keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kasvatuskysymyksiä

Viime aikoina mä olen ollut se, joka on käynyt koiran kanssa tottelevaisuustreeneissä eräässä porukassa. Tänään (kuten monena muunakin kertana) keskustelimme ryhmän ohjaajan kanssa siitä, miten terrierimme Elmon motivaatiota työskentelyyn mun kanssa voisi vahvistaa. Elmo kun on terrierille tyypilliseen tapaan aika itsenäinen: ei siis juuri haikaile mun perään vaan kaikki muu ulkosalla kiinnostaisi paljon enemmän. Jotkut koirat kun taas istuvat kuin tatti omistajan vieressä ja ovat lähes tukahtua innostuksesta kun omistaja pyytää tekemään jotain. Meillä tällaista motivaatiota ilmenee todella harvoin ja sehän hankaloittaa ylipäätään kaikkea tekemistä, ja siksi tuon tottisryhmän ohjaaja onkin usein antanut neuvoja miten Elmosta voisi saada innokkaamman yhteistyöhön.

Elmolle suurin palkka on usein ihmisten huomio. Suurin rangaistus on siten se, että joutuu eroon ihmisistä. Tätä on hyvä käyttää kun poika käyttäytyy huonosti; raottaa vessan ovea ja uhkaa sinne laittamisella jos ei rauhoitu niin johan tepsii... No mutta, syy miksi nyt aloin kirjoittaa tästä aiheesta on se, että tajusin tänään(kin) olevani meidän perheessä se "pahis". Meikä on siis se, joka tekee koiran mielestä kaikki ikävät toimenpiteet: kynsien leikkuut, pesut, trimmaukset, korvien puhdistukset jne. Elmo siis antaa toki tehdä nämä kaikki, mutta pyrkii kyllä aina hiukan karkuun kun tajuaa mitä on tulossa. Ja minnekäs sitä karkuun mennään? No miehen syliin tai jalkoihin tietysti! Mies on myös aina se, jolle Elmo tuo lelua koska tietää tästä seuraavan aina leikkiä. Samoin jos Elmo menee miehen jalkojen juureen istumaan, saa aivan varmasti rapsutuksia. Eli hyvälle on opettanut... No eipä sitten ihme, että kun meikä yrittää koulutuskentällä saada kontaktia koiraan, niin tämä ei (useimmiten) korvaansa lotkauta. Tänään taas yritin miehen kanssa tästä asiasta keskustella, ja vastaus oli jokseenkin hullu: "voithan säkin sitä ottaa syliin". Ei nyt ehkä ollut tässä se pointti... Yritin selittää, että kiva olla tässä se ilkimys, ja mies sitten se joka tekee kaikki kivat jutut. Elmon kun saisi varmasti niin helposti motivoitua tekemään tottiskentälläkin vaikka mitä, jos ei koko ajan kotona lellisi ja hellisi sitä. Pilalle mennyt koko koira jo... 


Elmo nauttii saaristosta

Se syy, miksi tämä nyt tuli taas pinnalle ja aiheeksi tänne blogiinkin on se, että ryhdyin miettimään tulevan lapsemme kasvatusta tältä pohjalta. Tuleeko lasten kasvatuksesta sitten samanlaista vääntöä? Äiti on se ilkeä, joka ei anna koskaan lupaa, joten mennään isältä sitten pyytämään lupaa, jne? Mies ei oikein tainnut ymmärtää kun yritin selittää että meidän pitäisi toimia jotenkin tiiminä tässä. Tai kyllä hän sen puolesta myös puhuu, mutta teot tuntuvat ainakin toistaiseksi puhuvan ihan toista... Tämä alkoikin tänään juuri ärsyttää ihan mielettömästi. 

Olen muutenkin ollut muutamat viime päivät todella ärtynyt. Erityisesti nämä tekemättömät kotityöt harmittavat. Ja tiedän kyllä, ovat ihan pikkujuttuja, mutta silti.  Mies ehdottikin että tehtäisiin torstaisin sellainen "tehotunti", jolloin voitaisiin aina siivoilla ja järjestellä paikkoja joita ei muuten ehditä. Mulle tämä sopii, mutta heti tänään mies sitten sanoi menevänsä huomenna auttamaan veljeään renkaiden vaihdossa. Eli se ensimmäinen torstaisiivous siirtyy sitten näköjään heti... (!) Että semmosta. Miehille taitaa muutenkin olla jotenkin vaikeaa tehdä niitä kotitöitä siinä sillä lailla "sivussa"? Mä saatan joka päivä pestä pyykkiä, ja ihan vaan niin että vessassa käydessä laitankin samalla pyykkiä pyörimään. Ei sitä tarvitse erikseen suunnitella! Ajattelin jo ryhtyä kokonaan kotityölakkoon, kuten tämä äiti.  Jospa joskus tulis kiitostakin siitä, että vaivautuu... :P Saas nähdä miten käy vauvan synnyttyä. Kenties hukumme siihen itseensä.

2 kommenttia:

  1. Mua on myös mietityttänyt paljon että millaista kasvattaminen tulee olemaan, juurikin sen pohjalta että kun meitä on kaksi kasvattajaa ja pitäisi vetää kuitenkin yhtenäinen linja! Jännittää vähän jo että miten se tulee menemään mutta luottavaisin mielin vain tulevaa kohti!

    Meillä onneksi mies on todella siisti ja hoitaa kotihommia ihan tasavertaisesti mun kanssani eli ei tarvitse sanoa kenellekään että "mies auttaa mua kotihommissa" vaan ollaan ihan yhdessä molemmat vastuussa arjen pyörittämisestä. Olen kyllä toisaalta huomannut hänessäkin sen että miehelle kotityöt ovat juurikin jostain kumman syystä suunnittelua vaativia tehtäviä :D Itse kun tosiaan ihan ohimennen pistää pyykit pyörimään/kuivumaan/viikkaa kaappiin tai vaikka pesee vessan niin miehelle se on aina TYÖ joka pitää tehdä jotenkin niin että siihen on erikseen "valmistauduttu" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun miehellä on sama juttu, se kotityö on todellakin työ joka pitää jotenkin etukäteen suunnitella! Hassua :P

      Poista