lauantai 28. huhtikuuta 2012

Ei pöllömpi juttu

Jostain syystä olen juttunut käsityöpuolella viimeisimpänä näihin pöllöihin.



Pienempi ja "koreampi" näistä pöllöveljeksistä tarttui mukaan viime marraskuun Kädentaito-messuilta Tampereelta. Jollakin osastolla (hatara pääni ei muista millä) myytiin tällaisia valmiita kirjontapaketteja, joissa oli langat, kangas ja ohjeet mukana. Olen jo pitkään halunnut opetella tuollaista koristekirjontaa, mutta olen sen verran mielikuvitukseton että tarvitsen ainakin näin harjoittelun alkuvaiheessa jonkin ohjeen jonka pohjalta kirjoa. Tuossa pöllössä olikin monenlaista pistoa, sellaisiakin joita en muista koskaan ennen tehneeni. Ainoa vaikeus oli saada kuvio edes suurin piirtein oikeille kohdille ja symmetrisesti...

Isomman pöllön kuvan bongasin Novita-lehdestä, jonka pohjalta ryhdyin neulomaan tällaista "jämälankaprojektia". Vaikka viime jouluna neuloin siskolle lahjaksi ison dominopalapeiton kaikista laatikoideni jämälangoista, tuntuu että noita lankakeriä pursuaa yhä edelleen sieltä täältä enkä tiedä mitä niille tekis... Ajattelin, että pienistä kerän lopuista saisi kenties virkkailtua jotain kirjanmerkkejä ensi jouluksi lahjapaketteihin?

Nyt taidan suunnata koiran kanssa ulos nauttimaan kevätauringosta :) Sitten pakkaan pöllöt kassiin tuliaisiksi pikkutytölle :D

2 kommenttia:

  1. Nää oli niin ihania!!!! Pieni tyttönen kantelee näitä huoneesta toiseen ja huutaa "iso huhuu ja pikku huhuu!". KIITOS!

    VastaaPoista
  2. Hauskoja pöllöjä :) Hienon näköistä tuo kirjonta, noilla erilaisilla pistoillahan voi piristää vaikka mitä käsitöitä!

    VastaaPoista