torstai 31. tammikuuta 2013

Tavoitteista ja haaveista

Olen varmaan useammankin kerran kirjoitellut tänne tavoitteistani tämän elämäntaparempan suhteen. Mutta kerrataan niitä vielä, ainakin itselle tekee hyvää toistella jatkuvasti omia päämääriä. Näin ne tulevat jotenkin konkreettisimmiksi. 

Selkeä ykköstavoitteeni on tietenkin pudottaa paino takaisin raskautta edenneeseen 65 kiloon. Olisi hienoa, jos tämä luku näkyisi vaa'assa kesäkuun alussa. Ja siitäkin numerosta voisi vielä hieman nipistää, tai ainakin kiinteytyä. Numeroita tärkeämmäksi koen kuitenkin sen, että oppisin syömään terveellisesti ja olisin tyytyväinen omaan peilikuvaani. En muista, että olisin oikein koskaan pitänyt itseäni hyvännäköisenä, saati sitten kauniina. Urheilulla ja laihtumisella ei tietenkään naamaa muuteta, mutta jospa se fyysinen hyvinvointi vaikuttaisi henkiseenkin puoleen? Tekisi mieli myös leikata tukka kivasti, laittaa kestoripset, ostaa uusia kivoja vaatteita. Vielä en kumminkaan halua tehdä näistä mitään kun toivon pieneneväni pari vaatekokoa. Ehkä sitten ensi kesänä :) 


Olen seurannut Liviltä keskiviikkoiltaisin Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmaa. Joka jaksossa yksi reippaasti ylipainoinen saa puoli vuotta aikaa syödä ja treenata, ja siten myös laihtua Jutan opeilla ja avustuksella. Vaikka itsellä ei olekaan mitään 40 kiloa pudotettavaa, enkä aio/pysty treenaamaan 6 päivää viikossa, on motivoivaa katsoa näiden ihmisten muutosta. Osa onnistuu paremmin, osa huonommin. Mutta muutos on tullut jokaisen kohdalla oman kovan työn kautta. Toisilla tuntuu pää kestävän paremmin treenata kovaa ja tehdä vielä se viimeinenkin toisto, toiset taas luovuttavat helpommin ja menevät siitä mistä aita on matalin. Itsekin kyllä kaipaisin jonkinlaista personal traineria karjumaan selkäni taakse. En ole oikeastaan koskaan joutunut treenaamaan todella kovaa. Ehkä siis en oikein tiedäkään mihin kaikkeen sitä pystyisi jos ottaisi itsestään kaiken irti. Verenmaku suussa treenaamisen sijaan haluaisin kyllä ennen kaikkea löytää sen oman liikuntalajini. Yksi tavoitteeni voisi siis olla löytää iloa liikkumisesta ja treenaamisesta, ja saada itsestään irti enemmän :)




En toivo näyttäväni miltään anorektisen laihalta tikulta, mutta kapenemista saisi tapahtua ainakin alavartalossa. En haluaisi mitään massiivisia jalkalihaksia, vaan mieluummin sirot ja kapeahkot jalat (jos se tällä ruumiinrakenteella on mahdollista). Samoin tämä roikkuva pussi tässä etupuolella saisi mun puolesta kadota... Raskauden myötä paitsi lihaskunto myös ryhtini on aivan karmea. Jospa liikunta auttaisi taas edes hiukan oikaisemaan kroppaa. Vaikka en ennen raskauttakaan ollut mikään ballerina ryhdiltäni. Mutta siis lihastakin saisi tulla, mutta ennen muuta toivon kuntoni kohoavan. Salainen haaveeni olisi kasvattaa lenkkeilykuntoa. Jospa joskus vielä jaksaisi ihan juosta sen Naisten kympin! Ajattelin kevään tullen ostaa koirajuoksuun tarkoitetun vyön ja hihnan ja hyödyntää koiralenkit hölkkätreeneinä. 




Suurin haasteeni on varmaankin motivaation ylläpitäminen ja uusien tapojen pysyvä omaksuminen. Sorrun hirveän helposti herkkuihin jos niitä on tarjolla, tai jos menen esimerkiksi nälkäisenä kauppaan. Välillä myös syöminen tasaisin välein unohtuu. Nyt kaappi on kuitenkin ladattu täyteen rahkaa, hedelmiä, hyvää leipää (syön sitä lopulta aika harvoin) sekä kivennäisvettä. Esimerkiksi viinirypäleet auttavat siihen ilkeään makeannälkään joka välillä iskee :D 

kuvat täältä ja täältä

Aloitin Kalorilaskurin käytön 2.1., jolloin painoni oli 78,8 kg. Eilen vaaka näytti 75,3 kg, eli pudotusta on neljässä viikossa tullut 3,5 kg. Paremminkin voisi mennä, mutta ottaen huomioon, että olen välillä herkutellut aika lailla rankasti ja aloittanut kunnon liikunnankin vasta viime viikolla, on tulos mielestäni ihan ok. En ole joka päivä merkannut kaikkia syömisiäni tuonne laskuriin, mutta jos pysyn aamun ja päivän ruodussa niin kalorit eivät sen päivän osalta nousi yli rajojen. Ja tuosta mulle lasketusta arviostahan puuttuu vielä imetyksen tuoma vajekin, joka on ilmeisesti jotain 500-600 kcal päivässä. Olen miettinyt, että pitäisikö ottaa jotain kuvia tästä lähtötilanteesta. Miten on, toivoisitteko kuvaa lähtötilanteesta ja jonkin sortin "kehityskuvia" aina aika ajoin? Jospa se painostaisi mua vielä enemmän panostamaan koko muutosprojektiin :D

P.S. Äitinikin on muuten ryhtynyt aivan uudenlaiseen elämäntaparemppaan. Personal trainer laati hänelle kunto-ohjelman, johon sisältyy monenlaista liikuntaa ja jopa 6 kertaa viikossa. Näin siis äitini, joka ei liene pitkään aikaan (jos koskaan?) harrastanut mitään raskasta liikuntaa tuossa määrin. 
Hyvä äiti, tsemppiä! :D

11 kommenttia:

  1. Tsemppiä sullekin projektiin! :) Kiva kun on "hengenheimolaisia" niin auttaa eteenpäin tiukkoinakin hetkinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen samassa tilanteessa oleva on kyl hyvä tsemppari :) Ja näin julkisesti laihduttaminen tuo sopivasti paineitakin...

      Poista
  2. Laita ihmeessä ns 'aloitus kuvat' ja sitten kehityksestä kuvia!:) motivoi varmaan itsekutakin samaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy joku hetki näppäillä kuvat,saas nähdä uskallanko silti kumminkaan pistää niitä tänne... :P

      Poista
  3. Tsemppiä! eksyin blogiisi ihan sattumalta ja jäin koukkuun :P Tiesinkin sinun pitävän blogia, mutta nyt vasta päädyin kunnolla lukemaan :) kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun poikkesit! :) Tunnetaanko me jo ennestään? Ja tervetuloa vaan uudestaan lukemaan.

      Poista
    2. Ei varsinaisesti tunneta mutta meillä on noin 4pvää ikäeroa lapsilla :) voit varmaan jo arvata miltä foorumilta "tunnetaan" ;)
      t. masunasukki12

      Poista
  4. Hei. Kuinka pitkä olet? Itsekin olen katsonut jutan ohjelmaa ja se on kyllä tosi motivoiva . Tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon 170cm pitkä, eli tuo 65kg olis normaalipaino. Kiitos tsemppauksesta :)

      Poista
  5. Mä käytän Kiloklubia. Kätevä tapa merkata ylös syödyt ruoat (ei tarvi laskea kaloreita) ja urheilut. Se näyttää automaattisesti liikkuuko tarpeeksi ja montako viikkoa on tavoitepainoon matkaa. :) Ootko kokeillut? Olen kavereilta kuulleet, että ovat saaneet hyviä tuloksia sen avulla. Ja sen innoittamana olen alkanut syödä enemmän kasviksia ja kuituja, ärsyttää jos ei pallerot olekaan vihreällä päivän päätteeksi!

    Äiti on kyllä kans aika kova keksimään tekosyitä, miksi urheilu milloinkin ei onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein tykkää siitä Kiloklubista, se on jotenkin sekava mun mielestä eikä sieltä löydy kaikkia ruokia. Oon tosiaan käyttäny sitä Kalorilaskuria, vaikka se onkin maksullinen (mut ei niin kovin kallis). Aloitapa säkin hei sit bloggailemaan sun kuntoilusta... :P

      Poista