keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Mahan kasvu kuvina

Jotenkin itsestä tuntuu että tää maha on kyllä koko ajan vaan yhtä iso. Vaikka eihän se ole, kyllä sitä kasvua tapahtuu koko ajan. Eilisessä neuvolassa saatiin sf-mitaksi 30cm ja se menee ihan keskellä käyrää.

Tässä ylärivissä ensin 30+0 ja 31+0. Alarivissä 32+0 ja tänään otettu 33+0. Ja tästähän se vatsa vielä kasvaa... 



Kuvat on otettu vähän eri etäisyyksiltä, mutta ehkä noista saa jotain käsitystä. Aika hassua nähdä itsensä tolleen ulkopuolelta :) Itse en oikein enää hahmota sitä, miltä oikein näytän. 

Painoakin on tullut aivan mielettömästi, 3kg kolmessa viikossa (hups...) No mutta, taidan toteuttaa tuon Vuoden Mutsi -kirjan ehdottamaa ajattelumallia: "mietitään sitä painoa sitten kun ei v*tuta näin paljon" :D Onneksi työkaveri antoi lisää mammavaatteita, en oikein enää kunnolla mahdu vanhoihin. Ja töissä pitää kuitenkin vielä reilun viikon ajan pitää jotain siistejä vermeitä päällä. Sitten mammalomalla aionkin hengailla jossain lökäpöksyissä tai mammalegginseissä koko ajan :D

Mammalomallakin riittää kyllä vielä tekemistä. Isommat ja raskaammat hommat aattelin kyllä silti jättää miehelle :P Ruuvattiin miehen kanssa juuri pinnasängyn laita irti, kun totesin että haluan laittaa pinniksen sitten meidän sängyn viereen sellaiseksi "sivuvaunuksi". Sata ja yksi asiaa on vielä tekemättä, mutta ei onneksi mitään elintärkeää :) Toivottavasti mammalomalla ehtisi kuitenkin myös lukea pian edessä olevaan tenttiinkin! Tänään sain kuulla gradun arvosanaehdotelman, ja läpi on työ menossa vaikka ei nyt millään erityisellä arvosanalla. Mutta ihan sama, meille tulee vauva :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti