perjantai 13. heinäkuuta 2012

Viikon tapahtumat ja ultimaalinen väsymys

Tämä viikko on ollut todella uuvuttava. 


Mies jäi kesälomalle mutta itse olen olen herännyt joka aamu aikaisin töihin. Töissä taas oikeita hommia on ollut aika vähän, ja ne muutamat isommat jutut ovatkin sitten olleet raskaita. Olemme töissä kahdestaan toisen uuden työntekijän kanssa, kun kaikki vakituiset ovat lomalla/sairaslomalla. Käytävillä on siis hiiren hiljaista :P

Keskiviikkona kävin neuvolassa, jossa todettiin että kaikki on niin kuin pitääkin. Mies tuli mukaan kun kerrankin töiltään ehti, vaikka ei siellä miehelle nyt kauheasti ollut asiaa. Saipa kuulla silti ne sydämenlyönnit :D Alkuviikosta olin hieman huolestunut kun vauvan liikkeet tuntuivat aiemmasta poiketen kovin vaisuina. Tiistaiaamuna piti ihan pysähtyä kuulostelemaan. Neuvolassakin ollessa poika olla möllötti sitten ihan vaan paikallaan sydäntä kuunnellessa. Lieneekö sitten kääntynyt jotenkin toisin päin...? Mutta kaikki on kunnossa ja tänään taas tuntui kovempia potkaisujakin :) Hemoglobiinikin oli noussut vaikkakin vaan vähän (nyt 113).


Keskiviikkona olin taas mammajoogassa, joka teki kyllä hyvää lihaksille. Tulipa sentään kuntoiltua ja aloin jo löytämään oikeanlaiset, rennommat asennot ja hengittämään syvään. Jossain vaiheessa joogaa mulle tuli kuitenkin huono olo, en tiedä mistä :( Illalla olin myös ihan mielettömän väsynyt, olisin voinut nukahtaa matkalla kotiin...


Myös eilen ja tänään olen ollut aivan suunnattoman väsynyt. En tiedä mistä tuo väsymys on yhtäkkiä tullut, mutta tuntuu että iltapäivällä ei töissä saa enää mitään aikaan ja viimeistään neljältä ajaessa töistä kotiin ei voi kuin haukotella. Tuntuu, että tämä viikko on jatkunut aivan ikuisuuden. Onneksi eilen pääsin sentään kampaajalle ja tänään aamulla hammaslääkäriin korjauttamaan lohjennutta hammasta. Nyt on hyvä suunnata viikonlopun juhliin :) Vielä kun löytäisi jostain sukkahousut jotka mahtuvat tämän mamman jalkoihin :D 


Tänään illalla ja huomenna en ajatellut tehdä oikeastaan yhtään mitään, vaikka nämä kotinurkat kyllä huutavat imurointia ja muuta siivousta. Aika huvittavaa sinänsä, että valitan väsymystä mutta olen siivonnut ja putsannut ja pessyt pyykkiä tällä viikolla varmasti enemmän kuin lomaileva mieheni (joka on lähinnä valittanut väsymystä).... Saatiin muuten neuvolasta parisuhteen voimavaroja käsittelevä lomake, joka täytettiin yhdessä heti samana iltana. Mieheni on edelleen aika vahvasti sitä mieltä, että hän ryhtyy ensi syksynä taas pelaamaan kaukalopalloa säännöllisesti. Ja nuo pelit ja treenithän ovat siis klo 22 alkaen arki-iltaisin... Yritin hieman vihjailla, että saattaapi olla että nekin tunnit mieluummin nukut kotona...? Katsotaan sitten lapsen synnyttyä, että astuvatko realiteetit esiin. Mä en nimittäin aio olla ainoa tässä taloudessa joka sitä vauvaa hoitaa! :P

7 kommenttia:

  1. Harrastuksista ja vauvasta. Oma kokemus ja työkokemus ovat vaikuttaneet mun mielipiteisiin niin, että vauvan ensimmäiset 3 kuukautta rauhoittaisin kummankin vanhemman osalta säännöllisistä harrastuksista. Meillä oli helppo vauva (ei koliikkia eikä univaikeuksia), mutta jos vauvan kanssa on yhtään vatsa- ja/tai uniongelmia, niin kyllä siinä kaiken liikenevän ajan haluaa ja kannattaa käyttää lepäämiseen.

    Meillä kun miehen isyysloma loppui, niin kyllä sillä oli kiire töistä kotiin. Ei sitä raaskinut olla erossa vauvasta :) Mutta noin yleisesti on hyvä, että molemmilla on myös omaa aikaa, jotta voi ladata akkuja. Sitten se määrä on yleensä se, mikä aiheuttaa parien välillä kitkaa. Jotkut ystävät päätyivät siihen, että molemmilla vanhemmilla oli yksi ilta viikossa "omaa aikaa" harrastaa tai käydä leffassa tms. Me ei nähty tohon tarvetta. Mä aloitin itse tytön oltua n. 4 kuukauden ikäinen pilateksen kerran viikossa, jotta sain pidettyä selän kunnossa. Vauvan imetys ja kantaminen pistävät selän tiukalle.

    VastaaPoista
  2. Joo mulle on jo vähän lupailtu tuon läheisen kuntosalin jäsenyyttä sitten ensi vuoden puolella. Tosin taitaa miehellä olla tässä oma lehmä kans ojassa... :P Uskon kyl, että meilläkin mies on ihan mielellään kotona, ja huomaa sitten kyllä ne realiteetit että mitä kaikkea ihan oikeasti edes jaksaa tehdä töiden jälkeen :) Mutta mä toivon etten ihan mökkihöperöidy kun oon nyt jo tämmönen kotihiiri...! Hiukan pelottaa, että kaikki kaveritkin sitten jää kun ei kukaan mun ystävistä ole samanlaisessa elämäntilanteessa. Eikä pienen vauvan kanssa lähdetä noin vaan tunneiksi jonnekin kahvilaan tai terassille istumaan...

    VastaaPoista
  3. Sen perusteella, mitä oon kavereilta kuullut, niin miehelle monet lapseen liittyvät asiat konkretisoituvat vasta sitten, kun se nyytti on sylissä. Muutenkin tuntuu (näin näppärästi yleistäen), että miehet ovat naisia parempia elämään hetkessä, eivätkä varaudu tuleviin asioihin pitkiä aikoja etukäteen niin kuin meillä naisilla ehkä on tapana. Saattaa siis olla hyvinkin eri ääni kellossa syksyllä.

    Tuosta kotihiireilystä...oon monelta kuullut hyvää eka vauva -kerhoista, joita seurakunnat ja käsittääkseni jotkin muutkin tahot järjestävät. Kannattaa tsekata, olisiko teidän alueella sellaista. Siellä kaikilla on sama tilanne, joten odotukset esim. keskustelujen suhteen ovat samat, mikä ei ehkä aina toteudu lapsettomien ystävien kanssa. Toki vanhojakin ystävyyssuhteita kannattaa silti ylläpitää, mutta tuollaisista kerhoista voi saada uudessa elämäntilanteessa tärkeää vertaistukea.

    VastaaPoista
  4. Juu tiedän että srk:lla on, olin keväällä "ohjaamassa" yhdessä vauvakerhossa :) Mutta jotenkin toivoo, että kaikki vanhat kaverit sentään ihan täysin unohtais vaikka voihan ne jutun aiheet olla sitten aika hukassa.

    VastaaPoista
  5. Eikä unohda :) ja mä lupaan olla se, joka kysyy sun vointia eikä vaan touhota vauvasta :D

    VastaaPoista
  6. Hyvät ystävät ymmärtävät toistensa erilaisia elämäntilanteita. Mä oon ollu tosi iloinen, kun oon päässy juttelemaan sinkkuystävien kuvioista. Niillä on niin paljon mielenkiintoisempi elämä ;) Helposti sitä alkaa puhua vaan omista asioistaan, mutta siihenhän ei tarvita edes lapsia. Ystävyys on jakamista, molempien osapuolten elämän jakamista.

    VastaaPoista
  7. No ehkä mä siinä mielessä olenkin huono ystävä, kun vellon helposti vaan omissa ongelmissani. Tää on tietysti varmaan vaan korostunut tuossa sairastumisen aikaan, siinä kun ei edes näe mitään muuta kuin oman surkean kuorensa. Katsotaan miten käy, vaikka eihän mulla koskaan ole ollut sellaisia sydänystäviä joten eipä niitä voi vauvan myötä menettääkään.

    VastaaPoista