lauantai 20. huhtikuuta 2013

5kk neuvola ja rokotukset

Eilen perjantaina herätyskello pirisi heti aikaisin aamusta, sillä jäbän 5kk neuvola oli heti aamukasilta. 

Painoa oli 8470g, pituutta 67cm ja päänympärys 44,3cm. Jäbä on siis taas kasvanut hyvin :) Nyt täytyy siirtää loputkin 62cm vaatteet talteen, sillä enää ne eivät mene päälle jatkopalankaan kanssa. Jäbällä on aika pitkä selkä, eli monet bodyt tuntuvat lyhyiltä vaikka hihat olisivat vielä hyvän mittaiset. Bodyn jatkopalat ovat siis olleet ahkerassa käytössä :) 

Jäbä sai taas rokotukset (rotarokote, yhdistelmä- ja pneumokokki). Suuhun annettava rota maistui hienosti, jäbä oikein aukoi suutaan ja hamusi vaan lisää :D Ensimmäinen piikki hiukan harmitti, mutta toinen sitten itkettikin kunnolla. Tosin aika nopsaan sekin inhottava pistely sitten unohtui äidin sylissä. Seuraavalla neuvolakerralla toukokuussa jäbä saakin sitten MPR-rokotteen. Sitä siis suositellaan annettavaksi jo puolivuotiaalle jos matkustetaan jonnekin riskimaahan. Lähdemme toukokuussa viikoksi Kreikkaan, joten terkkari suositteli tuota rokotetta. Tiedän toki, että siitä ollaan montaa mieltä. Nuo tuhkarokko-vihurirokko-sikotauti ovat kumminkin niin vakavia tauteja pienelle, että ehkä parempi ottaa rokote joka tapauksessa. Saas vaan sitten nähdä millaisia oireita rokotuksesta tulee... Kuulisin mieluusti kokemuksianne tuosta MPR-rokotteesta, oletteko ottaneet ihan pienelle ja mitä oireita on tullut? Ehkä eniten mietityttää se, että jos oireet tulevat vasta viikon päästä piikistä niin silloin olemme jo matkalla... Noista tämän kertaisista rokotteista ei tullut mitään ihmeellisiä oireita, pientä kitinää illalla ja yöllä mutta se saattoi johtua ihan jostain muustakin.

Terkkari tuntui tyytyväiseltä meidän nykyisiin ruokailukuvioihin ja oli samaa mieltä puuron aloittamisesta. Tänä aamuna jäbä saikin sitten tuollaista persikka-kaurapuuroa, mitä mies oli jo kerennyt ostaa kaupasta. Puoli putelia meni että humps vaan... Kunhan nuo pari purkkia on syöty niin taidetaan siirtyä ihan peruskaurapuuroon maustettuna hedelmäsoseella :) 

Kävimme tänään jo asioilla kaupungilla. Shoppailin Nella ja Nuttu -kirpparilta jäbälle pari vaatetta. Tuo kirppis on kiva, mutta en kyllä enää poikkea lauantaina sinne. Tungos oli ihan järkyttävä. Hyllyt pursusivat kaikkea tyttöjen tavaraa ihan hirveästi, mutta pojille tuntuu yleensä olevan vaikeampaa löytää mitään. Ehkä poikien vaatteet käytetään enempi "loppuun"? Olen myös aika tarkka, eli en halua ostaa edes kirpparilta mitään nuhjuista ja kuluneen näköistä. 

Samalla reissulla kävimme nappaamassa jäbästä passikuvat. Poikaa vaan nauratti kuvaajan räpsyvä kamera ja salamavalo, tuli hauskan näköiset kuvat :) Normihinta noille lapsen passikuville Tunnin Kuvassa on 29€. Myyjä pahoitteli ettei ollut huomannut kertoa meille hintaa etukäteen kun poikkesimme muissa kaupoissa kuvien tulostustuksen aikana, ja saimmekin kuvat aikuisten hintaan eli 19 eurolla :D 

Odotellessamme kuvia katselimme valokuva-albumia jäbän kuville sekä kutsukortteja. Löysin Suomalaisesta kirjakaupasta kivan albumin, mutta mitään kivoja kortteja en. Juhlimme siis toukokuussa sekä jäbän 6kk synttäreitä että mun valmistumista ja haluaisin lähettää jotkut kivat kutsukortit vieraille. En varmaankaan jaksa ryhtyä askartelemaan, ainakaan alusta asti. Mutta katsotaan josko poikkean huomenna Tiimarissa (ja ehkä Sinellissä?) katselemassa tarjontaa... 

Eilen juoksin nopeasti läheisessä kauppakeskuksessa postissa sekä muillakin asioilla miehen tultua töistä kotiin. Hain kirjastosta jättikasan kuvakirjoja luettavaksi pojan kanssa. Jäbä tykkää katsella kirjoja ja kuvia, mutta nyt kaivattiin jo vähän vaihtelua siihen äitiyspakkauksesta tulleeseen Pikku-Poron tarinaan :P Valitsin myös ruotsinkielisiä kirjoja, jotta mieskin voi lukea jäbälle tarinoita :D Kirjastossa oli muuten hauska oivallus: erilaisia yllätyskasseja täynnä luettavaa. Kasseihin oli kiinnitetty vain pieniä vihjeitä sisällöstä. Itse en nyt rohjennut napata tuollaista kassia mukaani, sillä kirjahyllyssä pursuaa luettavaa vaikka kuinka.

Mutta nyt täytynee tästä ryhtyä sekä oman että jäbän ruoan kokkailuun :) 
Aurinkoista viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Esikoinen sai tuon mpr-rokotteen 1,5-vuotiaana. Viikko siitä nousi melkein 40-asteen kuume, tosin sitä kesti ehkä sen pari päivää. Sitte sen lisäks se ei pystyny kääntää päätä, ko oli lihasjäykkyyttä! Se säikäytti, koska sehän on normaalisti oire aivokalvontulehuksesta, joka vaatii heti sairaalahoitoa. Luin sitten, että tuo rokotusaiheuttaa lihasjäykkyyttä, eli se oli sitten sitä. Mutta tosiaan pari päivää kesti oireet, tuo niskajäykkyys vain yhen illan muistaakseni, kuume pari iltaa. Toivottavasti teile ei tule samanlaisia oireita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti ei! Just ollaan tässä miettimässä otetaanko ollenkaan koko rokotusta tätä reissua varten. Ei se nyt kumminkaan ole mikään kehitysmaa mihin mennään ja ollaan vaan 5 päivää...

      Poista
  2. Jännä miten erikokoisia nämä vauvat on. Me oltiin just 3kk neuvolassa. Mun poika oli 8340g ja 64,4 cm. Aurinkoinen kaveri :) Hyvää äitienpäivää! T. Yks äippä

    VastaaPoista