tiistai 12. maaliskuuta 2013

Vauvauinti

Olimme eilen jäbän kanssa ensimmäistä kertaa vauvauinnissa. Mies oli jo ennen pojan syntymää sitä mieltä että mennään ehdottomasti vauvauintiin, eikä mullakaan mitään ollut sitä vastaan. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla jonot voivat joskus olla pitkiä ja hinnat korkeita, mutta me ollaan säästetty noissa vauvan tarvike- ja vaatehankinnoissa niin paljon, että eiköhän meillä ole tuohon harrastukseen varaa :) Onhan se kiva ainakin kokeilla.

Meidän uintiaika oli aika myöhään, eli hiukan ennalta jännitti miten jäbä mahtaa jaksaa. Otin pojan nyt ekalla kerralla mukaani pukkariin naisten puolelle. Pukuhuoneissa ei hirveästi ylimääräistä tilaa ollut, mutta kyllä kaikki naiset vauvoineen tuntuivat sinne mahtuvan :D Tuo eka kerta oli kyllä aika sähellystä, kun ei vielä oikein tiennyt miten toimia missäkin tilanteessa. Laitoin pojan vaan pyyhkeeseen ja turvakaukaloon odottelemaan kun itse kävin suihkussa, ja ihan rauhassa poika siinä katselikin ympärilleen. Ostimme tuolta paikan päältä myös kunnon uimavaipan, jotta ei tarvitsisi sitten pelailla millään kertakäyttöisillä jutuilla ja pelätä kakkavanhinkoja :) Mutta saas nähdä kuinka kauan tuo vaippakoko mahtuu, tuntuu että jäbä kasvaa niin hurjaa vauhtia että pian varmaan tarvitaan jo isompaa kokoa.

Kun menimme altaan reunalle poika katseli ihmeissään ympärilleen. Oli paljon vauvoja, värikkäitä leluja ja erikoisia ääniä. Altaassa saimme heti toiselta opettajalta henkilökohtaista ohjausta turvallisiin otteisiin. Emme päässeet ensimmäiselle tuintikerralle, eli meidän kohdalla tämä kerta oli vain veteen ja ympäristöön tutustumista. Ohjaajat ottivat kyllä meidät iloisesti vastaan ja muistivatkin heti pojan nimeltä :D Tosiaan tällä ekalla kerralla poikaa vain pideltiin hieman eri asennoissa ja liikuteltiin vedessä. Jäbä kyllä hiukan hämmentyi kun korvat laitettiin veden alle tai kun vettä tuli kasvoille. Tätä saimme tehtäväksi harjoitella lisää kotona. Jäbä jaksoi noin 20 minuuttia, kunnes jostakin (ehkä meni vettä suuhun tai kasvoille?) tuli harmitus ja itku, joka ei sitten enää loppunutkaan. Ohjaajatkin totesivat heti uinnin aluksi, että ekalla kerralla saattaa väsy iskeä nopeasti, jolloin on sitten hyvä nousta altaasta. Mutta kuitenkin niin, ettei vedestä jäisi ikävä kuva. No poika hiukan rauhoittui, ja päätimme että meidän on aika lopetella siltä erää. Kokeilin josko poika olisi halunnut syödä, mutta imettäminen saunan alalauteella ei kyllä sopinut. Hirveä rääkynähuuto... :P En tiedä oliko pojan liian kuuma saunassa, mutta rauhoittui taas heti kun mentiin suihkun puolelle ja laskin hänet kaukaloon pyyhkeessa :D Ehkä ensi kerralla ollaan jo jotenkin sujuvampia tuossa toimimisessa, ja pakataan tavaratkin jotenkin järkevästi laukkuihin... Nyt meillä oli liikaa kaikkea turhaa kamaa mukana enkä sitten tietenkään meinannut sieltä laukun pohjalta löytää mitään juttujani :P 

Huomasin muuten, että moni muu teki saman kuin me pukiessa: päätettiin laittaa jäbälle suoraan yöpuku päälle, sillä oltiin kotona lopulta iltaysiltä, jolloin jäbä saattaa jo mennä yöunille. No jäbähän heräs sitten vielä syömään iltavelliä, eikä se uni tullutkaan ihan heti uudestaan. Mutta liekö tuo velli vai raskas uintireissu, viime yönä jäbä heräsi syömään vain joskus kolmelta ja sitten kuudelta, jonka jälkeen uni ei enää tullutkaan. Ihan hyvä silti :)

Uusia taitoja on harjoiteltu innokkaasti: poikahan tosiaan oppi viikonloppuna kierähtämään ja nyt jaksaa koko ajan olohuoneessa leikkimatolla kölliessään kierähdellä pitkin poikin. On sen verran innokas liikkuja, että löytyy kohta varmaan jostain eteisestä asti... :) 

2 kommenttia:

  1. Vauvauinti on ihanaa; meillä tyttö nauttii kovasti sukelluksineen kaikkineen. :) Ekat kerrat oli vähän hämillään ja kädet tiukasti nyrkissä, mutta kertaakaan ei oo itkua tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin jäbä söi hanakasti vaan nyrkkejään ensin mutta oli selvästi innostunut. Ihmetteli mitä tapahtuu kun ohjaaja antoi kunnolla vauhtia ja pyöritteli vedessä :D

      Poista