keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Nuhanenät

Löhöilemme jäbän kanssa täällä kotosalla nenät tukkoisina. Tänään olisi ollut tuttujen mammojen tapaaminen, mutta jätimme sen väliin tämän taudin vuoksi. 

Jäbä yrittää kovasti jo ryömiä, mutta jalat potkivat vielä useimmiten vain suoraan taaksepäin. Välillä peppu tosin nousee pystyyn. Lopputuloksena onkin yleensä vain iso kuolalammikko sekä turhautunut huuto ja itku. Muutenkin jäbä on viime aikoina keskittynyt lähinnä tuohon äänenkäyttöön. Lähes koko pääsiäisen pyhät jäbä huuteli (itsekseen), ihan vain kokeillakseen millaisia ääniä hänestä lähtee. Mutta se ei kyllä ollut mitään söpöä jokeltelua vaan enempi semmosta rääkyvää karjumista... :P

Pääsiäisenä annoimme jo pari annosta sosetta, eli yhden aamupäivällä ja toisen iltapäivällä. Äitini oli sitä mieltä, että jäbä syö jo ihan puoli purkkia peruspilttiä, ja kyllähän jäbä sen verran vetelikin kun oikein lapoimme ruokaa suuhun. Eilen kotona en kumminkaan antanut sosetta ihan niin paljoa kun en halua että imetys jää sitten välistä. Tuo soseiden syöminenhän on tässä vaiheessa tarkoitus olla vasta maistelua. Oma sosetehdas ei ole nyt hetkeen erinäisten kireiden vuoksi pyörinyt, mutta pakastimesta löytyy onneksi vielä jotain. Mies osti eilen kaupasta "makeita" soseita, eli hedelmää ja marjaa, joita ajattelin tänään antaa iltapäivällä jäbälle maisteltavaksi. Oletteko muuten itse tehneet noita marja- ja hedelmäsoseita? Mitäköhän niistä pitäisi keitellä, ja mille riittäisi vaan muussaaminen? Jossain sanottiin, että vauvalle voi antaa myös tomaattia, mutta en tiedä uskaltaako näin pienelle vielä kokeilla...  Kohta pitäisi muuten hankkia jo syöttötuoli. Haluaisin jonkin puisen siistin tuolin, mutta Stokken Tripp Trappia en taida raaskia hankkia :( Pitäisi ostaa Manducakin kevään reissua varten, eli pitää taas katsella mitä huuto.netistä löytyy. 

Pääsiäinen meni meikän kohdalla herkkuja syödessä. Pääsiäismunia, suklaata ja muuta karkkia oli tietysti äidillä tarjolla, enkä mä tunne mitään kohtuutta tällaisissa tilanteissa :P Kotiintuliaisena oli siis iso ähky. Päätimmekin miehen kanssa aloittaa karkkilakon :) Meidän "yksi herkkupäivä viikossa" -sääntö on hieman pettänyt, eli olemme viime aikoina herkutelleet useampana päivänä viikossa. Nyt kokeilemme josko vieroittautuminen sokerista onnistuisi näin yhdessä tsemppaamalla :)

Nyt taidan jatkaa tätä kevätsiivousta ja sitten lähdetään jäbän ja koiran kanssa vaunulenkille nauttimaan auringosta :D

3 kommenttia:

  1. Meillon Tripp Trappin kaltainen säädettävä puinen syöttötuoli, jolla hintaa oli uutena noin 50e (tilattiin Saksasta; Suomestakin saa vastaavia noin 70e:lla).
    Juuri testattiin ekaa kertaa, joten ei nyt sen enempää voi kertoa kokemuksia, mutta ihan tukevaa nättiä puuta on jne. ( http://askeleet.wordpress.com/2013/02/26/syottotuoli-perinteinen-vai-saadettava/ )

    VastaaPoista
  2. Marja- ja hedelmäsoseista. Hedelmäsoseista tein itse vain banaania, sillä hedelmät ovat kalliita ja usein happamia, joten totesin purkkisoseiden tulevan halvemmiksi ja toisaalta maistuvan paremmalta. Itse olen himomarjastaja ja annoin tytölle alkuun mustikoita sauvasekoittimella soseutettuna, mutta niistä meni vauvalla vatsa kovaksi. Samaa kannattaa varoa myös banaanin kanssa. Mansikka sen sijaan toimi hyvin, eikä allergisia reaktioita tullut. Aika pian aloin antamaan marjat kiisselin muodossa. Meillä osui kesä hienoon vaiheeseen, kun tyttö opetteli pinsettiotetta mustikkamättäällä :) Teidänkin kannattaa kerätä pakastin täyteen marjoja, niin saatte ensi talvena tehdä rahkoja, kiisseleitä ja pirtelöitä varmasti puhtaista marjoista. Meillä on suosikki välipala ollut pitkään marja-banaanismoothie.

    VastaaPoista