Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva-arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva-arki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. toukokuuta 2013

Juhlahumu takana

Eiliset pikkupippalot menivät kivasti. Kutsuimme siis lähimmät sukulaiset sekä pojan kummit kahvittelemaan mun maisterin papereiden sekä pojan 6kk-synttäreiden kunniaksi :)

Mä olin (ja olen edelleen) aika kaameassa flunssassa ja kuumeessa, eli siivoaminen ja ruokien valmistelu oli aikamoisen väsyttävää puuhaa. Saatiin silti kaikki valmiiksi. Äitini, mummuni ja yksi ystäväni tulivat meille eilen pari tuntia etukäteen ja auttoivat vielä ruokien esillelaitossa ja muussa järjestelyssä :) 

Kerrankin muistin napata kuvan ruokapöydästä: 



Tarjosimme siis alkuun lasit skumppaa. Sitten Väinämöisen palttoonnappeja, joiden päälle väkerrettiin mozzarellaa, pestoa, aurinkokuivattua tomaattia ja tuoretta basilikaa. Äitini teki lohileipäpaloja, eli pohjana oli tummasta leivästä tehty seos, jonka päälle tehtiin lohesta ja mausteista täyte (koristeena sitruunaa ja tilliä). En tiedä mitä noissa leipäsissä tarkemmin ottaen oli. Mutta hyvältä maistuivat! 

Sitten väkersin rapukurkkukuppeja (ohje Kanelibasilikalta täältä). Mies tosin ei löytänyt kaupasta jokirapuja eli toi katkarapuja, eikä wasabitahnaa niin korvasin sen tabascolla. Tein täytteestä ensin aikas tulista, mutta lopulta eivät maistuneet oikeastaan yhtään tulisilta! Eli kurkku leikkasi sitä tabascon potkua kyllä todella tehokkaasti. Ja eiväthän katkaravutkaan oikeasti maistu itsessään oikein miltään. Kurkkujen vieressä näkyvät pororieskarullat. Tai siis eihän ne rullia ole kun mies osti suorakaiteen sijaan pyöreitä rieskoja :D Täytteenä on poron kylmäpaistia ja piparjuurituorejuustoa. Leikkelin rieskat kuuteen osaan ja rullailin tuollaisia pieniä suupaloja, jotka kiinnitin cocktail-tikulla ja laitoin päälle palan kirsikkatomaattia. 

Pöytää rumentamassa ovat mun surkuhupaisat kinkkuhyrrät. Niiden piti olla varma nakki, mutta lauantai-iltana niitä paistellessa taisin olla jossain kuumehouruissa. Laitoin kierteet muffinivuokiin, jotta pysyvät kasassa. Paistaessa niitä epäilin vahvasti ovatko ollenkaan kypsiä, mutta kun näyttivät pohjasta jo niin tummilta. No siinä sitten arvoin mitä tehdä, ja näyttivätkin niin hirveiltä. Noh, kyllä niistä syötäviä tuli, pistin persiljaa päälle koristeeksi että näyttivät edes hiukan kauniimmilta... 

Toinen mummuni teki pöytään makeaksi Brita-kakkua sekä kuorrutettua kuivakakkua, toinen mummu taas toi tekemiään lusikkaleipiä. Ihanaa kun sai näin apuja, en mä olis enää pystynyt leipomaan kaiken tämän lisäksi :) 

Meitähän tietysti myös lahjottiin paljon. Poika sai kivoja leluja ja vaatteita, kengät sekä vihreän Baby Setin Tripp Trapp -tuoliinsa. Mummulta tulleesta paketista paljastui myös sellainen supertrendikäs, värikäs viiri, jonka voi sitten ripustaa oman huoneen seinälle. Jäbä sai myös toivotun nokkamukin, sekä rahaa säästöön laitettavaksi :) Mun paketeista paljastui ihana virkkausta käsittelevä kirja (voin postailla siitä joskus tarkemmin jos jotakuta kiinnostaa), kaunis kultainen kaulakoru sekä hopeinen sydänkaulakoru, Villeroy & Bochin todella nätti lautanen, lahjakortteja niin askartelukauppaan kuin Stockmannillekin. Ja tietysti kuorista paljastui myös rahaa, jonka ajattelin ainakin toistaiseksi pistää säästöön :D Sain lisäksi paljon kukkia ja yhden huonekasvinkin :D

Kaiken kaikkiaan oli leppoisa ja mukava päivä. Ainoa harmi oli ja on yhä tämä kipeä olo. Tänään on taas vauvauintipäivä, mutta mies mennee nyt yksin altaaseen ja mä katselen vaan reunalta. Tällä viikolla olisi muutenkin hirveästi ohjelmaa. Huomiseksi saatu aika ortopedille pitänee peruuttaa ja yritän myös siirtää sen toiseen paikkaan. Tuo huominen aika on aivan toisella puolella pääkaupunkiseutua olevassa sairaalassa aamun ruuhka-aikaan, eikä kyllä huvita lähteä jäbän kanssa yli tunnin reissulle julkisilla, vieläpä tälleen kipeänä. Tällä viikolla on myös tutun porukan mammatapaaminen sekä neuvola, eli puuhaa riitää :D

Hyvää maanantaita! :) 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Arkea ja aurinkoa

Aurinko on paistanut tänäänkin ihanasti :) Tein ensin aamupäivällä lenkin jäbän ja koiran kera ja iltapäivällä käveltiin vielä postiin ja kauppaan asioille. Jäbä nukahtaa rattaisiinkin oikeastaan heti, mutta jos herää kesken lenkin tuntuu nauttivan siitä kun näkee hiukan maisemia. Tänään jo jäbää ihan nauratti kun nostin verhoa edestä pois ja poika sai ihmetellä maailmaa :D

Tämä viikko on mennyt kotia siivoillessa ja sunnuntain pieniä juhlia pohtiessa. Mitään suurta ja virallista ei olla järjestämässä, mutta onhan se kiva hiukan kilistää jäbän puolivuotispäivää sekä mun maisterin papereita. Ei uskois että vauvavuosi on jo puolivälissä... !

Jäbälle on ilmestynyt alaleukaan jo kaksi hampaan alkua. Ensin tuli toinen ja oikeastaan saman tien perään viereinen. Näyttää niin hassulta, kun jäbä hymyilee ja hampaan nysät vilkkuu suusta :D En ole  huomannut, että noita hampaita oltaisiin mitenkään öisin kovasti itkeskelty. Itseasiassa yöt ovat menneet nyt paremmin kuin varmaankaan koskaan aikaisemmin. Eilenkin jäbä meni nukkumaan joskus iltaysiltä, heräsi syömään yhdeltä ja sitten aamukuuden jälkeen. Tuossa välissä taisin pari kertaa rauhoittaa jäbän laittamalla tutin takaisin suuhun. Nyt tuo tuttikin kelpaa, jossain vaiheessa rauhoittumiseen ei auttanut kuin imetys... Kesällä jäbä siirtyy ehkäpä sitten omaan huoneeseen kunhan vaan ryhdytään sitä laittamaan. Mun isä eli jäbän vaari on lupautunut tapetoimaan ja maalaamaan tarvittaessa :) Pitäisikin kerätä jotain ideoita mitä halutaan lastenhuoneeseen. Sen verran tosin jo tiedän että EN halua mitään räiskyvää Mikki Hiiri -tapettia tai Salama McQueen -mattoa... 

Olen yrittänyt "opiskella" sisustuksen periaatteita esimerkiksi Sisustusarkkitehti Marko Paananen -ohjelmasta. Marko on niin taitava, jos voittaisin lotossa niin maksaisin hänet laittamaan koko meidän kämpän uusiksi... Hänellä on paljon hyviä pointteja esimerkiksi mittasuhteista ja siitä kuinka sisustus pitää aloittaa oikeista asioista. Ehkäpä käydään kesän tullen siellä Lastenhuone.fi-myymälässä hakemassa ideoita. 

Mut tää Eero Aarnion Puppy olis ihana :D

kuva: www.desingeeroaarnio.com


tiistai 7. toukokuuta 2013

Rattailla

Raahasin tänään ratasosan varastosta ja vaihdon sen vaunukopan tilalle. Hiukan pohdiskelin miten jäbä mahtaa saada normaalit päiväunensa kun rattaissa on kumminkin valoisampaa ja enemmän katseltavaa. Jätin istuinosan ihan alimpaan eli melkein vaakatasoon kun eihän jäbä ole vasta kuin 5 ja ½ kuukautta. 

Verhon takana 

Uni tuli...

Mähän en ymmärrä mitään mistään välikausista ja niihin kuuluvista haalareista saati jostain lastenvaatteiden huippumerkeistä. Mietin, että paljonko tuonne rattaisiin oikein pitää pistää päälle. Jäbä on kyllä aika kuumaverinen, eli ei juurikaan palele. Laitoin sitten vanupuvun, toppatöppöset, lapaset, kauluripipon ja villamyssyn. Kädet jäivät vielä vanupuvun hihojen taitteiden sisään. Päälle heitin kaksi peittoa, toisen ihan ohuen ja siihen vielä fleecen. Jäbä on kyllä joitain kertoja ollut ihan läpihikinen kun tää äiti on pukenut vähän turhan paljon päälle... Ja kun lenkin jälkeen työnnän rattaat aina suoraan meidän lasitetulle parvekkeelle, on vaikea arvioida miten paljon vaatetta poika tarvitsee. Parvekkeella ei kumminkaan tuule, mutta nyt jo saattaa aurinko lämmittää aika lailla.  

En ostanut rattaiden mukana alun perin jalkapeitettäkään, kun ei olisi ollut missään kaapeissa tilaa ja en edes tiennyt mahtaako semmosta tarvita. Myyjä tietysti yritti suostutella, koska "tätä samaa väriä ei sitten välttämättä enää myöhemmin saa, kun nämä värit voivat vaihtua". Mä ajattelin itsekseni että eipä se haittaa, mustan jalkapeitteen saa varmasti aina... Kaipa semmonen täytyy sitten syksyn tullen hankkia :) 

Olemme saaneet ihan mielettömän määrän vaatetta eräältä tutulta ja nyt pohdin mitä tehdä noille kaikille pieneksi jääneille vaatekappaleille. Ihan muutamia olen pistänyt Pelastusarmeijan laatikkoon, mutta toisaalta säästöön on päätynyt sitten varmasti ihan liikaa. Nuo vaatteet ovat kiertäneet useampiakin perheitä ja lämmittäneet monia, mutta en usko että mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla niitä enää tulee käytettyä. Siinä vaiheessa haluaa varmaan jo ainakin joitain uusia juttuja :P Jospa ystäväpiiriin syntyisi lähiaikoina pieni poika niin voisi lahjoa tuota perhettä usemmalla kassilla vaatetta...

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Perjantain puuhia

Tälle päivälle olisi paljon ohjelmaa ja tekemistä. Päivääni kuitenkin piristi heti aamusta soinut puhelin, jossa lääkäri ilmoitti laittavansa mulle lähetteen ortopedille. Olin siis tiistaina Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöllä lääkärissä tuon varpaani vuoksi, ja pääsin saman tien röntgeniin. Lääkäri soitti tuloksista ja sanoi, että on varpaassa sen verran vikaa että haluaisi ortopedin lausunnon. Nyt sitten odotellaan kutsua tuonne julkiselle puolelle, katsotaan minne asti saan odotella... mutta hyvä että asia etenee! 

Niin siis, tänään olisi kaikenlaista puuhaa: perus kotihommia kuten aina, ruoanlaittoa ja siivousta, vaunulenkkeilyä koiran ja jäbän kanssa sekä soseiden keittelyä. Katsotaan jaksanko puuhastella vai laiskottaako ;P Lueskelin jostakin blogista aiemmin kuinka kotiäitinä toimiva äiti siivosi torstaisin aina koko kämpän ja sai mieheltään silloin leikkokukkia. Tämän "kukkatorstain" vuoksi kotona olikin aina tuoreita kukkia. Puhuin tästä miehelle, ja kysyin voitaisko mekin aloittaa tällainen tapa. No alkuviikosta mies toi kukkia :)



Tämä on kuulemma mun myöhästynyt "perjantaipuska". Katsotaan saanko tänään perjantaina taas puskan? :D 

Jäbä on nyt parina iltana syönyt ihan tavanomaista kaurapuuroa, joka on kyllä maistunut mainiosti. Ajattelin, että puuro kaipaisi joukkoonsa jotakin makeaa kuten mangososetta, mutta jäbähän veteli puuron ihan sellaisenaan! Eilen illalla tuli jo tuska kun istuimme pöydän ääreen, mutta puuro oli vielä liian kuumaa syötäväksi. Jäbä istui sylissä hämmentynyt ilme kasvoilla aukoen suutaan...  (miksi sitä ruokaa ei nyt tule ?)  :D Yötkin on nyt nukuttu kohtuu hyvin kun vatsa on ollut täynnä puuroa ja siirsimme pinnasängyn pois meidän sängyn viereltä seinän vierustalle. Ehkäpä ne yöherätykset vähenivät kun vatsa on täydempi ja maidolta tuoksuva äiti ei ollutkaan ihan vieressä...? 

Eilen poikkesin Tiimarissa hakemassa askartelutarvikkeita. Tarkoitus olisi siis toukokuun puolivälin tienoilla juhlia pienellä porukalla jäbän 6kk synttäreitä ja mun valmistumista. Sain jonkun ihme innostuspuuskan, että teenkin ne kutsukortit itse. Noh, katsotaan nyt mitä siitä tulee :) Ehkä tänään tai sitten viikonloppuna ryhdyn väkertelemään... 

Hei mutta meidän tilaama Tripp Trapp ei ole vieläkään tullut! Kohta ryhdyn kyllä jo soittelemaan perään... 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kupla

Tulinpa ajatelleeksi että millaisessa kuplassa sitä nykyään elääkään. 

Oma elämä pyörii oikeastaan vain oman perheen ja ennen kaikkea jäbän ympärillä. Jotenkin ihan unohtaa, että on muutakin. Tai ei ainakaan oikein saa kiinni siitä muusta. 

Olen omassa lähi- ja ystäväpiirissäni ainoa, jolla on vauva. Ehkä sekin tekee vaikutelman, että olen ihan itsekseni täällä kotona. Ei nyt voi sanoa että neljän seinän sisällä, kyllähän me joka päivä ulkoillaan :) Enkä itseasiassa jaksakaan päivisin lähteä sen kummemmin minnekään, ei vaan jotenkin huvita. Ulkomaailma ei vaan jaksa kauheasti kiinnostaa. Tulee olo että mitä annettavaa sillä on mulle, tai päinvastoin? 

Myönnän myös yhdenlaisen itseänikin inhottavan ajatusrakennelman: eihän mun kuulukaan nyt kuin pyykätä ja kokata kotona, ei äidin sovi juosta siellä sun täällä humputtelemassa, jne... Sitä osaa niin kovin taitavasti syyllistää itseään sekä kotona "laiskottelusta" että sitten siitä kotoa poissaolostakin. Jotenkin on olo, että mähän olen ihan turha, kun olen vaan kotona. Saisi nyt edes kevätsiivouksen tehtyä tai jotain muuta hyödyllistä. Eikös kaikki hyvät äidit tässä kotona ollessaan jumppaa mammakilot hups vaan veks, ryhdy pitämään leivontablogia, kestovaippaile, askartele kaikki kortit ja lahjat itse, sisusta kodin kokonaan uusiksi, kiertele kirppiksillä etsimässä trendikkäitä vaatteita vauvalle, jne.... Ja nyt kun olen kotona niin pitäishän tuota koirakin kouluttaa, mähän oon tässä tosiaan vaan kotona kaiket päivät.

Tottakai tiedän, että olen tärkeä ja arvokas jäbälle, mutta jotenkin siinäkin onnistuu syyllistämään itsensä (olenko nyt tuottanut tarpeeksi virikkeitä, olenko laulanut/lukenut/leikkinyt/lorutellut/sylitellyt/suukotellut tarpeeksi eli olenko välinpitämätön äiti kun roikun facebookissa, olenko huolehtinut lapseni sosioemotionaalisesta kehityksestä riittävästi, ja niin edelleen...) 

Varmaan näiden seikkojen vuoksi osa ystävistäkin on kenties kadonnut jonnekin. Olen monta kertaa huomannut että tavatessa ystäviä tai tuttuja, en osaa enää edes puhua muusta kuin jäbästä ja meidän uudesta elämästä. Onkohan tämä sama reaktio kuin koiraihmisillä: kun taloon on tullut koiranpentu, ei sitä osaa enää muusta puhuakaan? (tunnistan tämänkin itsessäni...) Siinä sitten unohtaa ihan kysyä mitä sille ystävälle oikeastaan kuuluu...? 

Huomaan myös ehkä hieman vetäytyväni tiettyjen, ei-perheellisten, ihmisten seurasta. Jotenkin tulee fiilis, että "ei se kumminkaan ymmärrä". Ehkä olen yliherkkä. En kumminkaan halua saada näpeilleni. Joskus sairastuttuani masennukseen huomasin, miten vaikeaa ihmisten oli ymmärtää omia kokemuksiani. Kummallisin ystävän kommentti asiaan oli: "sun pitäis vaan ajatella positiivisemmin". Sama kuin sanoisi anoreksiaa sairastavalle, että sun pitää syödä enemmän. No että ihanko tosi, pitää vaan muuttaa omaa ajattelua, niinhän helppoa se on... 

Olen toki saanut äitiyden myötä uusia tuttavuuksia, mutta mitään varsinaista mammaverkostoa mulla ei ole. En ole tosin koskaan ystävystynyt mitenkään hirveän helposti. Varmaan puhun aina vaan itsestäni liikaa, mikä antaa itsekeskeisen kuvan? Tämä äitiys lienee vain pahentanut tuota tapaa. Olenkohan siis ihan itse aiheuttanut yksinäisyyteni...?

No tulipas sekava kirjoitus :) Pää vain vilisee täynnä tämmöisiä hassuja ajatuksia. 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Nuhanenät

Löhöilemme jäbän kanssa täällä kotosalla nenät tukkoisina. Tänään olisi ollut tuttujen mammojen tapaaminen, mutta jätimme sen väliin tämän taudin vuoksi. 

Jäbä yrittää kovasti jo ryömiä, mutta jalat potkivat vielä useimmiten vain suoraan taaksepäin. Välillä peppu tosin nousee pystyyn. Lopputuloksena onkin yleensä vain iso kuolalammikko sekä turhautunut huuto ja itku. Muutenkin jäbä on viime aikoina keskittynyt lähinnä tuohon äänenkäyttöön. Lähes koko pääsiäisen pyhät jäbä huuteli (itsekseen), ihan vain kokeillakseen millaisia ääniä hänestä lähtee. Mutta se ei kyllä ollut mitään söpöä jokeltelua vaan enempi semmosta rääkyvää karjumista... :P

Pääsiäisenä annoimme jo pari annosta sosetta, eli yhden aamupäivällä ja toisen iltapäivällä. Äitini oli sitä mieltä, että jäbä syö jo ihan puoli purkkia peruspilttiä, ja kyllähän jäbä sen verran vetelikin kun oikein lapoimme ruokaa suuhun. Eilen kotona en kumminkaan antanut sosetta ihan niin paljoa kun en halua että imetys jää sitten välistä. Tuo soseiden syöminenhän on tässä vaiheessa tarkoitus olla vasta maistelua. Oma sosetehdas ei ole nyt hetkeen erinäisten kireiden vuoksi pyörinyt, mutta pakastimesta löytyy onneksi vielä jotain. Mies osti eilen kaupasta "makeita" soseita, eli hedelmää ja marjaa, joita ajattelin tänään antaa iltapäivällä jäbälle maisteltavaksi. Oletteko muuten itse tehneet noita marja- ja hedelmäsoseita? Mitäköhän niistä pitäisi keitellä, ja mille riittäisi vaan muussaaminen? Jossain sanottiin, että vauvalle voi antaa myös tomaattia, mutta en tiedä uskaltaako näin pienelle vielä kokeilla...  Kohta pitäisi muuten hankkia jo syöttötuoli. Haluaisin jonkin puisen siistin tuolin, mutta Stokken Tripp Trappia en taida raaskia hankkia :( Pitäisi ostaa Manducakin kevään reissua varten, eli pitää taas katsella mitä huuto.netistä löytyy. 

Pääsiäinen meni meikän kohdalla herkkuja syödessä. Pääsiäismunia, suklaata ja muuta karkkia oli tietysti äidillä tarjolla, enkä mä tunne mitään kohtuutta tällaisissa tilanteissa :P Kotiintuliaisena oli siis iso ähky. Päätimmekin miehen kanssa aloittaa karkkilakon :) Meidän "yksi herkkupäivä viikossa" -sääntö on hieman pettänyt, eli olemme viime aikoina herkutelleet useampana päivänä viikossa. Nyt kokeilemme josko vieroittautuminen sokerista onnistuisi näin yhdessä tsemppaamalla :)

Nyt taidan jatkaa tätä kevätsiivousta ja sitten lähdetään jäbän ja koiran kanssa vaunulenkille nauttimaan auringosta :D

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kuulumisia

Hui, miten nämä päivät vain kuluvat hurjaa vauhtia!

Meidän arkeen ei kuulu mitään sen kummempaa. Sunnuntaina pääsimme miehen kanssa viettämään aikaa ihan kahdestaan kun varasin pöydän hotelli Klaus K:n yhteydessä olevaan Toscanini -ravintolaan. Pyysimme jouluna lahjaksi erityisesti kaikkea ei-materiaa ja hemmottelua, ja saimmekin lahjakortin kyseiseen ravintolaan. Ruoka oli oikein hyvää, aika perinteistä italialaista :) Kuulemma toscanalaista, mutta mähän en osaa määritellä millaista ruokakulttuuri juuri Toscanassa on. Pitkästä aikaa tuli myös nautittua lasi valkoviiniä :D

Maanantaina oltiin taas  vauvauinnissa ja jäbä tykkäsi selvästi polskia, vaikka onkin tuollainen "hitaasti lämpiävä" tapaus :) Eilen tiistaina piti siivota, mutta en saanut aikaiseksi yhtään mitään. Koko päivän oli jotekin todella väsynyt fiilis... Vaakalukematkin on masentavia, kiitos viikonlopun herkuttelun. Tuntuu turhauttavalta: jos nytkin tsemppaan jollain "dieetillä" tätä viikkoa, niin pääsiäisenä viimeistään kaikki tulee takas. Ääh.

Jäbän kanssa jatketaan soseiden maistelua. Terkkari sanoi, että jos tulee tarvis niin voi antaa jo toisenkin soseannoksen (vaikkapa pienemmän) myös iltapäivällä, aamupäivän lisäksi siis. En kumminkaan haluaisi lisätä tuota sosetta, sillä vastahan jäbä täytti 4 kuukautta. Kohta käy muuten niin että imetys vaan vähenee... 

Ne rauhalliset yöt jolloin herätään syömään vain kerran, ovat jo mennyttä aikaa. Eli viime yönäkin herättiin kaksi kertaa, ja ennen aamukuutta kuului taas jo höpötys sängystä sekä vaatimukset aamumaidosta... Olen muutaman yön nukkunut korvatulppien kanssa, jotta en heräisi joka ikiseen jäbän pikku inahdukseen. En tiedä onko tuo parantanut tilannetta yhtään, ehkäpä. Jäbä saattaa tosiaan höpistä yöllä jotain ihan unissaankin, eli tämä äiti ei sitten nuku tuntia pidempää pätkää jos herää joka ikiseen äännähdykseen...

Pääsiäisenä suuntaamme mummulaan. Tämänkin pääsiäisen odotus on mennyt jotenkin ihan ohitse, rairuohokin unohtui vaikka pussi on ollut tuossa keittiön pöydällä jo monta viikkoa. Tuntuu, että aivot eivät tällä hetkellä vain pysty käsittelemään mitään saippuasarjoja haastavampaa materiaalia :P 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

4kk: vauvaryhmä ja muuta arkea

Jäbä täytti eilen jo 4 kuukautta! Näin se aika vaan menee hujauksessa :)

Uusi "mammaystäväni" houkutteli minut mukaansa tässä lähellä pidettävään vauvaryhmään. En ole tätä ennen vielä käynyt missään ryhmissä, sillä päivät tuntuvat kuluvan hurjaa vauhtia ihan vaan kotosallakin. Ryhmässä oli ihan mukavaa, pojalla riitti paljon katseltavaa. Jäbä itseasiassa tuijotteli vaan muita vauvoja ja kaikkea tapahtuvaa hämmentyneenä :P Ryhmässä vieraili perhetyöntekijä, jolta sai kysellä vauvojen nukkumiseen liittyviä juttuja. Aihe ei varsinaisesti koskettanut meitä, sillä yöt ovat nyt sujuneet todella hyvin. 

Jäbä alkoi siis parisen viikkoa sitten heräillä yölläkin noin kahden tunnin välein. Niinpä aloitimme maissivellin antamisen iltaisin (noin 70ml), sekä kiinteiden maistelun. Ja kas, nyt on mennyt jo vaikka kuinka monta yötä niin, että jäbä on nukahtanut siinä klo 21-22 ja herännyt ekan kerran vasta 03! Vielä kun itsekin aina tajuaisi/malttaisi mennä ainakin sänkyyn lukemaan tai vielä parempaa ihan nukkumaan niin sais kunnolla lepoa :D Sitten poika yleensä heräileekin aamukuudelta jo ihan kokonaan. Mä yritän kyllä yleensä työntää jotain lelua sinne pinnasänkyyn että saisi vielä hiukan jatkaa unia pojan leikkiessä itsekseen, mutta eipä se aina onnistu. Jäbä on niin kova hölisemään herättyään, että ei siinä vieressä enää unta saa... :P Tuosta vellistäkin ollaan niin montaa mieltä (onko tarpeellista), mutta koska meillä yöunet parani ja vatsakin alkoi toimia niin meillä sitten syödään sitä. 

Ai niin, ja oltiinhan me maanantaina taas vauvauinnissakin. Toinen kerta meni jo paljon paremmin: jäbä katseli kiinnostuneena ympärilleen ja jaksoi ihan loppuun asti. Sammakkolelu oli mielenkiintoinen, sitä jaksettiin katsella mutta vielä ei uskaltautunut ottamaan sitä käsiin. Sukeltaminenkin meni hienosti :D 

Tämä viikko on kyllä täynnä hulinaa. Tänään ei ole mulla menoja, kun en jaksanut/päässyt koiran kanssa tottistreeneihin. Huomenna tuleekin eräs "vanha" opiskelukaverini (piiiitkästä aikaa) käymään :D Pitäisi siis vielä hiukan siivoilla ja kokkailla... Voi kun tekis mieli tehdä kevätsiivoustakin, mutta jotenkin en vaan saa aikaiseksi aloittaa! Ja kun koirakin on vielä trimmaamatta (karvoja irtoilee koko ajan) ei kannata mitään perusteellista siivousta vielä tehdäkään...  Mutta ikkunat pitäisi pestä, lattiat luututa, kukkiin vaihtaa multa (jos ne nyt on vielä pelastettavissa), siivoiltava kaappeja ja muitakin nurkkia. Ryhdymme varmaankin kesän aikana pohtimaan miten tuosta työhuoneesta saisi jäbän huoneen, ja olenkin koko ajan laittanut ylimääräistä kamaa pusseihin päämääränä Pelastusarmeijan vaatelaatikko. 

Ihmeen paljon kaikenlaista krääsää ja rompetta sitä kaappeihin onkin kertynyt. Mutta meidän asunnon säilytystilat ovat kyllä huonosti suunniteltuja. Esimerkiksi keittiön kaapit ovat vanhanaikaisia ja epäkäytännöllisiä, vessassa ei ole oikeastaan mitään säilytystilaa (paitsi jättikokoinen pyykkikaappi), vaatehuoneen hyllyt ovat vain hiukan sinnepäin ruuvaillut lastulevyhyllyt.... Ollaankin päätetty, että tuo vaatehuone on ihan eka juttu mikä pitäisi laittaa kuntoon. Nyt vaatteet putoilevat hyllyiltä, eikä kaikkea tilaa saa käyttöön kun koko systeemi on päin peetä tehty. 

Perjantaina onkin 4kk neuvola ja lääkäri. Jäbä tuntuu kasvaneen painoa ja pituutta taas ihan huimasti. Täytyy neuvolassa kysellä myös syömisistä, sekä rokotteista ja auringosta. Olemme todennäköisesti lähdössä toukokuussa Kreikkaan, eli kysymyksiä riittäisi. En tosin tiedä kuinka paljon lääkärillä on aikaa, ja ehdimmekö omankaan terkkarin kanssa siinä kauheasti jutella.

Ajatus tuntuu katkeilevan koko ajan, eli tämä blogin kirjoittelukin tuntuu jotenkin työläältä :P Olenkohan jaaritellut täällä kerrasta toiseen vaan samoja juttuja...?  Noh, en kumminkaan lupaa tsempata, sillä kirjoittelen tänne itselleni muistiin ja mitä milloinkin sattuu mieleen pulpahtamaan :D 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kotona

No niin, eilen illalla palattiin jäbän kanssa reissun päältä kotiin. Hiukan jännitti että miten poika jaksaa ensin noin tunnin automatkan ja sitten vielä parin tunnin bussimatkan. Hyvin kuitenkin meni, bussipysäkillä odotellessa jäbä hiukan katseli kaukalostaan ihmeissään, mutta nukahti sitten bussissa melko nopsaan ja veteli unta kotiin asti. Pysäkillä odottelikin jo isä ikävissään :D Olin siis vanhempieni luona ja ehdimme käydä molemmissa isomummuloissa, katsomassa pojan enoa Turussa, shoppailla, vaunulenkkeillä, juoda kahvit ihanassa pienessä kahvilassa ja mä pääsin vielä äitini kustantamana jalkahoitoon (ihanaa :)

Tänään sen sijaan on ollut aikas 'vetelä' päivä. Olisi pitänyt purkaa laukut ja siivota paikkoja, mutta en jaksanut muuta kuin tehdä 40 minuutin vaunulenkin jäbän ja koiran kanssa. Poika ei myöskään suostunut jatkamaan päiväuniaan parvekkeella lenkin jälkeen kuin ihan hetken, joten mun lepohetki jäi siten lyhyeksi. Mies kuitenki ahkeroi kotiin tullessaan: oli käynyt kaupan kautta, vei koiran lenkille, laittoi pyykit ja tiskit koneisiin ja siivoili sekä laittoi ruoan :) Ja mä vaan löhösin sohvalla, en kyennyt yhtään mihinkään. Enkä kyllä kykene vieläkään, odottelen Voice of Finlandin alkamista... MUTTA HEI: tänään jäbä kääntyi tänään tuossa lattialla matollaan loikoillessa ensin kyljelleen ja sitten humps vaan vatsalleen! Ja yritti samaa vielä myöhemmin uudelleen, mutta ei millään onnistunut, ja sitten iskikin jo väsy ja turhautuminen. Yksi virstanpylväs kehityksessä kuitenkin taas saavutettu :D 

Aamupäivällä soittelin neuvolaan, sillä halusin jonkinsortin neuvoa pojan vatsan toiminnan ja syömisen suhteen. Jäbä on siis päättänyt että numero kakkosen tuottaminen on täyttä ajanhukkaa, joten tämän äiteen on täytynyt tyrkkiä luumuvettä lusikalla suuhun, jotta tuo tuloste saataisiin ulos edes kerran viikossa. Ja voitte kuvitella minkä kokoinen se tuotos on jos se ulkoistuu vain kerran viikossa... :P No mutta, halusin siis tähän neuvoja varsinkin kun poika tuntuu välillä kovin harmistuneelta. Vatsa tuntuu siis vaivaavan :/ Sain neuvoksi antaa ihan luumusosetta, sillä jäbähän on noin viikon päästä jo 4 kuukautta(!). Samalla kyselin myös neuvoa yöunien suhteen, sillä poika tuntuu heräilevän monta kertaa yössä, yleensä syö sen iltakympin jälkeen vielä yhdeltä ja viideltä, kunnes herää seitsemältä...! Tää äiti siis saattaa olla aikaslailla pystyynkuolleen väsynyt tällaisten öiden jälkeen. Saimme neuvoksi antaa jo kiinteitä eli tässä tapauksessa esimerkiksi porkkanaa. Moni aloittaa kiinteät perunalla, mutta perunaa ei suositella jos vauvan vatsa on hidas, sillä se jähmettää vatsaa vielä lisää. Kysyin lisäksi vellistä, ja terkkari antoi luvan antaa hieman maissivelliä iltaisin. Jospa poika sen avulla jaksaisi nukkua pidempään. Mies tuli siis kaupasta luumusoseen ja maissivellitetrojen kanssa. Kohta kokeillaan uppoaisiko tuo velli ja valvotaanko sitten koko yö mahavaivojen kanssa...

Huomenna tämä äiti pääsee (taas) vähän tuulettumaan kun eräs hyvä ystäväni tulee kaupunkiin ja suuntaamme Tavastialle katsomaan Jukka Pojan keikkaa :D Sitä ennen arvostaisin kuitenkin kunnollisia unia...

maanantai 25. helmikuuta 2013

Pyh ja pah

Seuraavaksi oikein kunnon valitusvirsi.

Viikonloppuna tulikin syötyä ihan mitä sattuu, joten vaakakin pompsahti sitten plussalle :/ Nyt olen yrittänyt palata ruotuun ja kaipa se tästä taas. Mies sai kumminkin kuunnella taas mun valitusta siitä, miten mä oon ilmeisesti joku poikkeuksien poikkeus. Älkää kukaan enää väittäkö, että "kyllä se imetys sitten vie ne kilot". Kun ei kerran multa vie. Ja muutenkin harmittaa, miten toisia onkin siunattu sirolla kropalla ja mua taas tämmösellä leveällä persuksella ja norsun jaloilla...  -_-

Selkäni on ollut vajaan viikon ajan jotenkin jumissa, ja kyljen kääntäminen sängyssä tuntuu pahalta. Ja ne yöunet! Poika herättää edelleen kolmen tunnin välein ja sitten sen aamuviiden syömisen jälkeen meikä ei enää saakaan unta, enkä tiedä miksi?!? Siinä sängyssä pyöriessä aattelee vaan, että onpa tää nyt ihan hullua: nyt tuo jäbä nukkuis niin miks mua ei nukuta! Paitsi sitten aamuseitsemältä kun miehen kello herättää ja jäbäkin alkaa heräillä, silloinhan mä voisin viel painaa pään takas tyynyyn ja jatkaa unten mailla... Muutenkin tää 3 kuukauden iän saavuttaminen on muuttanut asioita. Enää jäbä ei niin vaan nukahdakaan itsekseen sängyyn yö- tai päiväunille, vaan vaatii nyt heijaamista jotta rauhoittuu. Eli nukuttaminen päiväunille tapahtuu välillä vaunukoppaan, välillä äidin syliin. Siinä missä ennen tuli väsymys ja uni, tulee nyt ensin vain kaamea (väsymys)kitinä ja sitten huuto. Noh, öisin jäbä kuitenkin nukahtaa aina melko nopsaan omaan pinnikseen syömisen jälkeen, vaikka saattaakin sitten ähistä ja puhista ja tuttia pitää nostella takas suuhun. 

Huh, perjantaina olisi siis yliopisto-opintojeni vihon viimeinen tentti edessä. Tämä tenttiin lukeminen on kyllä aika tuskaista (motivaatio nollassa), mutta tavoitteet on myös aika matalalla. Mutta stressi taasen (monesta muustakin asiasta johtuen) huippulukemissa... 

Että tämmönen maanantai. 

lauantai 16. helmikuuta 2013

Hoitolaukku

Raskausaikana tein aika paljon kaikkia välttämättömiä hankintoja vauvaa varten, mutta hoitolaukku jäi lopulta ostamatta. En oikein tiennyt millaisen laukun lopulta tarvitsisin. Nyt olen nämä vajaat kolme kuukautta käyttänyt aiemmin opiskelulaukuksi itselleni ostamaa Marimekon sähkönsinistä Weekender -laukkua hoitolaukkuna (kuva Weekenderistä mustana täällä). Jokin aikaa sitten kuitenkin hermostuin lopullisesti tuohon laukkuun, se on nimittäin malliltaan kuin pohjaton säkki, ilman mitään kunnollisia pikkutaskuja. Eli kaikki tavarat sitten pyörivät laukun pohjalla miten sattuu, eikä sieltä löydä mitään ellei ensin kippaa sisältöä ulos... Tilasin siis itselleni tällä viikolla ihan oikean hoitolaukun: 


Skip Hop Dash Deluxe, mustana. Halusin laukun joka mieskin kehtaisi tarvittaessa kanniskella, ja jolle voisi värinsä puolesta joskus löytyä muutakin käyttöä.


Laukussa on sisällä kaksi pienempää lokeroa ja yksi isompi, edessä taas vetoketjullinen tasku ja pari pientä luukkutaskua, kuten myös sivuissa. Lisäksi mukana tulee takataskussa irrallinen hoitoalusta. Tuo laukun läppä pysyy kiinni magneetilla, mikä helpottaa avaamista, kun ei tarvitse sähläillä minkään vetoketjujen kanssa jos vauvaa täytyykin esimerkiksi kantaa samaan aikaan. Laukussa on tukevan tuntuinen olkahihna, sekä klipsit joilla laukun saa helposti vaunujen aisaan kiinni. 

Hoitolaukustamme sisältä löytyy kaikenlaista peruskamaa: tietysti vaippoja, harso, puhdistuspyyhkeitä, kertakäyttöisiä vaipanvaihtoalustoja sekä vaihtovaatteet. Pidän mukana myös pientä soittorasiaa ja yhtä lelua, vaikka ainakaan vielä niille ei ole tullut käyttöä. Samoin pojan neuvolakortti on laukussa, onpa ainakin mukana jos jotain sattuu tai kun käydään neuvolassa. Sulloin laukkuun myös pienen vaijerilukon vaunujen lukitsemista varten. Meillä on ihan uudet vaunut, ja tiedän että joskus neuvoloista on vaunuja kadonnut, joten olen yleensä laittanut tuon vaijerin renkaan läpi. Eipä ainakaan joku ihan vaan hetken mielijohteesta nyysi meidän vaunuja :P Lisäksi kuljetan laukussa mukana itseäni varten käsidesiä, laastaria, huulirasvaa, hiuspinnejä, liivinsuojia yms. pientä sälää. Tuo laukku tuntuu ainakin näin yhden käyttökerran perusteella sopivan kokoiselta ja näppärältä :D

Mietin tässä tänään, että mahdanko olla jo luopunut kaikista periaatteistani lasten kasvatuksen suhteen. Meidän jäbä (ikää 3kk), kääntää päätä jo reippaasti kohti telkkaria jos se vaan on päällä... :P



tiistai 29. tammikuuta 2013

Kahdesta kolmeksi

Kanelibasilika toivoi kirjoitusta siitä, miten vauvan tulo on muuttanut meidän parisuhdetta ja minua itseä myös. Vielä on ehkä kovin aikaista sanoa miten kaikki on muuttunut ja tulee muuttumaan, mutta jotakin kyllä huomaa jo nyt. 

Mehän olemme miehen kanssa aina olleet varsinaisia kotihiiriä, eli ei ole kauheasti rampattu missään ulkosalla edes seurusteluaikana. Itse olen maalta kotoisin ja viihtynyt aina kotosalla (eipä siellä mitään tekemistä missään "kylällä" olisi ollutkaan), eikä mieskään nyt ole koskaan ollut mikään bilehirmu. Ei olla siis nähty järkeväksi lähteä ravintolaan istumaan ihan vaan kahdestaan kun aikaa voi viettää kotisohvallakin. Leffassa ja syömässä ollaan toki melko ahkerasti käyty, sekä harrastettu muutenkin kaikenlaista yhdessä. Koiran hankinnan jälkeen (tammikuussa 2010) onkin elämämme pyörinyt paljon tuon karvakorvan koulutuksen ja hoidon ympärillä. Elmo-koira on myös ollut jonkinlainen "harjoittelukappale" vauvaa ajatellen :)

Elmo rakastaa lunta :D

Ennen vauvan syntymää (tai itse asiassa jo ennen raskauttakin) puhuimme paljon siitä, miten haluamme lapsemme kasvattaa. Välillä tuntuu hassulta, miten jotkut hankkivat (tai siis saavat) lapsia keskustelematta ollenkaan kumppaninsa kanssa omista kasvatuskysymyksistään. Monista periaatteista varmasti luovutaan siinä vuosien varrella, mutta voisi veikata että jos asioita ei ennen lasten tuloa keskustella, niin ongelmia seuraa varmasti... Me toimimme miehen kanssa mielestäni aika hyvänä tiiminä: olemme seurustelleet vuoden 2005 alusta, ja siitä alkaen on minusta tuntunut että ihan oikeasti täydennämme toisiamme. Mies on aivan mielettömän rauhallinen, ei hermostu eikä stressaa juuri mistään. Eli aivan päinvastoin kuin mä :P Mies saakin usein olla se, joka pudottaa mut takaisin maan pinnalle aivan hulluista haaveista, tai rauhoittelee ja tuo realiteettia mun murehtimiseen :D Meillä on yhteiset käsitykset monesta asiasta, mutta emme kuitenkaan ole samaa mieltä ihan kaikesta. 

Taustamme on melko erilaiset, eli monet kotoa periytyneet tavat tai ajatusmallit ovat meillä täysin erilaisia. Onkin hedelmällistä huomata, että toisen ajatusmaailma voi avautua kun keskustelee erilaisista lähtökohdista tulevan ihmisen kanssa :) Itse opiskelen sosiaalialaa ja työskentelen todennäköisesti valmistuttuani kirkon palveluksessa. Tuntuu, että tämä leima näkyy minussa ja ajattelussani vahvasti. Mieheni taas on ekonomi, ja on kyllä tuonut omaan ajatteluuni paljon uudenlaisia näkökulmia avatessaan esimerkiksi näitä viime aikaisia uutisia Euroopan talouskriisistä yms. Hänen lähtökohtansa moneen asiaan on siis aika päinvastainen kuin mun. Kyllä, me puhumme Euroopan talouskriisistäkin keskenämme :) 

Mies on perinteinen suomalainen mies ainakin siinä suhteessa, että jokaisen sanan saa aina välillä ihan nyhtämällä nyhtää. Monesti juttelen ja kerron esimerkiksi päivän tapahtumista tai asioista, mutta en saa mitään vastaukseksi. Olen sanonut, että tuntuisi kivalta jos mies joskus kysyisi miten päivä on mennyt, mitä olen tehnyt, tai muuten osoittaisi olevansa kiinnostunut mun kuulumisista. Mies on kertonut kysymisen olevan niin vaikeaa, koska häneltä ei ole koskaan lapsena kysytty näitä tavanomaisia kuulumisia. Itse yritän muistaa saman arkijutustelun ja kysellä esimerkiksi miehen työpäivästä (vaikka en hänen hommistaan juuri mitään ymmärräkään). 

Mutta miten vauvan tulo on muuttanut mua itseäni? Voisi kai sanoa, että olen yhä aika suorituskeskeinen kuten ennenkin. Miten äitiys saakin heti syyllistämään itseään suunnilleen ihan kaikesta? Tätä kirjoittaessani poika nukkuu sitterissä, nukahti siihen ihan yllättäen. Siitäkin ensin ajattelin, että "voi hitsi, ei saisi nukuttaa tuossa sitterissä, olisi pitänyt laittaa omaan sänkyyn..." Toisaalta pääni sisällä kuuluu ääni: "Mitä väliä, pääasia että nukkuu ja on tyytyväinen. Ei yhdet päiväunet sitterissä ketään lasta ole pilannut." Oma arkemme on nykyisin jotenkuten hallinnassa, joten olen ehtinyt ja jaksanut jotenkin enemmän miettiä mitä kaikkea haluan opettaa ja mitä perinteitä haluan siirtää pojalle. Meille luettiin lapsina paljon ja itsekin innostuin kirjoista. Tätä samaa toivoisin jäbälle. Ja koska pojasta kasvanee kaksikielinen, on tuo lukeminen vielä entistäkin tärkeämpää jotta molemmat kielet kehittyvät.

Haluaisin myös antaa pojalle kristillisen, mutta rennon kasvatuksen. Tarkoitan tällä sitä, että usko ja Jumala voisivat olla luonnollinen osa arkea ja elämää, mutta ilman mitään teennäisiltä tuntuvia tapoja. Itse en koe olevani mitenkään "näkyvästi" kristitty, vaan usko näkyy ehkä (toivottavasti) enemmän teoissani ja ajatusmaailmassani. En myöskään jaksa enää lukea ja ymmärtää mitään kristillisiä oppeja ja dogmeja, vaan haluan ennen muuta tuntea ja kokea, saada turvaa, lohtua ja rohkaisua. Ehkä siksi rakastankin laulaa perinteisiä virsiä :) Nyt olen muutamana päivänä laulanut pojalle yhtä iltavirttä nukkumaan mennessä, ja aamuvirttä kun yhdessä heräilemme. Haluan toki myös siirtää oppimani iltarukouksen pojalle jossain vaiheessa myöhemmin. Ehkä näistä tulee vielä pojan ja minun yhteinen hetki, pieni traditio :D 

Äidin jutut naurattaa :)
Vauvan syntymän myötä asetelmat täällä kotosalla ovat hieman muuttuneet. Ehkä eniten harmistusta on aiheuttanut kotitöiden jakaminen ja muutenkin vapaa-ajan käyttö. Kotityöt ovat ehkä noin 80% mun vastuulla, ja välillä tuntuu raskaalta kun niiden hoitamisesta ei paljoa kiitosta saa. Ja mieshän ei tietenkään edes huomaa mitä kaikkea tekemistä kotona oikein onkaan... Mähän kyllä kuitenkin tykkään tehdä kotihommia, ja jotenkin nyt koenkin sen omaksi tehtäväkseni, olenhan mä täällä kotosalla päivät. Toisaalta taas tuntuu epäreilulta, jos mies saa illalla vapaa-aikaa ja käy esimerkiksi salilla tai lätkämatsissa, ja se mun "vapaa-aika" on pyykkien ripustamista kotona sillä aikaa kun mies katsoo poikaa... Noh, tähän tullee muutos kun hain nyt myös itselleni sen salikortin ja ryhdyn liikkumaan :D Tein myös päätöksen, että en tee päivisin kuin pieniä pakollisia kotihommia, sillä yritän parhaillaan valmistautua tenttiin. En siis millään ehdi lukea jos vauvan hoidon lisäksi vielä siivoan jne. Tehdään niitä kotitöitä sitten illalla ja viikonloppuna :P Eihän se nyt niin kamalaa ole jos sängyn alla on kilon kokoinen villakoira tai vuori pyykkiä odottaa pesua. Hoidetaan ne sitten kun ehditään ja jaksetaan :D On tämä kotona olo toisaalta kyllä kauheaa tasapainottelua, sitähän syyllistää itseään jos ei tee mitään "hyödyllistä", toisaalta taas tulee huono äiti -fiilis jos ei lepää kun vauvakin lepää, tai seurustele kun poika nyt jutteleekin jo kovasti :D 

On kyllä vaikea miettiä miten vauvan tulo on muuttanut meidän parisuhdetta. Kysyin mieheltäkin mielipidettä tähän, ja hän totesi että eikös ole hyvä jos ei keksi miten asiat olisivat juuri muuttuneet. Ehkä mikään ei ole sitten niin järisyttävästi muuttunut kuitenkaan...? :D 

P.S. Selvisin siitä body-tunnista yllättävän hyvin :) Mutta vatsalihaksia mulla ei taida olla enää ollenkaan(!)

maanantai 28. tammikuuta 2013

Uusi viikko

No niin, tämä laihdutus-/elämäntapamuutosprojekti saanee tällä viikolla uuden vaihteen. Ilmoittauduin tämän illan body-tunnille ja torstaiksi zumbaan, ai ai... Mahdanko selvitä noista? :P Tänäänhän vaaka tietysti maanantain kunniaksi näytti enemmän kuin viime viikon lopulla, mutta oma syyni. Syötiin nimittäin miehen kanssa herkkuja sekä perjantaina, lauantaina että MYÖS sunnuntaina. Ja meillähän oli jossain vaiheessa semmonen sääntö, että kahtena päivänä viikonlopusta sais syödä jotain karkkia jne... 

Saimme eilen viettää miehen kanssa hiukan kahden keskistä aikaa. Olikin ensimmäinen kerta sitten pojan syntymän, jos ei lasketa sitä 15 minuutin saunomista ollessamme mun vanhempieni luona joulun aikaan. Pääsimme nyt kahdestaan leffaan, kun ystäväpariskunta otti pikkujäbän muutamaksi tunniksi hoitoon :D


Olimme katsomassa Kaappari-elokuvan. Ihan ok leffa ja mielenkiintoinen tuo tarina, mä en tarkalleen tiennytkään miten tuo kaappaus silloin tapahtui eli jännitys säilyi loppuun asti :D 

No mutta, tällä viikolla pitää taas ottaa itseään niskasta kiinni. Lähtöpainoon on vielä matkaa sellaiset 11 kiloa, ja siitäkin olisi vielä kyllä varaa pudottaa. Tai ainakin kiinteytyä, sehän se tässä olisi tärkeämpi tavoite. Peruskuntoa tulee onneksi treenattua noilla jokapäiväisillä vaunulenkeillä. Munhan on (onneksi) oikeastaan pakko lähteä kävelylle joka päivä säästä riippumatta, että koira pääsee pissille. Tänäänkin tuiskusi lunta aamupäivällä, eli ilman tuota karvakorvaa olisin varmaan jäänyt vaan kotisohvalle loikoilemaan... :D Tuli kumminkin tehtyä semmonen 50 minsan lenkki. Poika jatkaa yhä uniaan vaunuissa parvekkeella, joten äitikin ehtii bloggailla ja pestä pyykkiä. Tosin tenttiinkin tarvis vielä lukea(!). Olisi tarkoitus mennä (yliopiston ihan vihon viimeiseen!) tenttiin 1.3., mutta saas nähdä miten käy, ehdinkö lukea. Ehkä menen kumminkin kokeilemaan josko pääsisin säälistä läpi, tai sitten uusin tentin seuraavassa kuussa :P 


Hommasin muuten tällaisen vaunuverhon kun kyllästyin vääntelemään sitä harsoa joka kerta tuohon suojaksi. Eipä tämäkään nyt mikään kummoinen ole (ihan puuvillaa), mutta ehkä pikkuisen parempi kuin ne mun harsoviritelmät :)



Mun raskausaikana neuloma villahaalarikin on päässyt käyttöön :) Hiukan on nuo hihat ja lahkeet pitkät, mutta toisaalta muuten mahtuu just sopivasti. Tuo villa joustaa sopivasti, eli ei tunnu että tarvitsisi "survoa" pojan käsiä hihoihin, kuten valitettavan usein joissain fleece- ym. puvuissa. Miksei vauvojen vaatteissa voi olla reilun kokoisia hihoja? Tuo kuvassa näkyvä sininen haalari on mun äidin mulle äitiyspakkauksesta saama :D Haalarista saa yhdistettyä jalkaosat ikään kuin pussiksi, enkä ole raaskinut tässäkään sulloa jäbän käsiä noihin hihoihin. Tuntuvat niin ahtailta :( Tosin jatkossa on ehkä pakko laittaa kädetkin kunnolla hihoihin kun ei tää puku kohta enää mahdu kiinni niin että jäbän kädet olisivat siellä sisällä... :)

Ostinpa juuri muuten lankaa jo seuraavaa projektia varten. Ajattelin neuloa pojalle tällaisen viltin. Mutta teen tuon 7 veikasta niin siitä tulee hieman pienempi, ja väreinä on valkoista, vaaleanharmaata ja paria eri sinistä :) Tosin nyt puikoilla on Puro-langasta jonkinsortin bolerohässäkkä (ilmeisesti mulle itelleni). Katsotaan koska tulee valmista :D Nyt mun täytyy kuitenkin avata se tenttikirja, jos vielä kerkeen ennen jäbän heräämistä! 

torstai 24. tammikuuta 2013

Meidän päivä

Ajattelin kertoilla hieman meidän päivärytmistä, jos teitä lukijoita kiinnostaa tietää miten arki täällä kotosalla sujuu. Tänään torstaina on niin sanotusti "normaali" päivä kun ei ole mitään ylimääräisiä menoja.

Klo 8.30 Poika heräsi, otin viereen syömään. Yöllä olikin jostain syystä herätty nälkään kahden(!) tunnin välein. Äiti olikin aamulla hiukkasen väsynyt... Yleensä heräillään juuri tälleen 8-9 aikoihin.

Jätin pojan meidän sängylle josko nukahtaisi vielä, mutta jätkä olikin jo niin hereillä ettei uni enää maistunut. Siirsin pojan sitteriin, jossa tykkää syömisen jälkeen istua (saa olla pystyasennossa). Jätkä katseli siinä leppoisana ympärilleen sillä aikaa että äiti sai haukattua aamupalaa. Hetken päästä poika halusikin jo juttuseuraa :) Käytiin aamupesulla ja vaihdettiin yöpuvusta päivävaatteisiin. Levitin pojalle leikkimaton, jossa poika köllötteli. Saimme eilen fysioterapeutilta ohjeet houkutella poikaa katselemaan enemmän myös huonommalle puolelleen. Niinpä menin itse lattialle pojan viereen jutellen juuri tältä heikommalta puolelta. Poika ei itse oikeastaan ollenkaan haluaisi kääntää päätä tuolle vasemmalle, mutta hieman avustettuna saattaa jättää pään sille puolelle. 

Klo 9.45 alkoi suu kääntyä mutruun eli siirsin pojan matolta omaan sänkyyn. Tutti suuhun, peittoa päälle ja soittorasia soimaan :) Uni tuli nopsaan, vaikka pari kertaa äidin pitikin käydä laittamassa pudonnut tutti takaisin suuhun. Siinä missä vielä jokin aika sitten poika ei jaksanut olla hereillä aina kuin pienen hetken, on hänellä nyt virtaa seurustella. Väsymys tulee sitten ilmi tietynlaisena kitinäitkuna, jonka olen hiljalleen oppinut tunnistamaan. Tuo toiselta kummitädiltä joululahjaksi saatu soittorasia onkin hyvä juttu tuossa nukuttamisessa: tuntuu että poika on nyt jo yhdistänyt soittorasian musiikin nukkumiseen, eli silmät alkavat nopsaan painua kiinni kun musiikki soi :) Toivottavasti tuo auttaa jatkossakin nukahtamiseen. 

Klo 10.30 Poika ilmoitti, että nyt riitti nämä unoset. Syötiin (taas), minkä jälkeen ryhdyttiin pukemaan ulos lähtöä varten. Kaiken häsläyksen jälkeen startattiin vaunulenkille klo 11.05 :) 

Tulimme ulkoa noin klo 12. Työnsin vaunut suoraan parvekkeelle missä poika jatkoi uniaan. Pari kertaa sai käydä laittamassa tutin takaisin suuhun ja keikuttelemassa vaunuja, jolloin uni onneksi löytyi heti uudestaan. Poika nukkui tyytyväisenä klo 14 asti. Mä ehdin tässä välissä syödä oman lounaan katsellen samalla boxille tallennetun Kurjat Kuppilat USA:n :) Kerkesin myös lukea yhden artikkelin tenttiä varten ja pakata salikamat melkein kokonaan! 

Päiväunilta heräsikin iloinen poika :D Vaihdoimme vaipan (tänään käytössä taas kestot), joka oli ihan pikkuisen vuotanut jostakin, eli body ja housut menivät samalla vaihtoon. Ennen vaatteiden päälle pukemista syötin pojan jälleen ja köllöteltiin vielä sängyssä vieretysten naureskellen. Poika on oikein aurinkoinen luonteeltaan, eli vastaa helposti hymyyn ja juttelee ja höpöttelee iloisesti. Vaatteiden vaihdon jälkeen poika istuskeli ihan hetkisen sitterissä, jotta maito ei tulisi takaisin päin. Olen huomannut, että jos syömisen jälkeen pojan laittaa makuulleen niin alkaa pieni protestointi. Ilmeisesti ruoka pyrkii helpolla takaisin ylöspäin :/ Onneksi yöllä sentään nukahdetaan pinnasänkyyn suht nopeasti. Tosin olen korottanut sängyn pääpuolta, mikä varmasti helpottaa. Pienen sitterikeikuttelun jälkeen siirsin pojan leikkimatolle, jossa yritin taas houkutella kääntämään päätään vasemmalle. Leikkimaton kaaressa roikkuvat lelut eivät kuitenkaan vielä näytä kiinnostavan ihan niin paljoa että pää kääntyisi niitä kohti...

Klo 15 poika alkoi itkeä märkää vaippaansa. Eli eipä se kauaa kestänyt. Noh, vaihdettiin puhdas kestovaippa ja kas kun olin saanut pojalle vaatteet päälle niin jäbä tuuttasi tämänkin vaipan täyteen.... Eli äiti sai taas riisua pojan ja ryhtyä vaipan vaihtoon :P Nostin pojan hetkeksi sitteriin tarkoituksena laittaa vain nopsaan iPod lataukseen illan salitreeniä ajatellen. Poika sitten yllättäen nukahtikin niille sijoilleen :D Siinä torkuttiin hetki ja välillä katseltiin maailmaa äidin sylistä. Mikään vauvasylittely ei tosin enää kelpaa vaan aina pitää olla pystyasennossa ja niin että näkee mitä ympärillä tapahtuu. 

Klo 16.30 iskä tuli töistä kotiin. Karvakorvamme Elmo kaipasi jo lenkkiä, joten vaihdettiin pojalle vaippa (nyt kertis että iskäkin osaa tarvittaessa vaihtaa, mies kun ei niin perusta noista kestoista), ja puettiin poika taas vaunulenkkiä varten :) Iskä ja pojat lähti kävelylle kun mä taas suuntasin kuntosalille. Hankin tosiaan maanantaina 10 kerran kortin tuohon lähisalille, jossa pidetään myös aerobic-tunteja. 

Tämä äitee treenas salilla ja tuli kaupan kautta kotiin noin klo 19.15. Poika oli kuulemma ollut kiltisti, eikä nälkäkään ollut päässyt yllättämään.  Me kerettiin miehen kanssa vielä nopsaan haukata miehen tekemää ruokaakin, ennen kuin poika ilmoitti nälästään noin klo 20. Vaippatsekkauksen ja pään voitelun jälkeen poika menikin nyt klo 21.30 jo omaan sänkyyn köllimään. Uni ei taida ihan vielä tulla, mutta eiköhän se Nukku-Matti kohta löydä kohta tänne meillekin :D 

Pojalla on tosiaan nyt tullut karstaa päähän ja iho on muutenkin aika kuivan näköistä. Aiemmin tällä viikolla laitoin hoitoöljyä päähän ja pipon yöksi, mutta nyt ajattelin kokeilla ihan perusvoidetta. En ole kyllä uskaltanut rapsutella päänahkaa, ja öljyn jäljiltä iho tosin näyttikin paljon paremmaltta. 

Olimme eilen tosiaan fysioterapiassa pojan jalan (syntyessä taittunut mutta nyt korjaantunut) ja pään asennon vuoksi. Tällainen toispuoleisuus on kuulemma tavallista, mutta pienillä vauvoilla sitä seurataan tarkkaan koska luun ovat vielä pehmeitä ja voivat muokkautua "väärin" jos asento on koko ajan huono tai vino. Voin kirjoitella myöhemmin lisää noista tarkoista ohjeista mitä fyssarilta saimme. Nyt kuitenkin painun petiin. Saas nähdä pääsenkö huomenna ollenkaan ylös sängystä, sen verran jalkoja tutisuttaa yhä tuon salitreenin jäljiltä... :P

Taas muuten tuli tällainen kuvaton kirjoitus, mutta jotenkin ei nyt riitä energiaa kuvailla, ja kameran muistikorttikin on jatkuvasti koneessa kiinni kun yritän siirrellä kuvia koneelle. Olen koonnut kansiota, jonka kuvat sitten teetän. Mutta kumman paljon sitä tähänkin mennessä on tullut otettua jo kuvia joten läpikäytävää riittää... Haluaisitteko jatkossa enemmän kuvia tekstien lisäksi/sijaan?

tiistai 22. tammikuuta 2013

Jotunin ja meidän arkielämää

Ehtiipä sitä vauvan hoidon lomassa välillä lukeakin :) Tosin nyt pitäisi lukea vielä tenttikirjojakin, eli nämä kaunokirjalliset teokset saavat odottaa aina iltaa. Jos siis virtaa lukemiseen vielä illalla riittää :P

Luin jokin aika sitten Maria Jotunin kirjan Huojuva talo, joka osoittautui mielenkiintoiseksi, vaikkakin vähän ehkä liian "filosofoivaksi" ja ennalta-arvattavaksi lopputuleman osalta. En tiedä olenko jotenkin tyypillinen tämän ajan kasvatti, kun en jaksa kauheasti keskittyä sellaisiin massiivista elämän tuskan ja tarkoituksen pohdintaa käsitteleviin kirjoihin. Tällaisia pystyy lukemaan vain pienissä annoksissa, ja useimmiten ne myös jäävät kesken. Tuo Huojuva talo on osittain tällaista päähenkilön ajatuksissa rypemistä, mutta lähtee kyllä reippaammin liikkeelle kun vaan sivut etenevät. 

Jotunin Arkielämää-romaania (julkaistu 1909) kuvataan yhden päivän teokseksi, sillä se kertoo erään kesäisen päivän tapahtumista Koppelmäellä Savossa. Taloon poikkeaa kulkuri "pappi" Nyman, joka on tuttu ja odotettu vieras. On parhaillaan heinäntekoaika, ja Jotuni kuvaa niin isäntää, emäntää kuin palvelusväkeä ja elättejäkin arkisissa askareissaan. Ei se maalaisen elämä tuolloin kuitenkaan pelkkää työtä ole ollut; keretään sitä päivän aikana nauttia kotipolttoistakin vieraan kunniaksi. Kaiken kaikkiaan Arkielämää on hyvä kuvaus toisten ihmisten rakkaudesta ja samaan aikaan toisten katkeruudesta. Päivän tapahtumista, ikään kuin pienistä välähdyksistä saa käsityksen hyvän tuon ajan ihmisen ajattelutavasta sekä yhteiskunnasta ylipäätään. Tarinassa kuvastuu ihmiselämän moninaisuus: miten toisille annetaan enemmän kuin toisille, ja toiset ovat vähäänkin tyytyväisiä kun taas toisille ei riitä mikään. 

Seuraavaksi yöpöydälle on jo päätynyt Virpi Hämeen-Anttilan Tapetinvärinen. Tuntui siltä, että nyt on saatava lukea jotain "menevämpää" dialogia ja nykyaikaan sijoittuvaa tarinaa :D

Muuten meidän arki jatkuu samanmoisena. Aika kuluu hurjaa vauhtia, ja voin kyllä sanoa nauttivani tästä kotiäitinä olosta. Pikku-Jäbäkin täytti jo 2 kuukautta :D

"Jou mään!"
Huomenna suuntaamme fysioterapian kontrollikäynnille. Fyssari tsekkaa varmaankin tuon jalan, (joka syntyessä oli aika venkura mutta nyt korjaantunut) sekä pään ja niska-hartiaseudun. Poika kun ei vieläkään oikein tahdo kääntää päätä toiselle puolelle. Saadaan varmaankin jotain jumppaohjeita :D Kirjoittelen niistä vaikka myöhemmin tällä viikolla. Ajatuksissa oli myös tehdä sellainen "meidän päivä" -postaus, kunhan tälle viikolle sattuisi semmoinen normaali päivä. Tänään ystäväni oli kylässä ja huomenna menemme tosiaan sinne fyssarille, eli ehkä torstaista voisin sitten pistää muistiin päivämme tapahtumia teille lukijoillekin :)

tiistai 15. tammikuuta 2013

Niskalenkki otettu

Influenssasta meinaan. Viime perjantaina alkoi olo tuntua jossain vaiheessa hieman huteralta, kurkku oli käheä ja paikkoja särki. Yöllä pyörin sängyssä enkä nukkunut kuin ehkä pari tuntia. Hikoilin varmaan Itämeren verran palellen kuitenkin niin, että piti yöllä kaivaa flanelliset pitkät housut, villasukat ja huppari kun tärisin kylmästä. Lauantain vietin 39 asteen kuumeessa koomassa kotona, ja aika lailla samoilla meiningeillä meni myös sunnuntai. Silloin illalla tosin kuume alkoi hiukan helpottaa. Eilen maanantaina kuumetta oli vielä hiukan ja särkyjä myös. Onneksi appiukko haki koiran luokseen, ettei mun tarvinnut lähteä päivällä ulos. Tänään olo on edelleen aika väsynyt, mutta kuume on helpottanut eikä paikkojakaan enää kolota ihan samalla lailla. Tosin kurkku on nyt kuiva kuin Saharan autiomaa, yskittää vaan jatkuvasti... 

Mähän sain loppuraskauden aikana influenssarokotteen, mutta ainakaan mua se ei siis pelastanut tältä taudilta. Tosin tämä influenssa on nyt vaan mun oma diagnoosi kun en sitten pohdinnoistani huolimatta soittanutkaan lopulta lääkärille. Eipä sieltä oltais varmaan muuta voitu kun käsketty ottaa lisää Panadolia. Enemmän huolestuin siitä, ettei poika vaan saisi samaa tautia. Lauantaina mittailimme pojalta kuumetta ja seurailimme tilannetta kun poika hiukan kitisi. Mitään oireita ei kuitenkaan ole ilmestynyt. Imetin kuumeisenakin ihan normaalisti, mikä on sallittua ja joidenkin ymmärryksen mukaan jopa suositeltavaa. Näin vauva kuulemma saa äidinmaidon mukana vasta-aineita suojaksi. En tiedä pitääkö tuo paikkansa, mutta ainakaan tähän mennessä pojassa ei ole näkynyt merkkejä mistään sairastumisesta pientä hetkittäistä rohinaa lukuunottamatta. Pitänee nyt tämän kokemuksen myötä muistaa ensi kerralla apteekissa poiketessa hamstrata mukaan flunssalääkitystä myös pojalle: ainakin nestemäistä panadolia, ehkä suppoja ja nenäfriida voisi tarttua sieltä matkaan.

Sairastuminen sattui kyllä harmittavaan aikaan, sillä olimme juuri sopineet miehen kanssa yhteisestä leffaillasta sunnuntaille. Pojallekin oli sovittu hoitaja meidän leffakäynnin ajaksi. Emme olekaan viettäneet aikaa ihan kahdestaan oikeastaan ollenkaan pojan syntymän jälkeen, jos ei lasketa sitä hetkeä noin tunti synnytyksen jälkeen kun poika vietiin salista lämpölampun alle, tai kun joulun aikaan kävimme nopsaan yhdessä saunassa. Ehkäpä saamme jokin toinen viikonloppu uuden tilaisuuden. Olemme lähiaikoina myös todennäköisesti matkaamassa vanhempieni luokse, jossa saamme äitini hoitaessa poikaa varmaankin lisää tilaisuuksia viettää pieni hetki kaksin. 

Tämä tauti laittoi vähän muitakin suunnitelmia uusiksi. Tällä viikolla mun oli tarkoitus aloittaa tämä uusi, liikunnallisempi elämä. Päätin jo aiemmin, etten hanki mitään jäsenyyttä tuonne läheiseen naisten kuntokeskukseen. Ostan mieluummin useamman kerran kortin vielä lähempänä olevalle salille, jossa on myös aerobic-tunteja. En osaa nyt arvioida yhtään kuinka monta kertaa viikossa mulla todellisuudessa on mahdollisuus ehtiä kuntoilemaan, joten lienee turhaa maksaa vähintään 50€ kuussa ja sitoutua vuodeksi mihinkään. Realistinen tavoite voisi olla 2 treeniä per viikko, plus sitten päivittäiset vaunulenkit koiran kera. Painolukemat ovat kyllä yhä masentavan samanlaiset, eli huolimatta kohtuullisista syömisistä paino ei ole juurikaan pudonnut. Tässä taudin aikana ei tosin ole ruoka juuri maistunut, eli katsotaan josko vaakalukema olisi lopulta edes hieman liikahtanut alaspäin. Olen yrittänyt nyt juoda paljon, sillä huomaan että jos en tietoisesti juo niin päivän nestemäärä saattaa jäädä kovin pieneksi. Ja tietysti kipeänä pitäisi juoda vieläkin enemmän. Niin ja kerroinko jo, että liityin jälleen Kalorilaskuriin. Nyt sairauspäivinä en ole tietenkään päivitellyt mitään syömisiäni sinne, mutta muuten kyllä. Tuo on mulle kyllä oiva työkalu, sillä muuten tulee syötyä ihan liikaa kaikkea "turhia" kaloreita (kuten juustoa!)

Huomenna on toivottavasti jo paljon terveempi ja pirteämpi olo, vaikka oon yhä tosi nuhainen. Mutta tänään tämä vannoutunut penkkiurheilija jännittääkin Vuoden Urheilija -valintaa :) Toivottavasti valinta osuu oikeaan ja Leo-Pekka Tähti pokkaa tuon palkinnon.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Mennyt vuosi sekä haaveita ja toiveita vuodelle 2013

Taas on vuosi vaihtunut. Vuosi 2012 oli kaiken kaikkiaan ihana vuosi. Heti alkuvuodesta ilmestyi plussa testiin ja alkoi odotus. Opiskeluissani Diakissa suoritin seurakuntaharjoittelun ja totesin jälleen tehneeni oikean valinnan kun lähdin opiskelemaan sosionomi-diakoniksi. Keväällä laitettu työhakemus kantoi hedelmää: minut valittiin erääseen seurakuntaan diakoniatyöhön kesäksi, ja myöhemmin tämä työ vaihtui vielä pidemmäksi sijaisuudeksi syksylle. 

Vuoden 2008 syksyllä aloitettu ja monet epätoivon kyyneleet aiheuttanut teologian graduni valmistui vihdoin ja jätin sen elokuussa. Arvosana oli aika mitätön (ja niin taisi olla työkin), mutta mielenterveyteni ei olisi enää jaksanut tuota pakerrusta yhtään pidempään. Totesinkin miehelle, että työn on tultava valmiiksi ennen vauvaa tai se jää lopullisesti tekemättä. Sainkin vihdoin viskoa ikuisuuden verran siellä täällä lojuneet gradupaperit hevon kukkuun... ;P Syksyllä rämmin läpi toiseksi viimeisen teologian tenttini. 

Loppuvuonna keskityinkin sitten lähinnä odotukseen ja vauvan tuloon valmistautumiseen. Hiukan ennen laskettua aikaa olin kyllä jo tuskastua, niin paksu ja tukala olo oli. 9 kuukauden odotuksen kruunasi kuitenkin 19.11. syntynyt pikkuinen poika :D Alamme hiljalleen asettua tähän arkeen ja löytämään rytmiä päiviin. On ihanaa seurata pojan kehittymistä ja kasvua. Ensimmäinen hymykin on jo väläytetty ja kovasti jutellaan äidille ja iskälle  :) Päivät menevät meillä kyllä nopeasti, ihan kauhistuttaa kuin äkkiä aika kuluukaan!


Vuodelle 2013 riittää kuitenkin vielä paljon haaveiltavaa. Ensiksi toivon pystyväni mahdollisimman pian alkuvuodesta suorittamaan vihonviimeisen teologian tentin ja valmistumaan maisteriksi :) Laittelinkin jo professorille viestiä siitä, onko mahdollista suorittaa viimeinen opintojakso kokonaan tenttimällä kirjallisuutta, sillä tuon pikkumiehen kanssa on aika vaikeaa osallistua luennoille.

Sain ajan jälkitarkastukseen ensi keskiviikolle eli 9.1., jossa lääkäri varmaankin antaa luvan ryhtyä enemmän kuntoilemaan. Toivon palaavani tämän vuoden aikana (mielellään kesään mennessä) omaan 65 kilon painooni. Ennen kaikkea toivon kuitenkin pääseväni parempaan kuntoon. 
kuva
Koskaan ennen aikuisiällä en ole ehtinyt/jaksanut/pystynyt kuntoilemaan niin, että kunto ja olo olisi ihan oikeasti parantunut. Kaipaan sellaista hyvää ja kevyttä oloa, ja sitä että tunnen oloni hyväksi omassa kropassani. 

Eräs toive tälle vuodelle on, että ehtisimme olla perheen kesken enemmän yhdessä. Ensi kesänä miehellä on kunnon loma ja mähän oon vielä silloin äitiyslomalla, eli toivottavasti pystymme viettämään aikaa lomaillen ja rentoutuen. Vielä emme ole päättäneet käyttääkö mies tuon tarjotun isäkuukauden. Mullahan ei ole työtä mihin palata siksi aikaa eikä mitään pitämättömiä kesälomia, joten miehen isäkuukausi tarkoittaisi mulle tuloja pyöreät nolla euroa. Mutta katsotaan saadaanko säästöön jotain sitä varten vai miten tehdään. 

Joululomalla mietiskelin muutenkin tämän vuoden 2013 kulkua. Opintoni AMK:ssa jatkuvat viimeistään tammikuussa 2014, sen pidempään en nimittäin voi olla poissaolevana menettämättä opinto-oikeuttani. Opinto-ohjaaja ehdotti jo viime keväänä, että voin toki halutessani suorittaa jo tänä vuonna joitain kursseja, esimerkiksi iltaisin. Olen kuitenkin hieman kallistunut siihen suuntaan, että olen koko tämän vuoden kotona pojan kanssa. Tämä pikkuvauva-aika kestää kuitenkin vain niin pienen hetken, että vuosi varmasti menee hujauksessa. Olen myös melko varma, että en jaksaisi opiskella osa-aikaisesti kun samaan aikaan olen kotiäitinä. Jompikumpi siinä kärsisi: opiskelut tai poika. Parempi aloittaa opiskelu täysillä vasta sitten vuoden päästä kun poika menee hoitoon. Alan myös olla aika "kypsä" tuohon opiskeluun. Gradun valmistuttua totesinkin miehelle, että on aika kummaa kun viikonloppuna ei tarvitse stressata ja tuntea huonoa omaatuntoa kun ei tee gradua. Opiskeluissa vaikeinta onkin tuo työn ja arjen erottaminen, mikä siis opiskelijalle on mahdotonta (aina jotain hommia rästissä mitkä pitäisi tehdä, eikä koskaan ole ihan todellista vapaa-aikaa tai lomaa).

Poikaan ja kotiin liittyy vielä yksi haave tälle vuodelle. Toivon, että tänä vuonna keväällä pääsisimme käsiksi vierashuoneen (lue: romuvaraston) sisustamiseen pojan huoneeksi. 


kuva
Vielähän poika ei mitään omaa huonetta tarvitse, mutta jossain vaiheessa varmasti ja olisihan se kiva olla jokin paikka minne luontevasti laittaa kaikki lelut ja vaatteet ja muut tavarat. Ostimme jokin aika sitten pienemmän työpöydän ja järjestelimme mappeja ja papereita, ja tulevaisuudessa "työpiste" siirtynee toivottavasti makuuhuoneen nurkkaan. Vaikka eihän sellaista varsinaista työpöytää välttämättä enää kauheasti tarvita. Jostain syystä meidän taloudessa on kuitenkin noin sata mappia kaikenlaista paperia (vielä karsimisten jälkeenkin...) 

Tässä ajatuksiani tästä alkavasta vuodesta. Blogissani tulen jatkossakin kirjoittelemaan niin vauva-arjesta kuin tästä kunnonkohotusprojektistakin, sekä tietysti valmistuneista käsitöistä ja kaikesta muusta mitä mieleeni tulee. Päivitystahtia sanelee tästäkin eteenpäin ennen kaikkea ajan riittäminen sekä oma jaksaminen ja innostus. 

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

1 kk

Jotenkin päivät vain kuluvat enkä (muka) ehdi päivitellä kuulumisia tänne blogimaailmaan :P 

Alamme pojan kanssa hiljalleen löytämään jotain ryhtiä ja rytmiä tähän arkeen. Ja onhan tänään pikkumiehellä ikää jo 1 kuukausi! :D Poika on selvästi kasvanut, on tullut jo pulleutta poskiin ja kunnon kaksoisleukakin. Muutaman pienen vaatteen olen myös laittanut jo sivuun kun ei enää mahdu päälle... Huomenna menemme neuvolaan, joten silloin selviää kuinka paljoa kasvua on tullut.

Suuntasimme tänään ensimmäistä kertaa bussilla julkiselle paikalle asioimaan. Selvittelin kasteasioita, ja piipahdimme kirkkoherranvirastossa hakemassa kaste- ja kummitodistukset. Kastepappina toimii ystäväni, joka on työssä eri seurakunnassa eli hain nyt kotiseurakunnastani todistukset. Saamme kuulemma myös päättää liitetäänkö poika suomenkieliseen vai ruotsinkieliseen seurakuntaan. Äidinkieleksi pojalle tulee ruotsi ja käynee koulunsa ym ruotsiksi, joten eiköhän me valita seurakuntakin sen mukaan. Voihan sitä silti osallistua suomenkielisen seurakunnan kerhoihin tms. :)

Vaunuilimme saman tien läheiseen kauppakeskukseen ostamaan miehelle joululahjaa. Onpa muuten vaikeaa keksiä lahjaa miehelle, jolla on jo kaikkea (ja niistä elektroniikka-/tekniikkajutuista mä taas en tajua mitään). Yritin kyllä miehellekin sanoa, että en mä nyt oikeasti tarvitse mitään hienoja lahjoja, mulla on myös jo kaikkea. Ehkä jotain naisellisia hemmottelujuttuja voisin todella tarvita (!)

Jouluaaton vietämme tässä lähellä anoppilassa, ja lähdemme sitten joulupäivänä autoilemaan 150 km päähän maalle mun vanhempieni luokse. Saas nähdä miten saamme autoon ahdettua kaiken sen kaman mitä tarvitaan... Mun vanhempien luona on kuitenkin myös (iso)mummoja ja (iso)pappoja myös hoitamassa poikaa, eli katsotaan viettääkö poika enemmän aikaa sukulaisten kuin vanhempiensa sylissä :P Mutta mikäs siinä, saadaan me äiti ja isä hiukan "taukoa", ja saavat sukulaiset sitten sylitellä poikaa :) 

Nyt poika huutelee nälkäänsä eli tämä äitee linnoittautuu taas sohvalle Simpsonien ja imetyksen pariin... :P

maanantai 10. joulukuuta 2012

3 viikkoa

Meidän pikkujäbä on tänään 3 viikkoa "vanha". :D

Tämä blogi oli jossain vaiheessa aiemmin eräänlainen päiväkirja liittyen omaan elämäntapamuutokseeni (tai lähinnä sen yritykseen). Raskauden aikana kaikenlainen laihduttaminen tietysti jäi, ja terveelliset ruokailutavat ja säännöllinen liikuntakin kyllä unohtuivat hyvistä aikeista huolimatta. Ostinpa äitiysuikkaritkin joita en sitten koskaan käyttänyt...  Kesällä olin töissä toisella paikkakunnalla, ja koska kuljin sinne autolla, jäi tuo arki- ja hyötyliikuntakin lopulta aika vähiin.

Kuten olen aiemmin kertonut, raskausaikani sujui ihmeen hyvin eli vähillä vaivoilla. Omaksi murheekseni (ja omasta syystäni) painoa kertyi koko raskausaikana yhteensä 27 kg (65:stä 92:een.) Nyt kolme viikkoa synnytyksestä painoa on hävinnyt 12kg. Suurin osa hävisi heti kotiin tullessa ja nyt paino on jumittunut tuohon 80 kiloon. Tarkoituksena olisi vuoden vaihteen ja jälkitarkastuksen jälkeen hankkia tosiaan se jäsenyys tuohon lähikuntosalille, jossa on tarjolla myös kaikenlaisia ryhmäliikuntatunteja. Haluaisin kesään mennessä olla taas "omissa" mitoissani, eli ajattelin asettaa tavoitteeksi lähtöpainoni 65 kiloa kesäkuun alkuun mennessä. Monet sanovat imetyksen laihduttavan, mutta ainakaan näiden kolmen viikon aikana se ei ole vienyt multa juuri mitään muuta kuin vapaat kädet, mutta tuonut tullessaan jatkuvasti vaivaavan janon :P


3 viikkoa synnytyksestä ja vatsa on jo huomattavasti pienempi.
Mutta missä on ryhti???

Äitiys on jo nyt vaikeuttanut (ja niin käy varmasti myös jatkossa) säännöllisen ruokailurytmin ylläpitoa. Raskausaikana tosin mulla ei ollut mitään rytmiä, vaan söin ihan koko ajan. Nyt saattaa kulua koko päivä, enkä ole muistanut/ehtinyt syödä kuin nopean aamupalan. Toisaalta en myöskään ole syönyt mitään kovin epäterveellistä, ainakaan suuria määriä. Esimerkiksi suklaata söin nyt viime perjantain pikkujouluissa pitkästä aikaa, edellinen kerta taisi olla sairaalassa ollessa jonne pyysin miehen tuovan mulle Fazerin Sinistä. Eilen kyllä teki niin mieli suklaata, mutta se johtui tosiaan ihan siitä etten ollut noin 8 tuntiin syönyt mitään... Tämä saattaakin olla se sudenkuoppa mun kohdalla(!) Tuo perjantaina syömäni pieni pala suklaata muuten taisi heti kostautua, kun jäbä itki sitten yöllä masuvaivojaan. Eli tän äiteen täytynee oikeasti luopua siitä suklaasta kokonaan, samoin kahvin juonnista muuten kuin aikaisin aamusella.

Seuraavaksi ryhdytään jäbän kanssa etsimään sellaista meille sopivaa päivärytmiä ja harrastamaan vaunulenkkeilyä koiran kanssa. Tänäänkin sää sallinee uloslähdön :) Aurinkoista maanantaita! :D


P.S. Muokkailin taas tätä blogin ulkoasua. En ole todellakaan mikään nörtti, vaan paremminkin aika käsi näissä,joten jälki lienee sen mukaista :P Jotenkin olen aina ajatellut vihreän olevan se Vilukissan villojen väri, mutta kokeillaanpa nyt tätä sinistä vaihteeksi... :D

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tulevat ristiäiset

Päivät kuluvat ja pikkuinen poikamme on jo ihan selvästi kasvanut :) Huomenna poika on jo 3 viikkoa "vanha"! Juteltiin tässä miehen kanssa että pitää muistaa ottaa nyt paljon valokuvia, jotta muistoja tästä ajasta jää ihan konkreettisestikin talteen. Tämän blogin lisäksi mitään muuta päiväkirjaa en ole jaksanut kirjoitella. Jossain vaiheessa pitänee ryhtyä täyttämään vauvakirjaa sekä tilaamaan kuvia ja liimailemaan niitä jonkin sortin albumiin :D

Joulun lisäksi seuraava suuri juhla onkin sitten pojan ristiäiset uudenvuodenpäivänä. Eräs ystäväni on luvannut tulla kastamaan pikkuisen. On mukavaa, että kastepappi oikeasti tuntee meidän perheemme, vaikka omasta kotiseurakunnastani löytyy kyllä muuten ihan mukavia pappeja. Myös mun ja miehen häissä meillä oli (toinen) ystävämme vihkimässä, ja tämän vaimo piti vihkipuheen :) Tunnelma oli mielestäni heti erilainen ja jotenkin läheisempi kuin monissa muissa häissä, joissa joskus valitettavasti kuulee papeilta aika mitäänsanomattomiakin puheita jne... Mulle tuo pojan kaste on muutenkin iso juttu, ja sen vuoksi on kerrottu pojan nimikin jo heti syntymän jälkeen kaikille. En halua, että kastejuhlasta tulee mikään "nimenpaljastusseremonia", kun ei sen tarkoitus semmoinen kumminkaan ole. 

Ristiäisiä juhlistetaan anoppilassa, sillä meidän kerrostalokolmioon ei mahdu edes minimimäärää vieraita. Tarkoituksena on kutsua vain lähisuku, omat kummimme sekä pojan kummit, mutta silti listaan kertyi jo 25 nimeä :) Niinpä nokkelana delegoin juhlajärjestelyt anopille :P Vaikka tottakai olemme miehen kanssa apuna. Jotenkin myös ajattelin, että anoppi voisi tykätä järjestellä juhlia, sillä hänhän ei esim. meidän hääjärjestelyissä ollut kovin konkreettisesti mukana. Yleensähän häät taidetaan järjestää morsiamen ja tämän äidin, suvun ja ystävien toimesta, joten anoppi jäi siinä tohinassa hieman sivuun. Nyt anoppi saa sitten vuorostaan emännöidä :D Pojalle on pyydetty kummiksi neljää meille läheistä ystävää. Yksi kummeista on parhaillaan ulkomaan komennuksella töissä, mutta on näillä näkymin ristiäispäivänä Suomen maankamaralla lomalla eli päässee myös todistamaan tuota kastetta :) 

Seuraava haaste olisikin löytää itselle ristiäisiä varten jokin kohtuullisen halpa mutta nätti mekko, jossa vielä imettäminen onnistuisi jotenkuten kätevästi. Samoin pojalle pitää etsiä jotkut kivat juhlavaatteet. Taidan välipäivinä suunnata ainakin Kampin Benettoniin ja Name It -liikkeisiin katselemaan jotakin kivaa vaatetusta pojalle :D