sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Luettavaa

Luen yleensä aina jotakin nukkumaan mennessä. Välillä tosin on aikoja, jolloin ei ehdi tai yksinkertaisesti jaksa lukea, tai mitään sopivaa luettavaa ei ole. Tällä hetkellä yöpöydällä on iso tiiliskivi eli Karamazovin veljekset. Tuo klassikkoteos on ollut lukulistallani jo pitkään, vaikka mitään venäläisen kirjallisuuden suurkuluttaja en olekaan. Ja täytyy myöntää, että kyllä venäläisten kirjailijoiden tempo on niin hidasta, että Nukku-Matti ainakin löytää meille aikas helposti useimpina iltoina... Ystäväni suosittelikin venäläistä kirjallisuutta univaikeuksista kärsiville :P Mutta on tuo Karamazovien tarina kuitenkin mielenkiintoinen, pitää vaan jaksaa lukea useampia sivu yhdellä kertaa jotta pääsee aina mukaan tarinan kulkuun. 

No mutta. Viime aikoina olen lukenut hieman keveämpääkin kirjallisuutta. Usein valitsen kirjastosta jotain omaan opiskelualaani (teologia) liittyvää kirjallisuutta, jota sitten lueskelen ikään kuin "toisella silmällä", eli en edes yritä painaa mitään mieleen vaan nautin kun voin kerrankin lukea teologiaa mutta ilman paineita esim. tentissä pärjäämisestä! Keveintä lukemista on sen sijaan edustanut tällainen "vauvakirjallisuus" :) Koska kirjastosta ei millään ollut saatavilla paljon kehuttua Vuoden mutsi -kirjaa, kävin ostamassa sen ihan omaksi. Ja se oli kyllä kannattava ostos! Luin kirjan yhdessä illassa nauraen aivan kippurassa ja vedet silmistä valuen :D Teksti oli vain niin mielettömän hauskasti mutta osuvasti kirjoitettu.

Ystävältä sain lainaan myös lukulistallani olevan Eve Hietamiehen kirjan Yösyöttö. Tämänkin ahmin ihan muutamassa päivässä, pitänee katsoa saisiko kirjastosta sarjan toista osaa :) Ehdotin miehelle, että hänkin lukisin tuon Yösyötön. Kirjahan kertoo miehestä, joka joutuu yllättäen hoitamaan pienen vauvan yksin kun vaimo ajautuukin psykoosiin ja jättää miehensä ja lapsensa. Ajattelin, että mieheni voisi sitten kertoa vastaako Hietamiehen kuvaus ollenkaan esimerkiksi hänen ajatuksiaan. Tosin kirjassa mies ei vaikuta oikein valmistautuneen vauvan tuloon, meillä taas mies odottaa ja suunnittelee jo vauva-aikaa innolla :D

Tänään hain kirjastosta teoksen Unihiekkaa etsimässä, jota suositeltiin niin perhevalmennuksessa kuin eräällä foorumillakin. Tuo kirjahan esittelee ratkaisuja vauvan ja taaperoikäisen unipulmiin. Ei voi koskaan tietää millainen tämä tuleva perheenjäsenemme on, joten totesin että ryhdyn jo ainakin selailemaan tuota kirjaa näin ennen syntymää. Mitä olen ymmärtänyt niin vauvan todella tultua maailmaan saattaa tuo vapaa-aika olla vähissä ja aivotoimintakin niin jumissa ettei lukemisesta tule mitään... :P Toisaalta odotan kyllä äitiyslomaa, jotta voisin ennen vauvan syntymää keskittyä lukemaan lisää jotain hyvää kirjallisuutta. Ajattelin, että ehkä ehtisin ja jaksaisin myös neuloa...? Ja tenttiinkin pitäisi vielä valmistautua... :P

Semmoiset kaksi viikkoa vielä pitäis jaksaa töissä :D Tuntuukin jo siltä, että juuri ja juuri sen verran saatan jaksaakin :) Motivaatio ei todellakaan ole huipussaan, mutta eipä tässä enää ole kauheasti tekemistäkään työpaikalla. Illat ovat kaiken lisäksi nyt ensi viikollakin melkoisen täynnä kaikkea ohjelmaa, joten tuo alkava äitiys"loma" tulee kyllä tarpeeseen...

5 kommenttia:

  1. Oi tsemppiä viimeisiin työviikkoihin!

    Mäkin oon yrittänyt kärkkyä nyt tuota Hietamiehen t
    Tarhapäivää mutta jatkuvasti näyttäisi nekin olevan lainassa, no, ehkä käy jossain vaiheessa yhtä hyvä tuuri kuin Yösyötön kanssa ja kirja on sattumalta "juuri palautetut" -hyllyllä :) Aika usein tulee kyllä kirjastossa käytyä että voi hyvinkin sattua kohdille :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on se Tarhapäivä, mut se on kaverilla lainassa. Voin lainata sulle, kun saan sen takas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lainaa vaan, olis kiva lukea se kun tuo Yösyöttö oli hyvä! Mutta ei kiirettä :)

      Poista
  3. Kiitos muuten vinkistä/lainasta, Vuoden Mutsi oli todella hauska ja meni mullakin muutamassa illassa. Yksi kirja mikä oli kanssa ihan kiva on Roosa Meriläisen ja Simo Frangenin esikoisen ensimmäisestä vuodesta kertova kirja, Nollasta Ykköseksi. Saat lainaksi, jos haluut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voin mammalomalla sit lukea kunnolla nää vauvakirjatkin mitkä annoit aiemmin lainaan :D Aattelin siis lähinnä lueskella ja laiskotella sen 5 viikkoa... :P

      Poista