Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Toipuminen

Nyt kun synnytyksestä on reilu viikko, on toipuminen tuosta koettelemuksesta jo ihan hyvällä mallilla. Tietysti episiotomian ja muut tikit ovat edelleen hiukan arat, mutta pääsen jo ihan hyvin kävelemään ja istuakin voi muualla kuin uimarenkaan päällä :D Turvotus on helpottanut selkeästi, ja nyt mulla on taas nilkat! En muista ehkä puoleen vuoteen nähneeni jalkojani näin siroina... Olo on muutenkin keveämpi, eli kävely ja liikkuminen ei ole yhtään enää niin tuskaista kuin vielä odotusaikana (mikä nyt ei sinänsä ole yllätys). 

Sairaalassa ollessa olin vielä melko kipeä, mutta siellä onneksi sai tarvittaessa kunnon särkylääkecocktailin :P Sairaalan sänky ei kuitenkaan sopinut mun selälle yhtään, ja kaikki varmasti jo synnytyksessä krampanneet ja jumiutuneet lihakset tulivat kyllä siellä sängyssä maatessa vieläkin kipeämmiksi. Siihen kun päälle vielä laittoi hyvän imetysasennon etsimisen, voitte kuvitella miten jumissa olin alaselästä aina niskaan asti. Mistä tuloksena olikin sitten aivan jumalattomat säryt niin selässä, hartioissa kuin päässäkin. Erityisesti tuo imettäminen oli hankalaa kun tuntui että kaikki lihaksia särkee eikä imettäminen nyt muutenkaan oikein lähtenyt käyntiin. Tälläkin hetkellä selkä, hartiat ja niska on kyllä täysin jumissa, mutta ajattelin että josko tällä viikolla ehtisi vielä hierojalle. Kotona on myös helpompi etsiä hyvää asentoa imetykseen kun on vaihtoehtoja sängyllä makaamiselle/istumiselle.

Kävin heti sairaalasta päästyäni tietysti vaa'alla. Lukemat olivat kyllä todella masentavia :/ Pahimmillaan raskauden loppupuolellahan mä painoin jo 92kg, ja lääkäri passitti mut uudelleen sokerirasituskokeeseen. Koe oli onneksi ok, eikä poikakaan syntyessään ollut mikään iso (3425g). Sairaalaan jäi noista kiloista vain 6kg, ja tänä aamuna vaaka näytti 83kg eli miinusta huippulukemiin on tullut 9kg. Eilen olin jo romahtaa täysin kun valmistauduin ulkoilemaan koiran kanssa. Mähän en edelleenkään mahdu muihin kuin miehen ulkoiluhousuihin! Ja tuo painolukema 83kg taitaa ollakin samaa luokkaa miehen kanssa. Mies lohdutteli, että kunhan turvotus laskee jne... Mutta kun se turvotus on jo tainnut hävitä, vain läskit ovat jääneet. Ei kai raskaus tuo turvotusta reisiin ja persukseen :/ Mutta omapa on vikani, mullahan ei ole minkäänlaista itsekuria. Söin äitiysloman aikaan ihan hirveitä määriä kaikkea suolaista, rasvaista ja makeaa. 

Ennen raskautta painoin 65kg, enkä tuolloinkaan ollut tyytyväinen painooni saati sitten kehonkuvaani muutenkaan. Sitä ajatellen, tämän raskauden jättämät jäljet eivät tietenkään mitenkään paranna itsetuntoa... Puhuttiin kyllä miehen kanssa, että voisin ensi vuoden puolella hankkia jäsenyyden tuohon läheiselle naisten kuntosalille, jossa on myös monenlaisia ryhmäliikuntatunteja tarjolla. Katsotaan josko jostain saisi sen verran ylimääräistä aikaa ja rahaa revittyä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Urheilujuhlaa


Ne jotka tuntevat meikäläisen tietävät, että olen vankkumaton penkkiurheilun harrastaja. 

Tänäänkin olen istua jöpöttänyt tässä olohuoneen sohvalla tuijottamassa telkkarista ampumahiihtoa. Se nyt vaan on niin mielenkiintoista ja ennen kaikkea koskettavaa elää mukana siinä tunteessa! Jotkut katsovat nyyhkysarjoja/-leffoja, toiset dekkareita ja elävät mukana siinä tunnemaailmassa. Eivätkös naiset katsele esim. romanttisia komedioita tai lue harlekiiniromaaneja juuri haaveillakseen vastaavan tapaisista uskomattomista tarinoista omassa  elämässään... ;P Mulle urheilu on ennen kaikkea tätä tunteiden mukana elämistä, ja uskon että sitä se on monille miehillekin. Eikö ole hienoa, kun altavastaaja voikin vastoin odotuksia pärjätä? Tai kun joku on harjoitellut ja omaa lahjakkuutta tiettyyn asiaan niin paljon, että pystyy suoriutumaan vaikeissakin olosuhteissa tai suuren paineen alla?

Itse ihailen juuri sellaisia urheilijoita, jotka pystyvät nauttimaan ihan urheilusta ja ennen kaikkea kilpailemaan itseään vastaan, keskittyen vain ja ainoastaan siihen mitä tekevät juuri nyt. Tässä urheilu onkin mielestäni aika erikoista: ensin treenataan tulevaisuutta varten, mutta  sitten suorittaessa ei saisi ajatella sitä tulevaisuutta yhtään! Tästä mahtavan urheilijan asenteesta hyvinä esimerkkeinä ovat esimerkiksi Ole-Einar Björndalen tai Carolina Kluft. Urheilu ja voittaminen ovatkin ennen kaikkea pään sisällä tapahtuvaa toimintaa. Melkein kuka tahansa voi treenata itsensä huippukuntoon, mutta huippu-urheilija pystyy huippusuoritukseen myös paineen alla ja epäsuotuisissakin olosuhteissa. Se on todella ihailtavaa kun jollakin on tällaista mielen lujuutta ja uskoa itseensä!

Jossain vaiheessa elämääni mietin, että olisiko urheilusta pitänyt tulla mun elämänurani. Mutta siis urheilujournalismista, itse ammatti-urheiluun ei taitaisi tästä kropasta (saati päästä) löytyä rahkeita. Naisia onkin nykyään yhä enemmän työssä urheilun parissa, eikä naisia enää taideta edes väheksyä urheilumaailmassa kuten joskus muinoin. Tietyille "miehisille" kentille kyllä toivoisi myös naisia. Esimerkiksi jääkiekkostudioissa ei vielä näe naisia analysoimassa peliä ja taktiikoita. Mutta eiköhän sekin hetki koita, kunhan tarpeeksi moni nainen päätyy valmentamaan tarpeeksi kovia joukkueita. Eikä naiseus saa mielestäni olla ensisijainen syy päätyä yhtään minnekään. Kuuntelen ennen kaikkea hyviä analyysejä urheilusta riippumatta siitä kuka ne tekee. 

Saattaapa sitä tämänkin opiskelu- ja työuran kautta löytyä töitä urheilun parista. Voisin aivan helposti kuvitella itseni "kisapappina"  ja sielunhoitajana/urheilupsykologina Suomen joukkueen mukana eri kisoissa :D