perjantai 30. marraskuuta 2012

Vatsanväänteitä

Viimeiset päivät miehen isyyslomasta ovat käsillä, hän palaa maanantaina taas työhön. On ollut mukavaa viettää tämä reilu viikko yhdessä kotosalla, vaikka mies onkin välillä poikennut työssä tai muualla asioilla/hommissa. Lähinnä olemme kuitenkin lököilleet kotona ja pyörittäneet arkea. En olisi kyllä ilman miestä jaksanut. Saas nähdä miten pärjään yksin kotosalla. Koiran kanssa en ainakaan vielä uskaltane lähteä lenkkeilemään, enkä varsinkaan tuollaisessa lumimyräkässä mikä nyt on! Ihanainen mieheni passitti mut hierojallekin, kun koko selkä-/niska-/hartiaosasto on niin jumissa että ihan itkua voisi vääntää... Teki kyllä hyvää ja menen uudelleenkin, tosin sain seuraavan ajan vasta parin viikon päähän.

Muutama yö sitten poika heräili vähän väliä ja itki aivan lohduttomasti. Mä lopen väsyneenä en tietenkään ymmärtänyt yhtään mistä on kysymys. Seuraava päivä menikin sitten täysin koomassa ja omaa väsymystä itkeskellen, onneksi mies melkein pakotti hetkeksi päiväunille hänen katsoessa poikaa. Seuraavana yönä seurasimme yhdessä poikaa, ja mieskin otti välillä enemmän hoitoonsa miten nyt vaan pystyi. Teimme pikaisen diagnoosin: hurjat vatsanväänteet saivat pikkuisen itkemään ja oikein kouristelemaan vähän väliä läpi yön. No se yö meni kanniskellessa ja hyssytellessä poikaa, kun selvästikään mikään muu kuin kävely ympäri kämppää poika sylissä ei auttanut. Lopulta aamukolmelta vatsakivut taisivat helpottaa ja poika nukahti muutamaksi tunniksi. Yritimme selvittää netistä, mitkä noita vatsanväänteitä ja ilmaa eniten aiheuttavat ja totesimme, että tuolloin syynä taisivat olla mun syömä hedelmäsalaatti, missä oli aikas paljon omenaa. Join myös alkuillasta vielä kahviakin. Eilen kävinkin sitten nopeasti asioilla ja ostamassa disflatyl-nimistä mahalääkettä. Kokeilimme tuota lääkettä illalla ihan minimiannostuksella, kun tuntui että poika alkoi taas vääntelehtimään kipeän oloisena. Viime yö nukuttiinkin sitten ihan ilman ongelmia! :) Jätin kyllä varmuuden vuoksi alkuillan kahvin pois sekä omenatkin iltasella syömättä. Olen yrittänyt myös röyhtäyttää poikaa syömisen jälkeen, mutta se ei aina oikein tahdo onnistua. Yöllä se on myös hankalaa, kun poika nukahtaa rinnalle ja haluaisin saada hänet siitä siirrettyä viereiseen pinnasänkyynsä ilman sen suurempia herättelyjä.

Kaiken kaikkiaan meillä tuntuu kyllä olevan todella ihana ja rauhallinen vauva :) Harvoin joutuu äiti kuuntelemaan mitään kunnon raivoitkua, ainoastaan noiden mahakipujen kanssa on poika todella venytellyt äänijänteitään. Viime päivinä poika on myös ryhtynyt yhä enemmän selvästi katselemaan ympärilleen, ja lempipuuhaa onkin maata mun tai miehen mahan päällä meidän kasvoja katsellen :D

Tarkoituksenani oli vielä kirjoitella tuosta kestovaippailusta, jota olen yrittänyt aloitella. Juuri nyt poika kuitenkin ilmoittelemaan heräämisestään ja taitaa vatsakin kurnia, eli tämä äiti perustanee taas maitobaarin tähän sohvalle... :D Niistä kestoista asiaa sitten myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Syödäänkö teillä jo d-vitamiinia? Se ainakin saa yleensä vatsanväänteitä. :/

    Meillä jo sairaalassa poika kärsi masukivuista, ja siellä hoitajat sano et voi koittaa helpottaa kakan ja ilmantuloa ulos joko hieromalla masua kellon viisarien suuntaisesti, "painaa" vauvan jalkoja masua vasten tai sit esim kuumemittaria tai topspuikkoa työntämällä hiukan pyllyyn, ja sen jälkeen nostaa jalat taas masun päälle, et sais ilmaa ja kakkaa ulos.
    Meillä on tää jälkimäinen auttanut pahimpina hetkinä tosi hyvin.

    Mä oon hakenu cuplatonia avuks kans. Toimii hyvin, mut siitä huono ku joutuu antaa aina ennen ruokailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveydenhoitaja neuvoi aloittamaan d-vitamiinit vasta kahden viikon iässä, eli ens maanantaista alkaen. Samassa putelissa on sit kans nuo maitohappobakteerit, niin aloitetaan nekin vasta sitten. Mä luulen, että meillä noita vatsanväänteitä tulee, kun poika ahmii ruokansa. Multa tulee maitoa aika reippaasti, ja poika sitten hotkii äkkiä ja varmaan nielee sitä ilmaa siinä samalla. Vatsan hierontaa onkin jo kokeiltu, ja tuota jalkojen pumppausta, se on vaan sätkivälle vauvalle aika vaikeaa... :P Tuota disflatylia annetaan 2-3 kertaa vuorokaudessa, eli on silleen helpompi kuin cuplaton. Ja ainakin viime yönä taisi tehota mahakipuihin :)

      Poista
  2. Sulle olis haastetta mun blogissani :)

    VastaaPoista