perjantai 27. tammikuuta 2012

Oppaita kädentaitojen maailmaan



Tämä blogi taisi alun perin lähteä liikkeelle käsitöiden tekemisestä ja jakamisesta muille. Vaikka täällä ei ole paljoa käsitöitä näkynyt taas pitkään aikaan niin kyllä niitä on tehty. Parhaillaan puikoilla polttelee kauluri itselle Isoveljestä, ja hyllyssä odottaa täyttöä yks kirjottu pehmolelu. Eilen innostuinkin taas ideoimaan uusia juttuja kun sain postissa tilaamani kirjat: 




Juju-kerhon kuukaudenkirjana oli viimeksi Sanna Vatasen Neulo, Virkkaa, Kirjo ekolangasta! Kirja on jatkoa Vatasen aikaisemmalle, joka keskittyi jämälankoihin (löytyy myös hyllystäni). Toisen kirjan (Villaa, vettä ja saippuaa) tilasin ylimääräisenä kun ennen joulua innostuin huopatöistä. No se huovuttaminen ei nyt ollut mikään menestys, vaan totesin että voisin tarvita jotain ohjeentynkää että tekeleistä tulisi edes jonkunmoisia... Mutta muistin siinä mäntysuovan ja villan kanssa leikkiessä miten terapeuttista tuo huovuttaminen onkaan :) Ensi jouluna on siis tiedossa koko suvulle jotain huovutettuja lahjoja... ;P


Opiskelukiireet painavat tällä hetkellä aika lailla päälle, eli palailen blogimaailmaan taas kunhan vaan kerkeen ja on jotain kerrottavaa :) Hyvää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Huovuttaminen on kyllä kivaa, mutta mulla menee siitä kädet ihan rikki. Jotenkin se villan karkeus hiertää liikaa. Millä tekniikalla oot huovuttanu?

    VastaaPoista
  2. Öö, mun tekniikka oli epämääräinen palluroiden pyörittely :P Sit yritin huovuttaa sellasta levyä, mut se oli vähän hasardi yritys... Mut jospa tuon kirjan opeilla sais jotain "oikeeta" huovutusta aikaseks :)

    VastaaPoista