keskiviikko 19. syyskuuta 2012

32+0

Tuohon otsikkoon voisi lisätä eteen sanan "vasta".

Tänään aamulla poikkesin vaa'alla ja painoa on tähän mennessä tullut + 16kg (!) Ja laskettuun aikaan olisi vielä kaksi kuukautta (tänään 32+0)... Mä olen kyllä jo ihan kypsä tähän pullukkana oloon, vaikka näyttää siltä että en taida ihan entisiin mittoihin päästä synnytyksen jälkeenkään! Saati sitten jotenkin parempaan kuntoon...

Miten sitä aina vaan haaveileekin semmosesta treenatusta ja sopusuhtaisesta kropasta, mutta ei sitten oikein tee mitään sen eteen? Tosin tässä 30 ikävuoden lähestyessä lienee toivokin jo osin menetetty. Persus senkun leviää ja aineenvaihdunta vaan hidastuu entisestään :P Jotkut kertovat tuntevansa itsensä kauniiksi ja naiselliseksi raskaana ollessaan. Mä voin sanoa, että enpä ole tällaista tunnetta kauheasti kokenut. Toisaalta, enhän mä ennen raskauttakaan ajatellut itseäni kauniina tai naisellisena. Ja tätä valitusta mieskin on saanut kuulla varmasti ihan tarpeeksi, lisääntyvässä määrin vielä nyt hormonien jyllätessä. 

Eräänä iltana harmistuksissani puuskahdinkin miehelle, että en mä ole mielestäni kaunis (tai edes kohtalaisen nätti), enkä muista että kukaan olisi koskaan edes sanonut mua kauniiksi. En pidä omasta ulkonäöstäni kyllä juurikaan, toivoisin näkeväni peilistä oikeastaan kaikkea muuta kuin mitä sieltä näkyy. Musta ei myöskään ole esimerkiksi teini- aikuisvuosilta oikeastaan yhtään valokuvia. En tiedä miksi ei. Ainoita kuvia taitavat olla rippi- ja sitten ylioppilasjuhlakuvat, mutta niitäkään ottaessa en saanut edes mennä meikkiin tai kampaajalle laittamaan hiuksia. Eli ihan naturellina (tai oman käden jäljillä varustettuna) olen noissa kuvissa, ja aika vaatimattomiahan ne sitten ovatkin. Eikä se ehostaminen vieläkään multa suju. 

Lieneekö tästä vai mistä johtuen sitten syntynyt ongelmallinen suhteeni valokuviin. Musta ei tosiaan ole juuri otettu hyviä valokuvia. Hääkuvistani kelpuutin oikeastaan vain kaksi  kohtalaista (niistä sadasta), joista teetettiin kuvat sukulaisille tai kiitoskortteihin. Itselle valikoitui kaksi kuvaa myös, joita ei vielä kolmantenakaan hääpäivänä tosin ole saatu kehystettyä (taidan ottaa tämän hommaksi mammalomalla...) Olen siis jotenkin myös erittäin kriittinen kaikkien minusta otettujen kuvien suhteen, eikä niitä juuri olekaan esillä missään. Toisaalta harmittaa niin hirveästi, että esimerkiksi yhteisiltä lomilta meillä ei ole miehen kanssa yhteisiä kuvia kuin muutamia. Yrityksistä huolimatta ne yhteiskuvat eivät ole vain onnistuneet. Nyt tämän raskauden ja oman kehon muuttumisen myötä tilanne on joiltain osin ehkä muuttunut vielä huonompaan suuntaan. Kun vaaka näyttää koko ajan vaan enemmän (ja tiedän, sehän on vauvan kannalta hyvä juttu), ei voi olla huomaamatta niitä tässä viikkojen myötä kertyneitä läskejä. Ällöttää... Aika moni jumittaa päälle vedettäessä tuossa reisien kohdalla. (Mitähän sellanen rasvaimu maksais???)

Ajattelin vielä viime viikonloppuna, että olisi kiva saada itsestä joku sellainen söpö mahakuva (siis ihan naaman kanssa otettu), jonka voisi sitten laittaa vaikka johonkin kehyksiin tai ainakin pojan vauvakirjaan muistoksi. No eipä sellaista saatu, mun maha näytti mun mielestä todella rumalta kun on tuollainen oudosti ulospäin työntynyt ja jo niin iso. Miltä mä näytänkään sitten kahden kuukauden päästä! Jos nyt vasta alkaa se vauvan massanhankintakausikin... Nyt hääpäivää juhliessamme olin tosiaan siellä meikkiopastuksessa, ja sen jälkeen olisin halunnut itsestäni/meistä jonkun nätin kuvan muistoksi. No ei mies tajunnut yhtään kun yritin selittää millaista kuvaa tarkoitan... Nappasi jonkun pikaisen otoksen, jossa seison hotellin ovella polkupyörien ja joidenkin röökaajien kanssa... 

Mutta omalle ulkonäölleen nyt ei kauheasti voi. Paitsi jatkaa sitä meikkauksen opettelua.

8 kommenttia:

  1. Älä sure. Omasta mielestä kuvissa on aina kauhee variksenpelätti, mutta muiden mielestä niissä ei oo mitään vikaa. ;D Se vain on niin. Mustakaan ei ole yhtään hyvää kuva olemassa. Tai on. Yksi, mutta siinä pääosassa on mun rintarauhaset ja naama on varjossa, joten se siitä.

    Ja sitten raskausläskeihin. Mä olin rv 26 niin iso, että lääkärit sairaalassa kyselivät tosissaan, että onko siellä kaksi. Lisäksi pomppivat teatraalisesti seinille, kun kuljin pitkin käytäviä, ja availivat tuplaovia. Eli kyllä sitä muutkin osaavat kerätä 'nestettä' *köh*. :) Ja siis normisti olen vain hieman 'rehevä'.

    Mutta se, että muutkin, niin eihän se välttämättä lohduta. Mutta se lohduttaa, että kyllä siitä iso osa jää laitokselle. Ja häipyy, kun/jos imetät. Loput häipyy sitten hammasta purren, kunnes hormonit tässä meikäläisen iässä alkavat tuoda taas uusia 'nesteitä'. Eiks naisen elämä ookin ihanaa ? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa olla pelkkää alamäkeä tästä lähtien vaan...? :P Tähän mennessä jokainen nainen on hokenut tuota "kyllä se imetys sitten laihduttaa". Mä todellakin toivon että a) imetys ylipäätään sit onnistuu ja b) se todellakin laihduttaa! Mutta kumman paljon on silti näitä keski-ikäisiä ikuisesti laihduttavia naisia jotka kertovat että ylipainoa tuli ihan alkuun sieltä raskauden jäljiltä...

      Poista
  2. Tuli mieleen tällainen menetelmä: http://inkerosilo.fi/voimauttava.html . Voisi olla ehkä hyödyllinen, en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon jossain opiskeluiden kautta joskus törmännyt tuohon voimauttavaan valokuvaukseen, mut en muista enää missä. Sehän on hieno idea, mutta en tiedä onko siinä tarkoituksenakaan ottaa parempia kuvia.... Että voihan niitä katsoa erilailla, mutta ei se kuvauksen kohde siitä muutu.

      Poista
  3. Tuo Inke on muuten mun työnohjaaja :)

    Mietin tossa oikeestaan vaan sellaista, että harva nainen on niin sinut ulkonäkönsä kanssa, että haluaa pitää omia valokuviaan seinillä tai kirjahyllyssä. Kyllä ne otokset pidetään yleensä valkokuvakansioissa, joita voi sit vuosien päästä katsella lempeämmällä silmällä. Näin käy myös raskauskuvien kanssa. Itseä nyt harmittaa, että spontaaneja kuvia mahasta tuli otettua todella vähän. Nyt osaan jo ajatella, että se masu oli oikeesti aika kaunis :) Ja onhan se hassua, että oon ollu joskus pienen elefantin kokoinen. Meillä on hääkuvakin esillä vaan sen takia, että lapsi tykkää katsoa sitä.

    Katsotko itse yhtään lempeämmillä silmillä vanhoja valokuviasi vai yhtä kriittisenä kuin nykyisiä? Niin ja vauvan syntymä sai mussa aikaan taantumisen itseni tarkkailun suhteen. En todellakaan jaksanut meikata (yleensä meikkaan joka päivä) ja muistan kuinka ristäisissä tuntui täysin yhdentekevälle, mitä mulla on päällä tai miltä mä näytän. Edelleen kiinnitän enemmän huomiota Helmin vaatteisiin kuin omiini :) Mutta se rentous itsensä suhteen näkyy kai jotenkin ulospäin, sillä lapsen syntymän jälkeen olen saanut enemmän kehuja ulkoisesta olemuksestani kuin koko elämäni aikana yhteensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sähän ootkin kutistunut nykyisin niin pieneksi ja siroksi että ei uskois sun koskaan olleenkaan mitenkään iso mistään kohtaa...!

      Kyllä mä katson niitä vanhoja kuvia ihan yhtä kriittisenä. En mä esim. vauva- tai lapsuudenkuvissakaan ole koskaan mitenkään suloinen tms. Mä en ole muuten jaksanut meikata yleisesti edes töihin varmaan ties kuinka pitkään aikaan, eli katsotaan millaiseksi rähjäksi vielä päädynkään sit kotiäitinä! :P Tänään just mietin että pitänee nyt nauttia tästä että voi ihan föönata hiukset, enpä tiiä viitsiikö/ehtiikö/jaksaako semmostakaan sitten kohta enää :D

      Poista
  4. Noh, asioita joista olen sulle kateellinen...sulla on piirteet omastakin takaa. Sun ei tartte niitä meikata. Sanoo yksi valju blondi.

    Meillä alkoi muuten duunissa sellainen valokuvataiteen museon valokuvaprojekti yhdessä asiakkaiden kanssa, jossa myös me työntekijät joudutaan kuvauksen kohteeksi. Tää on just tuollainen voimaannuttavavalokuvaus juttu. Tarkoitus olisi, että tästä tulee meille työväline. Vaatii kyllä itseltäkin aikamoista panostusta olla siinä kuvattavana yhdessä ja erikseen asiakkaan kanssa. Saa nähdä... 6 viikkoa kestää ja ehkä niistä kootaan joku näyttelykin joskus.

    VastaaPoista
  5. Ihan samaa olin aikeissa sanoa kuin edellinenkin, että muutaman vuoden kuluttua niitä omia kuvia katsoo ihan eri kannalta, koska me naiset emme mitenkään kaunistu vanhetessamme. :D Minulla ainakin vanhat valokuvat, jotka aikanaan saivat minut harkitsemaan itsemurhaa, näyttää nyt ihan ok:lta. Mutta samoin olen minäkin vältellyt kameraa ja ollut aina tyytymätön ulkonäkööni.

    Kannattaa ottaa niitä mahakuviakin ihan varmuuden vuoksi, koska saahan ne sitten pidettyä piilossa, jos haluaa, mutta jos et ota niitä, niin saatat katua myöhemmin. Minusta muuten sellaiset kipsimallit on todella hienoja, oletko harkinnut sellaista? Jos minä olisin saanut lapsen, olisin ehdottomasti halunnut sellaisen!

    Ja ai niin, yksi kaverini oli joskus kauan sitten raskaana ollessaan niin suuri, ettei mahtunut pikkuruiseen Fiatiinsa! :D Mutta ihan normaalin kokoinen hän on nykyään, imetys tosiaan karisti kilot. :)

    VastaaPoista