torstai 22. marraskuuta 2012

Kotona

Päästiin tänään vihdoin kotiin osastolta. Muutaman kerran mitattu korkeampi bilirubiiniarvo sekä hieman liikaa laskenut paino pitivät meitä vielä yhden "ylimääräisen" yön Jorvissa, mutta onneksi kätilöt ja muu henkilökunta olivat ihania! Meille järjestyi myös ensimmäisen yhteishuoneyön jälkeen perhehuone, joka oli kyllä aivan mielettömän tärkeä asia sekä mulle että miehelle. Saatiin yhdessä harjoitella juttuja, ja nyt on jo vähäsen luottamusta omaan osaamiseen... :D

Seuraavaksi yritetään sitten tankkailla pikkuiseen paljon sapuskaa että paino lähtisi kunnolla nousemaan. Huomenna aamusta mennään heti neuvolaan painokontrolliin. Mulla olisikin ollut huomenna odotusajan 41+2 neuvola. Soitin sairaalaan mennessä su-ma yönä neuvolan vastaajaan ja peruin maanantaille sovitun ajan, mutta en ollut muistanutkaan huomiselle perjantaille varattua aikaa. Nauratti ihan kun tänään soittelin neuvolaan sairaalasta, niin ajanvarauksesta kerrottiin meidän terveydenhoitajan laittaneen mun huomisen neuvola-ajan kohdalle tekstin "Vauva?" 

Synnytys oli mielestäni ihan siedettävä, vaikkakin rankka kokemus. En odotusteni vastaisesti tarvinnutkaan epiduraalia vaan pärjäsin ilokaasulla. Vaikka eihän se helppoa ollut... Eniten harmistusta aiheuttaa tuo episiotomia, joka jouduttiin tekemään kun vauvan sydänäänet laskivat loppuvaiheessa synnytystä yllättäen. Mutta kirjoittelen vielä tuosta synnytyksestäkin enemmän jos haluatte lukea? Ymmärrän, että kaikki eivät halua... :P 

Lauantaina tuoreet isovanhemmat kummankin meidän puolelta tulevat käymään, katsotaan jaksaako poika jo viihtyä seurassa :) Muuten tässä varmaankin opetellaan ja tutustutaan. En tosiaan heti synnytyksen jälkeen ymmärtänyt ollenkaan, että mulla on nyt vauva. Vasta tiistai-iltana alkoi todellisuus iskeä ja tänään sitten itkettiinkin (hormonien vallassa) ihan kunnolla. Mä olen nyt äiti. 

3 kommenttia:

  1. Onnea vielä hurjasti :) Sä olet nyt äiti ! Ihanaa! JA mä ainakin haluaisin synnytyskertomuksen lukea :)

    VastaaPoista
  2. Kelaa, sä oot nyt pienelle se tyyppi, joka suojelee ja jonka oletetaan tietävän kaikki :) Hurjaa ja ihanaa.

    VastaaPoista
  3. Onnea, en osaa muuta edes sanoa :)

    VastaaPoista