskään ymmärrä mistä olet saanut käsityksen, että uskonnot antavat ihmisten tehdä mitä vaan? Eivätkö juuri uskonnot vaadi meitä huomioimaan toiset ja huolehtimaan? Luonnon kannaltahan ei juuri olisi järkeä huolehtia esim. köyhistä tai sairaista.

    Itse uskon evoluution olevan täysin totta, mutta myös Raamatun kertovan maailman synnystä. Raamattuahan ei voi lukea kuin tietokirjaa, vaan ennemminkin kuvauksena jostakin syvemmästä myytistä sen takana. Miksi Jumala ei olisi voinut luoda maailmaa evoluution kautta? Jälleen joudumme puhumaan/kirjoittamaan Jumalasta näillä omilla termeillämme (olemme välttämättä sidottuja kieleen), joihin Jumala ei taivu. Eli kuvaus maailman luomisesta kuudessa päivässä on mielestäni kirjoittajan tapa yrittää kuvata tätä suunnattoman ihmeellistä tapahtumaa meille jollakin tavalla käsitettävällä tavalla. Evoluutioteoriat eivät myöskään vastaa siihen kysymykseen, että miksi ihmisestä tuli juuri tällainen? Miksi ihminen on olemassa? Tai mikä sen alkuräjähdyksen sai ihan alkujaan liikkeelle?

    Tulipas pitkä sepustus, mutta oli pakko vastata :) Kiitos kommentista ja onnitteluista. Toivottavasti tästä ei tule ihan pelkkää vauvablogia sentään jatkossa... :D

    VastaaPoista
  9. Minun mielestäni jo se, että jumala on henkilökohtainen, on todiste siitä, ettei jumalaa ole, "hän" on vain abstrakti käsite. Jumala on myös hyvin helppo ja monille lohdullinen vaihtoehto, vähän kuin usko siihen, että "paha saa palkkansa" tai että hyvät teot palkitaan. Mutta paha ei yleensä saa palkkaansa, eikä hyviä tekoja palkita. Uskon myös, että jos jumala oikeasti olisi olemassa, ei olisi tarvetta puhua uskosta, koska nykytiedolla se pystyttäisiin todistamaan.

    Mikä minua on aina erityisestä tökkinyt uskonnoissa on juuri tuo ajatus, että jos taivaaseen pääsee vain jumalan armosta, niin sittenhän sinne pääsee myös pedofiilit ja sarjamurhaajat ja vastaavat, kunhan vain uskovat. Ja joku oikeasti hyvä ihminen joutuu helvettiin, vain siksi, ettei usko jumalan olemassaoloon. Jos niin on, niin mitä se kertoo jumalan luonteesta?

    Myös ateistit tekevät vapaaehtoistyötä ja auttavat muita ihmisiä, ei se ole mikään uskontoon kuuluva asia. Ja uskovaisuuteen kuuluu myös hyvin ikäviä piirteitä, kuten suvaitsemattomuus esimerkiksi homoseksuaaleja kohtaan. Ja monet uskonnot myös vaativat esimerkiksi vääräuskoisten tuhoamista, minkä näemme harva se päivä erilaisten terroristi-iskujen muodossa. Heille se on hyvä ja oikea teko, joten sekin on niin suhteellista. Heille se on itse asiassa niin hyvä teko, että sillä pääsee automaattisesti taivaaseen, mutta meille muille se on pahimmanlaatuinen rikos.

    Minut on kasvatettu uskomaan jumalaan, mutta tiedätkö, miten minusta tuli ateisti? En rehellisesti sanoen koskaan erityisesti edes ajatellut uskontoa, mutta minulla oli juuri tuo sinunkin kuvailemasi mielikuva uskovaisista ihmisistä hyvinä ja empaattisina ja auttavina ihmisinä. Kunnes sitten tuli aika mennä rippikouluun, enkä ole ikinä, koskaan, IKINÄ! elämässäni tavannut joukkoa niin sisäisesti rumia ihmisiä. He haukkuivat toisiaan selän takana, vaikka toisilleen esittivät niin kaveria, kertoivat meille rippikoululaisille, miten he ovat tärkeämpiä ja parempia ihmisiä kuin me, koska he ovat jumalan valittuja; he olivat ilkeitä ja kateellisia toisilleen ja sanoivat ihan kauheita asioita toisistaan selän takana, he olivat itserakkaita ja suvaitsemattomia ja kaksinaamaisia ja en ole varmaan koskaan ollut niin järkyttynyt kenenkään käytöksestä. Ja minun uskoni jumalaan kuoli sen kahden viikon leirin aikana, koska jos jumalan valituilla on järjestään tuollainen luonne... En väitä, että uskovaiset olisivat kaikki huonoja ihmisiä, mutta väitän, ettei uskovaisuus tee kenestäkään millään tavoin parempaa luonteeltaan. Luonne ja hyvyys on uskonnosta riippumattomia asioita. Itse asiassa uskonnosta keskustellessa tulen parhaiten juttuun lestadiolaisten kanssa, koska he ovat nöyriä. Kristityt luulevat yleensä olevansa parempia kuin muut ja ärsyttää minua.

    Me olemme hylänneet uudempienkin maailman viisaimpien ihmisten teoriat esimerkiksi maapallon muodosta ja aurinkokunnan rakenteesta, joten miksi yksi kirja olisi eri asemassa? Minä uskon, että ihmisestä tuli tälläinen sattumalta, koska aina uudelleen tietyt ominaisuudet omanneet yksilöt selviytyivät. Olemassaoloomme ei ole mitään syytä, synnyimme sattuman kautta ja jonain päivänä tuhoudumme sattuman kautta. Tai ehkä todennäköisemmin omien tekojemme kautta.

    Luulen, että tämä on aihe, jossa ateistien ja uskovaisten on hyvin vaikea ymmärtää toistensa näkökulmaa; varsinkin kun molemmat uskovat vakaasti olevansa oikeassa. Mutta se on kiinnostava puheenaihe. :)

    ...

    Kai se vauveli vie aika paljon uuden äidin ajatukset, mutta on niistäkin asioista mielenkiintoista lukea. :)

    VastaaPoista
  10. Olen samaa mieltä tuosta että kristityt eivät todellakaan ole mitään muita parempia ihmisiä! Itse ajattelen että Jumalaan uskova ja luottava näkee omat vikansa ja tajuaa olla nöyrä niin Jumalan kuin muiden ihmistenkin edessä. En osaa itse mieltää seurakunnan työntekijöitä Jumalan "valittuina". Käyttivätkö he tosiaan itse itsestään tällaista nimitystä? Hui. Kaikki ihmiset ovat (uskonnosta/katsomuksesta riippumatta) samanarvoisia. Mutta lestadiolaiset ovat kyllä ihan meidän luterilaisen kirkon jäseniä :)

    Minä peilaan ajatuksia Jumalasta ja uskosta aina suhteessa omaan luterilaiseen kirkkoomme, en osaa oikein pohtia noita käsityksiä esim. muslimien itsemurhaiskuista. Tosin eivätkös imaamit ole nämä useissa maissa tuominneet Koraanin vääränlaisenä tulkintana. Uskontoa valitettavasti käytetään myös politiikan aseena :( Itse en missään nimessä hyväksy toisen ihmisen satuttamista uskonnon nimissä, silloin henkilö ei ole mielestäni ymmärtänyt uskosta Jumalaan yhtään mitään. Jo lukemalla muutaman lauseen Jeesuksen opetuksia pitäisi ymmärtää toimia aina ja vain lähimmäisen hyväksi, ei mitään muuta. Mutta ihmisiä me kristitytkin olemme, aina vajavaisia emmekä todellakaan mitenkään parempia kuin muut!

    Tätä keskustelua voisi varmasti jatkaa ikuisuuden ja hyvä niin :) Avoimella keskustelulla voi oppia paljon uutta muiden näkemyksistä ja ajattelusta, ja sitä kauttahan sitä ehkä ymmärtääkin paremmin toisia eri lailla ajattelevia :)

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoinen keskustelu. Minusta tuntuu siltä, että monet eriävät näkemykset perustuvat olettamuksille eikä niinkään toisen elämänkatsomuksen tuntemiselle. Vaikka on olemassa tietyn uskonnon määritelmä ja pyhä kirja ei se tarkoita sitä, että uskonto olisi valmiiksi pureskeltu. Tai varmaan se on sitä osalle, mutta itse ainakin painottaisin tulkintaa ja pohdintaa uskon asioissa. Onhan raamattukin lopulta ihmisten kirjoittama. Itselleni kristinuskon tärkein sanoma on armo ja lähimmäisen rakkaus. Kirkon jäsen olen, koska uskon kirkollisveroni menevän moneen hyvään kohteeseen auttamistyön kautta. Homojen syrjiminen ja naispappeuden vastustaminen sotivat mielestäni kristinuskon perussanomaa vastaa. Ajattelen ja toivon, ettei enemmistö kirkkoon kuuluvista ja kirkon edustajista ajattele näin. Suureen porukkaan mahtuu erilaisia mielipiteitä. Harmillista, että tämä vähemmistö sai niin paljon näkyvyyttä. Itse en muuten näe mitään ongelmaa hyvien ajatusten keräämisestä omaan maailmankatsomukseen eri lähteistä ja uskonnoista. T. Lili

    VastaaPoista