sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Vaunupohdintaa

Rakenneultraan on parisen viikkoa, jonka jälkeen voin isännän luvalla ryhtyä hankkimaan tarvikkeita vauvalle. Hieman jännittää kyllä tuo ultra, eikä sitä malttaisi millään odottaa :) Toisaalta se vauvan näkeminen siellä ruudulla ehkä viimeistään tekee tästä odotuksesta todellisen... Eihän sitä vieläkään oikein osaa ajatella että tällä näkymin marraskuussa meitä on kahden sijasta kolme :) Maha tietysti kasvaa mutta kun ei se vielä haittaa menoa niin ei sitä yleensä edes muista. 


Tämän(kin) illan pohdintani keskittyvät kuitenkin vauvan kannalta ehkä isoimpaan hankintaan eli vaunuihin. Olen jo päättänyt että hankimme Emmaljungat kun niitä on niin kehuttu kaikkialla. Ystävä myös tarjoaisi lainaksi tuon citykopan vaunuihin, eli sitäkään ei tarvitsisi hankkia. Olen ajatellut ensisijaisesti käytettyjä vaunuja, koska niitä on netin myyntipalstat pullollaan. Nyt vain olen törmännyt (noloonkin) ongelmaan: mitä ihmeen eroa on City crossilla, mondial duo combilla, edge duo combilla, ceroxilla ja classic sportilla...??? City Crossia on kehuttu paljon, mutta en näe ainakaan kuvien perusteella mitään eroja näiden eri mallien välillä. Kauhea vaikeus miettiä mikä nyt on mikä runko, mikä koppa sopii mihinkin ja minkäkin kanssa... Mistä tiedän, että esim. tuo citykoppa sopii hankkimiini vaunuihin? Joo, ostan jonkin adapterin(?), mutta minkälaisen? Tuo termiviidakko on vaatisi todellakin jotakin kunnon selvittelyä: isofix, thermo base, quadrolift, babylift, protex, easy fix, e.a.s.t., 5-pistevaljaat, jalkatuki, jalkasuoja, topattu jalkasuoja, sadesuoja, integroitu hyönteissuoja, ilmakumirenkaat, käännettävä työntöaisa, jne. jne. jne.... Voisiko joku suomentaa mulle jonkun oppaan näiden tulkintaan? Ja nämä termithän on vasta vaunuihin liittyviä, jos katselen sitten vaikkapa turvakaukaloita niin saan tehdä samanmoisen listan mulle täysin tuntemattomista termeistä...


Yritin hieman kurkistella näitä vaunuja eräässä liikkeessä, mutta eihän niistä saanut mitään käsitystä siellä... Mä olen varmasti vielä niin höynäytettävän näköinenkin, että jos ostan lastentarvikeliikkeestä jotain niin mulle vois sitten myydä kaikki mahdolliset turhakkeet ja härpäkkeetkin kun en tiedä mitkä on oikeasti olennaisia juttuja... Tähän mennessä olen päättänyt siis vaunujen suhteen vain sen, että en halua mustia, ruskeita tai valkoisia vaunuja, ehkä mieluummin jotkut beiget tms. Että näin pitkällä ollaan :D Miehestä ei kyllä näissä pohdinnoissa ole mitään apua, se ei ole yhtään herännyt koko ajatukseen mistään hankinnoista. Annoin miehen vastuulle selvitellä vauvalle vakuutusta, kun se pitää ottaa sitten vähintään 2 kk ennen laskettua aikaa. Saas nähdä muistaako jutun ekan kerran vasta jossain laitoksella kun synnytys on jo käynnissä... :P


Muuten, tervetuloa uudet lukijat Sanja, Riikka ja Mii! :D

6 kommenttia:

  1. Emmaljungan sivuilla on tosi hyvä taulukko mihin pystyy valita rattaita ja siinä sitten vertailla niiden ominaisuuksia :)

    En tiiä kuinka lyhyesti tätä voi selittää mut Mondial ja Edge duo comit on yhdistelmävaunuja eli niissä tulee kova koppa ja ratasosa kummatkin. Menee siis vastasyntyneestä noin 3vuotiaaks riippuen tietenki lapsen halusta istua rattaissa ja koosta. Eroa noilla on sit se et mondialit on vähän sirommat ja niihin saa ainoastaan neljää kuosia joista kaks on nahkasia joita ei sit saa tohon edge duoon(edgessä 18 eri kuosivaihtoehtoa). Noihin kumpaisenki hinnat pyörii jossain tonnissa! Nahkaset Mondialit on hiukan kalliimpia :/

    Noi loput on sit perjaatteessa vaan ratasosallisia eli about 6kk-3v(riippuen taas siitä omasta lapsesta et millon pystyy istumaan jne) mut noihin voi hankkia pehmeen kopan täydentämään jollon ne menee kans ihan vastasyntyneestä asti. Noi on myös paljon sirompia ja kevyempiä ku mondialit tai edget! Muita eroja onki sit helpompi kattoa just siitä taulukosta. :)


    Toi sulla oleva city koppa sopii City Crossiin,NitroCityyn,OzoneCityyn ja Classic Sporttiin. :) Mun mielestä noihin ei tarvii ostaa mitään adapteria vaan se citykoppa klipsautetaan kiinni ja sit vaihetaan se ratasosa siihen takas ku sen aika on :)

    Kannattaa miettiä millasissa olosuhteissa käyttää vaunuja. Maastossa jne on helpointa olla tukevat neljä isoa rengasta ja sit taas jos asutaan vaikka keskustassa ni kevyet pienet renkaat menee paremmin. Jos liikutaan paljon autolla ja ei oo superisoa konttia ni en suosittele edgejä/mondialeja, ne ei mahdu helposti yhtään mihinkään :DD

    Noi kaikki termit löytyy helposti "suomennettuina" emmaljungan kotisivuilta :)

    Sori kauhee romaani mut toivottavasti tästä ois sulle jotain apua! Kysy jos jäi jotain epäselvää

    VastaaPoista
  2. Meillä on nuo city crossit ja ollaan oltu tyytyväisiä. Suurimmat erot eri malleissa on pyörissä, tavarakoreissa ja mitoissa (paino+ulkoiset mitat). Pyörissä suosittelen isoja renkaita ja sellaisia renkaita, jotka eivät puhkea. Sitä on todella invalidi, jos (ja kun) vaunujen pyörät puhkeavat. Muutama kaveri on tätä kironnut. Ja mitä kevyemmät työntää, niin sen parempi. Tietysti näissä eri puolissa pitää tehdä sitten kompromisseja.

    Menkää lastenvaunuliikkeeseen auton kanssa ja kokeilkaa, mikä malli mahtuu parhaiten auton takaluukkuun. Se ja esim. hissin koko vaikuttaa oleellisesti vaunun hankintaan. Se citykoppa taitaa mennä melkein kaikkiin Emmaljungan vaunuihin, mutta kysykää siitä vielä. Väristä sen verran, että Suomessa kannattaa valita sellainen väri, jossa rapa ei näy kovin herkästi. Vaunut kun ovat käytössä hiekkalaatikkoikäisellä, joka on aina kurainen... Tästä kokemusta ja vähemmillä hermojen menemisellä pääsee, jos ei ole kovin arka väri. Vaunujen kankaat saa toki pestyä, mutta se kankaiden irrottelu on hankalaa.

    Turhakkeista ja härpäkkeistä... Itse sain vinkin, että jalkapeite kannattaa ottaa, sillä sen saaminen jälkikäteen oikean värisenä voi olla vaikeaa ja talvella se on kyllä tärkeä. Meillä meni käytännössä vaunujen kanssa niin, että yhdistelmät ovat olleet käytössä koppavaiheessa ja talvella. Muuten on ollut näppärämpää liikkua matkarattailla ja nyt tavallisilla rattailla. Eli kolmet vaunut... Adaptereista ja niihin liittyvistä turvakaukaloista en osaa sanoa mitään, koska me emme sellaisia hankkineet.

    Ja kun teillä on hyvin aikaa, niin suosittelen ottamaan rauhallisesti vaunujen oston kanssa. Bongailkaa rauhassa tarjouksia (niitä tulee!) ja seuratkaa Huuto.nettiä myös. Me saimme koko Emmaljungan-paketin (koppa, yhdistelmä, jalkapeitto)aikoinaan edulliseen hintaan uutena (600 euroa), kun jaksoimme seurata tarjouksia. Käytettynäkin kun niistä joutunee ymmärtääksen pulittamaan useita satoja. Tämmöisiä, jospa näistä ajatuksista oli jotain vinkkiä.

    VastaaPoista
  3. Juu tiedän kyllä että meidän vaunuihin tulee isot kunnolliset renkaat koska liikutaan ainakin alkuun kuitenkin talvella (loskassa/lumessa), jos vaan ei ole mitään megapakkasia (mun tuurilla on ja päästään ulos vaunujen kans joskus maaliskuussa...) Ei siis mitään pikkurenkaita tai kääntyviä etupyöriä.

    Fakta lienee, että meidän autoon ei mahdu yhtään mitkään vaunut! Täytyy se turvakaukalokin sitten tod. näk. ostaa jostain liikkeestä kun pitää olla varma että mahtuu meidän pikkupikkuiseen autoon :P

    Pitänee katsella kesän alennusmyyntejä, saa vinkkailla jos huomaa sellaisia jossain :D

    VastaaPoista
  4. Emmaljungalla ei taida oikeen olla mitään kunnon alennusmyyntejä ikinä. Niitä ns. vanhoja värejä löytää tosi edukkaasti lastentarvikeliikkeistä aina sillonku uudet värit tulee. Osa tulee ilmeisesti syksystä-alkutalvesta ja loput sit vuodenvaihteessa :) Pitäis siis vaan jaksaa käydä liikkeessä usein bongailemassa

    Emmaljungat on kyllä kaikki suhtisoja rattaita et pikkuautoihin änkeeminen on hankalaa. Onneks matkarattaita saa ihan pilkkahintaan ni semmoset voi ostaa kaveriks jos tulee tarve :)

    Noi edget/mondialit on kunnon hyökkäysvaunut ja kulkee lumessa moitteettomasti! Me valittiin ne koska mulla ei oo ajokorttia enkä oikeesti taho olla neljän seinän sisällä jos tulee taas semmonen talvi ku viimisenä parina vuotena :(

    VastaaPoista
  5. Hihi kiitos tervetulotoivotuksista! Kiva kun olit tullut seurailemaan minunkin blogiani! Täällä on myös vaunujen miettiminen kohta ajankohtaista! Onneksi täällä minun puoleltani tulevat isovanhemmat ovat sen verran intona että tarjoutuivat kustantamaan meille sellaiset vaunut kuin haluamme! Nyt pitäisikin sitten lähteä vertailemaan! Meilläkin ihan ykkösenä listalla on että vaunuissa on hyvät isot renkaat joilla pääsee loskassa ja lumessakin eteenpäin, meillä kun ei autoa ole.. Saapa nähdä millaiset otetaan.

    VastaaPoista
  6. Eksyin lukemaan kommentit, kun tämä on itselleni myös ajankohtainen aihe. Kiitos Kanelibasilikalle tuosta vaunujen värivinkistä. En tullut ajatelleeksi, että suurimman osan aikaa lapsi on tosiaan ravan peitossa ja sitä myöten vaunutkin. Mun ajatuksissa vauva on vauva aina :)

    VastaaPoista