torstai 21. helmikuuta 2013

3kk neuvola

Eilen olimme jäbän 3kk neuvolakäynnillä. Pituutta ei ollut tullut ihan niin paljoa lisää mitä miehen kanssa ajattelimme, mutta olipa sitä sentään 61,6 cm jo. Painoa on tullut mukavasti, 7045g, ja aikamoinen jötikkä tuo on jo kanniskella :) Poika sai myös yhdistelmä-, rota- ja pneumokokkirokotteet (tai näin mä tuosta neuvolakortista luen). Tuo suuhun annettava rokote ei ollut kamala juttu, mutta ne reisiin pistettävät piikit saivatkin aikaan melkoisen huudon :( Äiti sai lohdutella aikas pitkään ennen kuin itku helpotti, mutta sitten tulikin melkein heti uni. Itsestä tuntui pahalta kun poika huusi aivan suoraan huutoa ensimmäisen piikin jälkeen, mutta silti piti vielä kääntää kylkeä toista varten :( Jäbä olikin todella väsynyt, kun oli ollut jo pari tuntia hereillä ja me ensin juttelimme terkkarin kanssa aika lailla pitkään kaikista kuulumisista. 

Olimme siis miehen kanssa molemmat vastaanotolla, ja terkkari kyseli muutenkin enemmän molempien vanhempien voinnista ja parisuhteen voimavarat -kyselystä, jonka olimme saaneet täytettäväksi. Mä sain viimeksi myös mielialakyselyn, jonka terkka halusi käydä läpi mun kanssa. Itseä jännittikin ennen synnytystä oma vointi ja jaksaminen, sillä aiemman sairaushistoriani vuoksi lienen riskiryhmässä sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. No siltä on onneksi vältytty :) Mutta mies kertoi, ettei hän ainakaan kokenut saaneensa tarpeeksi tietoa tuosta masentumisesta ja myönsi, että oli hieman myös jännittänyt miten mun mielialan käy pojan syntymän jälkeen. Kaikki on kuitenkin ihan hyvin, tuntuu että joka päivä tutustutaan pojan kanssa paremmin ja viihdytään oikein hyvin yhdessä. Olenkin huomannut, että siinä missä ennen pidin kaikkia vauvoja suloisina, katson niitä nyt aivan erilailla. Kyllä muut vauvat on vaan tavallisia vauvoja, eikä yhtään niin suloisia kuin mun jäbä :D

Eilen illalla pojan kummisetä avovaimoineen piipahtivat käymään. Jäbä ei vain oikein ollut juttutuulella vaan taisi rokotus hiukan kiukuttaa kun oli niin levoton. Annoimmekin ennen nukkumaanmenoa hieman Panadolia, ja poika nukkui levollisesti heräten vain normaalit kaksi kertaa syömään. Mittasimme illalla lämmönkin, mutta se oli ihan normi. Terkkari antoi ohjeen, että tuota Panadolia voi antaa jos vauva tuntuu itkuiselta, eli ei tarvitse odottaa sitä kuumetta. Itse en oikein saanut unta aamuviiden syötön jälkeen, ja seitsemältä miehen herätyskellon soidessa pinnasängyssä kiehnäsikin pirteä poika. Tosin siihen aamuvirkkuuteen taisi olla syynä se megaläjä mikä löytyi vaipasta... Eli sama "kakka joka neljäs päivä" -meininki jatkuu, ja tuotos on sitten sen mukainen :P 


Saimme jokin aika sitten myös tiedon, että pääsemme vauvauintiin maaliskuun alusta alkaen :) En vielä tiedä pääsemmekö ensimmäiselle uintikerralle, mutta toiselle sitten ainakin. Kiva kokeilla tuota uintia, jäbä ainakin tuntuu tykkäävän kovasti kylpemisestä :D Itse en ole mikään hyvä uimari, mutta pysyn kyllä pinnalla. Mies sen sijaan on hyvä uimaan, mutta käy paljon harvemmin altaassa. Olisi mukavaa jos poika innostuisi uimisesta, tai ainakin että vedestä tulisi tuttu elementti jo pienestä pitäen eikä sitten vierastaisi sitä myöhemmälläkään iällä. 

Tällä viikolla on multa jäänyt jumpat väliin, mutta paino oli tänään TAAS laskenut (jihuu, tuuletuksia!) Vaaka näytti 73kg :) Tänään illalla kolme ihanaa ystävää tulee käymään, eli meikä suuntaa tästä ensin vaunulenkille koiran ja jäbän kanssa ja sitten piirakanleipomispuuhiin :D

P.S. Pääsin mukaan Buzzadorin Urtekram -luomukosmetiikkakampanjaan! Olen jo kauan harkinnut kokeilevani tuota merkkiä (ja luomukosmetiikkaa muutenkin), eli tosi kivaa päästä mukaan kampanjaan :D Saan siis testattavaksi ja jaettavaksi noita tuotteita, ja kirjoittelen niistä sitten tarkemmin tännekin.

3 kommenttia:

  1. Pieni vinkki vauvauintiin. Ota mukaan turvakaukalo ja vuoraa se pyyhkeellä. Saat sinne vauvan köllöttämään suihkuhuoneessa, kun peset itsesi ja laitat uimapuvun päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meidän saamissa ohjeissa oli tuo sama vinkki. Missä te muuten olitte uinnissa? Me mennään sinne Wilhelmiinaan.

      Poista
  2. Me oltiin siellä kanssa. Oltiin myös Arabianrannassa Folkhälsanilla. Toi Wilhelmiina oli kivempi paikkana. Tulkaa joku kerta sen jälkeen/ennen kahville? Sellainen vinkki, että kannattaa joskus antaa vauva isälle, sillä isien puolella on paljon väljempää. Siinä suihkutilassa tulee helposti ruuhka. Sillon on hyvä, että vauva on lämpimästi kiedottu pyyhkeiden sisään. Ja saunan alalauteilla voi hyvin olla hetken vauvan kanssa lämmittelemässä. Siellä on myös mukava imettää. Siis uinnin jälkeen.

    VastaaPoista