maanantai 18. helmikuuta 2013

3kk: Fysiota ja vatsallaan

Huomenna meidän jäbä onkin jo 3 kuukautta vanha! :D

Tänään kävimme taas fysioterapiassa tuon pään vuoksi, eli kun poika pitäisi päätään sitkeästi vain toisella puolella. Sitten viime käynnin olemme jumppailleet ja houkutelleet päätä myös toiselle puolelle, ja tänään saimme taas lisää ohjeita. Nyt kuulemma saisimme aina vaipanvaihdon yhteydessä kevyesti venyttää kaulan lihaksia/ihoa painamalla päätä korvan päältä kohti toista puolta. Oli aika rajun näköistä kun fyssari näytti, mutta ehkä me vanhemmatkin uskalletaan kun pikkuhiljaa treenataan :) 

Tähän mennessä jäbä ei ole oikein jaksanut vatsalla ollessaan pidellä päätään ylhäällä. Fysioterapeutin matolla jäbä yhtäkkiä kuitekin nostikin päätään oikein kunnolla pystyyn. En tiedä johtuiko se tuosta fyssarin venyttelystä ja kääntelystä, että pojan lihaksetkin oikein vertyivät, vai oliko ympäristö mielenkiintoisempi kuin kotona :P Nyt iltapäivällä omalla leikkimatolla sama meno kumminkin jatkui.


Pari viime yötä on koko perhe (ehkä Elmo-koiraa lukuunottamatta) nukkunut huonosti. Poika on kitissyt ja heräillyt parhaillaan kahden tunnin välein koko yön läpi. En tiedä onko tällä jotain yhteyttä siihen, että perinteinen "kakka tai kaksi per päivä" -meininki onkin yhtäkkiä muuttunut. Eilen illalla poika kakkasi kolmen päivän tauon jälkeen. Ja tuntui että tuo jotenkin helpotti kitinää ja ihme sätkimistä pitkin yötä, mutta vain hetkeksi. Kun ekana huonona yönä nostin pojan aina viereen ja imetin, nyt viime yönä tarjosin enemmän vaan tuttia. Päättelin siinä silmät sikkurassa, että ei se voi nyt oikeasti nälkä olla mikä herättää pojan kahden tunnin välein...! Mutta kyllä siinä väsyneenä alkaa jo pohtia, että josko mulla ei maito riitäkään ja pojan onkin vaan nälkä? No mutta, katsotaan miten ensi yönä nukutaan :P Huomaa että oma hormonitoimintakin alkaa jotenkin varmasti muuttua, sillä olen nyt muutamana aamuna ollut aivan mielettömän väsynyt. Onneksi jäbä kuitenkin menee illalla nukkumaan aina ajoissa (nukahtaa ihan viimeistään klo 23, yleensä jo klo 22) ja ilman suurempia ongelmia.  

Huomenna sitten 3kk -neuvolaan :) Hiukan harmittaa, ettei meillä ollut ollekaan 2kk -neuvolaa :( Ei saatu aikaa kun oli lääkärikäynti siinä välissä, mutta nyt edellisestä käynnistä terkkarilla on kaksi kuukautta ja siitä lääkärivierailustakin on jo 1,5kk. Tosin olishan toki saatu aika tähän väliinkin jos oltais pyydetty.

En tiedä onko raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen nyt jotenkin päätöksessään kun paino on lähtenyt viime päivinä iloisesti laskuun. Viime maanantaina paino oli 75kg, tänään 74kg :D Vaikka eilen söinkin pitsaa... :P Toivottavasti sama suunta pysyy. Tällä viikolla liikunnat taitavat kyllä jäädä kun tämän illan body-tunnille en pääse miehen menojen vuoksi ja torstaina tulee muutamia ihania ystäviä käymään. Täytyy siis katsoa jos pääsen aerobiccaamaan jonain muina päivinä ja sitten tehdään vaan reippaita pitkiä vaunulenkkejä useampia :D Ainoa harmistus on, että mun sykemittarista loppui patteri, eikä saatu miehen kanssa väkerreltyämme sitä kumminkaan auki. Täytyy vaikka huomenna käydä jossakin kelloliikkeessä, jospa niillä olisi kunnon työkaluja tommosten pienten ruuvien aukaisuun. 

Semmoista tänään. Hyvää uutta viikkoa! 

2 kommenttia:

  1. Mulla pitäs yrittää tehhä jotaki muuta öisin ko tunkea tytöle tissiä suuhun.. ja nostaa se syötön jälkeen takasin vaunuun (missä nukkuu yönsä, ellei vieressä). Ei kuitenkaan taija olla tunnin-kahen välein nälkäkää. Ja tosiaan, alkaa se hormoonitoiminta varmaan täälläki muuttua, kun on paljon väsyneempi mitä alussa samoila unilla...

    Meillä jäi kans 2kk neuvola välistä, mutta siinä välissä ei ollu ees lääkäriä. Tuli semmonen 2kk tauko kaikissa käynneissä sitte lopulta, ko kaks kertaa joutu peruakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta siinä yöllä väsyneenä on niin helppo vaan työntää rinta suuhun ja pistää ite silmät kiinni... Tosin mun pitää nostaa aina poika takas pinnasänkyyn kun meidän sänky on niin kapea ettei poika oikein voi nukkua siinä meidän välissä. Enkä mä varmaan sais sillon ollenkaan unta, tai nukkuisin jotenkin ihan mutkalla ja sit olis niskat kipeinä.

      Mä kyllä pyydän jatkossa neuvolan joka kuukausi, ja kyl se varmaan onkin tästä edespäin niin. Kun on eka lapsi niin tuntuu, että kaikkea kysyttävää olis joka päivä :D

      Poista