torstai 6. syyskuuta 2012

Hääpäiväjuhlintaa

Huomisesta tuleekin todella kiireinen mutta ihana päivä :D Aamulla suuntaan ensin tenttisaliin raapustamaan maisterin tutkinnon kypsyyskoetta, siitä kirjastoon palauttamaan valtava kasa kirjoja (ja ihailemaan Helsingin yliopiston kuulemaa hienoa uutta kampuskirjastoa!) ja sitten alkaakin päivän "ohjelmaosuus". Juhlimme 3v hääpäiväämme, joka tosin oli virallisesti jo 22.8.

Mies ojensi eräänä päivänä töistä tullessaan mulle tällaisen "aarrekartan" :D


Tentistä pitää poistua viimeistään klo 13, ja klo 14 mennessä lähdenkin saamaan opastusta siitä "Kuinka näyttää aarteenmetsästäjältä". Tämä kartta sisältää myös vihjeitä siitä, mihin pitää tuolloin klo 14 suunnata. Google ja utelu mieheltä paljastivat, että kyseessä on meikkiopastus eräässä keskustan kauneussalongissa :D Olen tällaisesta joskus puhunut vaikka mietinkin, että kehtaako sellaiseen mennä? Eikö kaikkien naisten pitäisi osata hiukan jotenkin "automaattisesti" meikata... (vrt. meniskö mies "näin käytät ruuvimeisseliä -kurssille?) No mutta, tämä aarteenmetsästäjä oppii siis sotamaalauksen teosta huomenna :D

Alkuillasta suuntaamme miehen kanssa päämajaan (=hotelliin) viemään kamppeita ja vaihtamaan vaatetusta iltaa varten. Hotellista karttani antaa vihjeeksi hieman historiatietoja ja kalevalaisen nimen, sekä suunnan minnepäin lähteä kulkemaan.

Illan viihdeosuus tapahtuu tsaarin mukaan nimetyssä teatterissa, jossa seuraamme Isyyspakkaus -nimistä näytelmää. Tästä tiesin etukäteen, koska tämä olikin oikeastaan ainoa yhdessä suunniteltu osuus hääpäiväjuhlinnassa :) Tuota näytelmää on kehuttu paljon, katsotaan kuinka osuvia juttuja siellä isyydestä lauotaan :P

Aarteenmetsästäjän juhlaillallinen nautitaan teatterin lähellä italialaisessa ravintolassa, jolta kyllä odotan paljon. Itse tykkään italialaisesta todella paljon, mutta harmittavan usein tuo on sellaista ravintoloiden peruskauraa, jolla ei taida olla mitään tekemistä sen oikean italialaisen ruoan kanssa... Yöksi suunnataan siis hotellin vällyihin :D Karvakorvamme pääsee anoppilaan hoitoon yöksi niin voimme (vielä) nauttia miehen ihan kahdenkeskisestä ajasta (kenties viimeistä kertaa pitkään aikaan!) ilman kiirettä kotiin :)

Olen miehelle puhunut, että haluaisin tästä raskausajasta myös sellaisia nättejä "kokovartalokuvia", joita ehkä voisi myöhemminkin katsoa tai laittaa esille. Meillä on muutenkin todella vähän valokuvia kotona teetettynä, mä kun olen sen verran kriittinen niiden suhteen... Oikeastaan vain hääkuvat ja pari lomakuvaa löytyy kehystettynä. Jos tästä odotusajasta kuitenkin saisi muutaman kivan kuvan muistoksi, muutenkin kuin näitä perusmahakuvia, joita on näpsitty vaan kasvun seurannan vuoksi :P Huomenna kun saan sen sotamaalauksenkin ensin niin voisi vaikka räpsiä muutamia kuvia... Voisin myös kirjoittaa myöhemmin tuosta ravintolasta ja sen ruoasta jos jotakuta lukijaa kiinnostaa?

2 kommenttia:

  1. Voi ei kuinka ihana päivä teille on tulossa!! :) kuulostaa mahtavalta!!! Ja kyllä minä ainakin mielelläni luen jälkeenpäin miten päivä meni ja oliko ruoka oikeasti italialaista :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa hemmottelua, miehesi oli nähnyt todella vaivaa ilahduttaakseen vaimoaan!

    VastaaPoista