sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tulevat ristiäiset

Päivät kuluvat ja pikkuinen poikamme on jo ihan selvästi kasvanut :) Huomenna poika on jo 3 viikkoa "vanha"! Juteltiin tässä miehen kanssa että pitää muistaa ottaa nyt paljon valokuvia, jotta muistoja tästä ajasta jää ihan konkreettisestikin talteen. Tämän blogin lisäksi mitään muuta päiväkirjaa en ole jaksanut kirjoitella. Jossain vaiheessa pitänee ryhtyä täyttämään vauvakirjaa sekä tilaamaan kuvia ja liimailemaan niitä jonkin sortin albumiin :D

Joulun lisäksi seuraava suuri juhla onkin sitten pojan ristiäiset uudenvuodenpäivänä. Eräs ystäväni on luvannut tulla kastamaan pikkuisen. On mukavaa, että kastepappi oikeasti tuntee meidän perheemme, vaikka omasta kotiseurakunnastani löytyy kyllä muuten ihan mukavia pappeja. Myös mun ja miehen häissä meillä oli (toinen) ystävämme vihkimässä, ja tämän vaimo piti vihkipuheen :) Tunnelma oli mielestäni heti erilainen ja jotenkin läheisempi kuin monissa muissa häissä, joissa joskus valitettavasti kuulee papeilta aika mitäänsanomattomiakin puheita jne... Mulle tuo pojan kaste on muutenkin iso juttu, ja sen vuoksi on kerrottu pojan nimikin jo heti syntymän jälkeen kaikille. En halua, että kastejuhlasta tulee mikään "nimenpaljastusseremonia", kun ei sen tarkoitus semmoinen kumminkaan ole. 

Ristiäisiä juhlistetaan anoppilassa, sillä meidän kerrostalokolmioon ei mahdu edes minimimäärää vieraita. Tarkoituksena on kutsua vain lähisuku, omat kummimme sekä pojan kummit, mutta silti listaan kertyi jo 25 nimeä :) Niinpä nokkelana delegoin juhlajärjestelyt anopille :P Vaikka tottakai olemme miehen kanssa apuna. Jotenkin myös ajattelin, että anoppi voisi tykätä järjestellä juhlia, sillä hänhän ei esim. meidän hääjärjestelyissä ollut kovin konkreettisesti mukana. Yleensähän häät taidetaan järjestää morsiamen ja tämän äidin, suvun ja ystävien toimesta, joten anoppi jäi siinä tohinassa hieman sivuun. Nyt anoppi saa sitten vuorostaan emännöidä :D Pojalle on pyydetty kummiksi neljää meille läheistä ystävää. Yksi kummeista on parhaillaan ulkomaan komennuksella töissä, mutta on näillä näkymin ristiäispäivänä Suomen maankamaralla lomalla eli päässee myös todistamaan tuota kastetta :) 

Seuraava haaste olisikin löytää itselle ristiäisiä varten jokin kohtuullisen halpa mutta nätti mekko, jossa vielä imettäminen onnistuisi jotenkuten kätevästi. Samoin pojalle pitää etsiä jotkut kivat juhlavaatteet. Taidan välipäivinä suunnata ainakin Kampin Benettoniin ja Name It -liikkeisiin katselemaan jotakin kivaa vaatetusta pojalle :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti