perjantai 22. helmikuuta 2013

Luettua ja pientä pohdintaa

Sain jo jokin aika sitten luettua loppuun Laura Honkasalon kirjan Eropaperit. Tuo teos kertoo köyhän perheen tyttärestä Sinikasta, joka menee 1960-luvulla naimisiin varakkaamman perheen pojan, Joukon, kanssa. Kirja kuvaa tätä parisuhdetta ja erityisesti avioeroon johtavia vaiheita. Tarina jatkaa kulkuaan aina vuoteen 2009 asti. Eri henkilöiden väliset suhteet ovat vaikeita, ja avioeroon liittyy monta muutakin osapuolta kuin vain aviopari Sinikka ja Jouko. En nyt kirjoittele tuosta juonesta tarkemmin, mutta voisin kertoa mitä tuntemuksia kirja itsessäni herätti.

Lukiessani tätä kirjaa huomasin itse ahdistuvani melko lailla. Sinikalla ja Joukolla on kaksi lasta, jotka avioerotilanteessa joutuvat tietysti ikään kuin revityksi kahtia. Jouko-isä haluaisi Sara-tyttären itselleen, mutta ei pikkuveli Tomia. Huoltajuusriidat raastavat myös äiti-Sinikkaa, ja tilanne muuttuu jo aivan käsittämättömäksi. Isä ja isän uusi vaimo kutsuvat Sinikkaa nimellä Paskis, ja samaa nimeä tuli lastenkin käyttää (omasta äidistään!) heidän ollessaan isän luona. Katkeruus, epäluulo, pettymys ja suoranainen viha pursuavat, ja lapsethan joutuvat kärsijöiksi. Tuntui pahalta lukea tekstiä, jossa erityisesti Jouko-isä puhuu todella kauhealla tavalla lapsille heidän äidistään. Mieleeni tuli, että tämä on varmasti ihan totta monessa avioerotilanteessa: toista vanhempaa yritetään mustamaalata niin paljon kuin vain mahdollista, ja huoltajuusriidat kestävät vuosikausia. Ja lapsethan ovat uskollisia vanhemmilleen, olivat nämä sitten kuinka väärässä tai hirveitä tahansa. Tarinassa koko Joukon puolen sukukin sotkeutuu riitaan, ja eikä näitä solmuja saada oikein missään vaiheessa purettua. 

En tiedä vaikuttaako oma vanhemmuus siihen, että kirjan lukeminen aika ajoin tosiaan ahdisti. Onneksi kirjan lopussa tarinaan tuli hieman valoa, ja ikään kuin hyväksyntä siitä, että asiat nyt vain ovat menneet näin. Pitäisi antaa menneiden olla menneitä, eikä enää vuosikymmeniä myöhemmin pitää katkerana kiinni vanhoista kaunoista. Tämän Eropaperit lainasi minulle eräs ystäväni. Hän lainasi myös Peter Franzenin kirjan Tumman veden päällä. Tulin siihen johtopäätökseen että en ehkä pysty lukemaan tuota Franzenin kirjaa, joka siis kertoo etäisesti hänen omasta lapsuudestaan ja sen kurjemmista puolista. Kuten nämä vaikeasta lapsuudesta kertovat kirjat, samoin myös eläinten huonosta kohtelusta kertovat tv-ohjelmat ovat alkaneet tuntua liian vaikeilta katsoa. Ennen katselin esimerkiksi Eläinten pelastuspartio -tyyppisiä ohjelmia, joissa autetaan hylättyjä eläimiä tai etsitään rääkätyille lemmikeille uusi koti. Nyt en vain yksinkertaisesti pysty katsomaan tuollaisia. Ainahan minusta on tuntunut kauhealta katsoa juuri noita ihmisten rääkkäämien eläinten kohtaloita, mutta nyt se on jo ylitsepääsemätöntä. Yhtä pahalta tuntuu kuvat tuotantoeläimistä huonoissa oloissa. Jotenkin en vain voi hyväksyä sitä, että ihminen saa lapsen/ottaa eläimen huolehdittavakseen, mutta jättää tämän oman onnensa nojaan ja kohtelee huonosti. Olenkin jo aiemmin kirjoittanut siitä, että lihansyönti on mulla koko ajan jäänyt vaan vähäisemmäksi. Porsaan lihaa en syö juuri ollenkaan ja naudan jauhelihan ostamme yleensä luomuna. Broilerin syönnistä tosin tunnen huonoa omaatuntoa, mutta en tiedä onko noille kaupan perus kanasuikaleille jotain vaihtoehtoa? Jos tiedät mistä saisi luomubroileria (tai muuta lintua) niin vinkkaa ihmeessä! No mutta, eksyinpä aiheesta eli en jatka tästä sen pidemmälle :D 

Sitten ihan toiseen aiheeseen. Lueskelen melko monia blogeja, ja aika useissa kirjoittaja esiintyy omilla kasvoillaan tunnistettavasti. Olen pohdiskellut pitäisikö minunkin "paljastaa" itseni, eli ryhtyä ihan julkisesti omalla naamalla kirjoittamaan tätä blogia. Mitä mieltä olette? Hiukan mietityttää, että muuttuisivatko juttuni sitten erilaisiksi kun ne olisivat täysin julkisia. Tosin tiedän kyllä että näitä tekstejä lukevat myös monet sellaiset, jotka tuntevat minut jo ihan henkilökohtaisesti. Mitä mieltä olette, lisäisikö se kiinnostusta jos blogi muuttuisi julkiseksi ja julkaisisin täällä ihan naamakuvani? 

7 kommenttia:

  1. Minussakin tuo erokirja herätti monia tunteita. Luin sen vielä ollessani ensimmäistä kertaa erossa lapsestani ja itkin lentokoneessa sitä lukiessani. Pidin siitä silti tai ehkä juuri siksi että se herätti tunteita. Itse olin sitä mieltä, että Tumman veden päällä on helpompi kirja ja ei niin synkkä aiheestaan huolimatta. Musta se tuo lapsen valoisan näkökulman vaikeaan lapsuuteen kauniisti esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä luen eka jotain hömppää ja kerään rohkeutta tarttua siihen Franzeniin hiukan myöhemmin...

      Poista
  2. Kirjaa en ole lukenut, mutta kuullostaa riittävän ahdistavalta. Ajattelisin, että blogin kirjoittaminen omilla kasvoillaan liittyy siihen, että blogilla jo tehdään ja toivotaan tehtävän jonkinmoista tuottoa, joko tavaroiden tai muunkaltaisten yhteistyösopimusten muodossa. Mikäli tällainen ei ole tarkoitus, yksityiset blogit kannattaisi pitää nimettöminä. Viime päivien keskustelujen perusteella en laittaisi myöskään lapsestani kuvia kasvoilla. Harrastelijavalokuvaajana olen seurannut, miten enemmän ammattilaisten valokuvaajien kuvia löytyy sieltä sun täältä eikä lupia paljon kysellä. MS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös lukenut ja kuullut näistä kuvien varasteluista, enkä siksi olekaan laittanut kuvia jäbästä tänne. Vaikka mun kuvat on kyllä yleensä niin surkeita että tuskin niitä kukaan varastaisi mihinkään omiin tarkoituksiinsa.

      Poista
    2. Siis montaa kuvaa jäbästä, muutamia toki.

      Poista
  3. En näe mitään syytä sille, että blogia pitäisi julkaista omalla nimellä ja naamalla. Jatka vaan samaan malliin. Kiinnostava blogi, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä, ettei kuvaa kannata julkaista. Näin tämän lukeminen on ihan jes!

    VastaaPoista