perjantai 1. kesäkuuta 2012

Perjantai-illan pientä suolaista

Väliin tällaista ruokapostaustakin.


Joka ikinen päivä meidän taloudessa on sama ongelma: mitä ruokaa tehtäis? Yleensä ollaan aika laiskoja viikolla iltaisin väsäämään mitään monimutkaisia tai isoja juttuja, joten päädymme johonkin nopeaan (ja harmittavan usein myös epäterveelliseen...) Tänään mies ehdotti jonkinsortin leipäsiä iltasuolaiseksi purtavaksi.


Ostimme siis puolivalmiita sämpylöitä, jotka sivelin oliiviöljy-valkosipuli-seoksella, päälle latelin silputtua punasipulia, ilmakuivattua kinkkua, kirsikkatomaatteja sekä mozzarellajuustoraastetta. Taisin vielä rouhia päälle mustapippuriakin. 


Tältä nuo leipäset näyttivät ennen juustoraastetta ja uunia.





 Ja tältä noin 10 minuutin paiston jälkeen. Ehdin sentään ottaa kuvankin ennen kuin mies hotki kaikki... Tuo ilmakuivattu kinkku oli tällä kertaa ehkä hieman liian suolaista mun makuuni. Ei nämä leipäset siis mitään kulinarismin juhlaa olleet, mutta aloimme heti suunnitella erilaisia versioita näistä leivistä. Jospa päälle laittaisi vaihteeksi joskus vaikka pestoa, broileria, purjoa, ananasta, kesäkurpitsaa, tonnikalaa, vuohenjuustoa... 
Ainakin ovat helppoja tehdä!

1 kommentti: