keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Toipuminen

Nyt kun synnytyksestä on reilu viikko, on toipuminen tuosta koettelemuksesta jo ihan hyvällä mallilla. Tietysti episiotomian ja muut tikit ovat edelleen hiukan arat, mutta pääsen jo ihan hyvin kävelemään ja istuakin voi muualla kuin uimarenkaan päällä :D Turvotus on helpottanut selkeästi, ja nyt mulla on taas nilkat! En muista ehkä puoleen vuoteen nähneeni jalkojani näin siroina... Olo on muutenkin keveämpi, eli kävely ja liikkuminen ei ole yhtään enää niin tuskaista kuin vielä odotusaikana (mikä nyt ei sinänsä ole yllätys). 

Sairaalassa ollessa olin vielä melko kipeä, mutta siellä onneksi sai tarvittaessa kunnon särkylääkecocktailin :P Sairaalan sänky ei kuitenkaan sopinut mun selälle yhtään, ja kaikki varmasti jo synnytyksessä krampanneet ja jumiutuneet lihakset tulivat kyllä siellä sängyssä maatessa vieläkin kipeämmiksi. Siihen kun päälle vielä laittoi hyvän imetysasennon etsimisen, voitte kuvitella miten jumissa olin alaselästä aina niskaan asti. Mistä tuloksena olikin sitten aivan jumalattomat säryt niin selässä, hartioissa kuin päässäkin. Erityisesti tuo imettäminen oli hankalaa kun tuntui että kaikki lihaksia särkee eikä imettäminen nyt muutenkaan oikein lähtenyt käyntiin. Tälläkin hetkellä selkä, hartiat ja niska on kyllä täysin jumissa, mutta ajattelin että josko tällä viikolla ehtisi vielä hierojalle. Kotona on myös helpompi etsiä hyvää asentoa imetykseen kun on vaihtoehtoja sängyllä makaamiselle/istumiselle.

Kävin heti sairaalasta päästyäni tietysti vaa'alla. Lukemat olivat kyllä todella masentavia :/ Pahimmillaan raskauden loppupuolellahan mä painoin jo 92kg, ja lääkäri passitti mut uudelleen sokerirasituskokeeseen. Koe oli onneksi ok, eikä poikakaan syntyessään ollut mikään iso (3425g). Sairaalaan jäi noista kiloista vain 6kg, ja tänä aamuna vaaka näytti 83kg eli miinusta huippulukemiin on tullut 9kg. Eilen olin jo romahtaa täysin kun valmistauduin ulkoilemaan koiran kanssa. Mähän en edelleenkään mahdu muihin kuin miehen ulkoiluhousuihin! Ja tuo painolukema 83kg taitaa ollakin samaa luokkaa miehen kanssa. Mies lohdutteli, että kunhan turvotus laskee jne... Mutta kun se turvotus on jo tainnut hävitä, vain läskit ovat jääneet. Ei kai raskaus tuo turvotusta reisiin ja persukseen :/ Mutta omapa on vikani, mullahan ei ole minkäänlaista itsekuria. Söin äitiysloman aikaan ihan hirveitä määriä kaikkea suolaista, rasvaista ja makeaa. 

Ennen raskautta painoin 65kg, enkä tuolloinkaan ollut tyytyväinen painooni saati sitten kehonkuvaani muutenkaan. Sitä ajatellen, tämän raskauden jättämät jäljet eivät tietenkään mitenkään paranna itsetuntoa... Puhuttiin kyllä miehen kanssa, että voisin ensi vuoden puolella hankkia jäsenyyden tuohon läheiselle naisten kuntosalille, jossa on myös monenlaisia ryhmäliikuntatunteja tarjolla. Katsotaan josko jostain saisi sen verran ylimääräistä aikaa ja rahaa revittyä.

14 kommenttia:

  1. Luin Vappu Pimiän haastattelun, jossa hän kertoi raskausaikana tulleen +20 kg. 6 viikon ikäisen lapsen kanssa häneltä oli hävinnyt 10 kg ja kertoikin painon laskemisen olevan suuri huijaus! En tiedä lohduttaako tuo, mutta onhan se selvä ettei 20 kg lähde ihan noin vain heittämällä. Ota realistinen tavoite vaikka vauvan 1-vuotisiän kohdalle ja sitä kohti sitten omassa tahdissa. On ihan eri asia kuitenkin tiputtaa alle 10 kg raskausaikana kertynyttä painoa kuin tuplamäärä. Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ehkä sekin kertoo musta jotain että sitä painoa tosiaan on tullut noin paljon. Ja kaikki höpöttää koko ajan että kyllä imetys laihduttaa. No jos se imetys edes lähtis kunnolla käyntiin niin ehkä siinä tapauksessa? Mut kaameeta ajatella että olisin joskus vuoden päästä edes lähellä omia mittojani. Nyt en kehtaa edes mennä ulos kun ei ole enää sitä vatsaakaan "puskurina" ja tekosyynä.

      Poista
  2. Eikö sitä aina sanota, että raskauskilot lähtee imettämällä? Jos ei lähde, niin laihduttelet niitä sitten joskus ensi vuonna, vaikka siellä salilla. Ja luulen, että suuri osa tuosta on ihan turvotustakin vielä, kun synnytyksestä on niin vähän aikaa. Sitä paitsi ainahan voit väittää ainakin tuntemattomille, että olet edelleen raskaana... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis niinhän kaikki väittää että imetys laihduttaa, mutta taitaa toimia vaan siinä tapauksessa että se imetys onnistuu...

      Poista
  3. Kyllä sitä varmasti kannattaa liikuntaa harrastaa ja syödä terveellisesti, laihdutti se imetys tai ei :)

    Niin kauan kuin ns. terveelliset elämäntavat tuntuvat pakottamiselta, niihin on vaikea sitoutua. Itse olen löytänyt herätyksen sitä kautta, että ajattelen arvostavan itseäni ja koko kehoani niin paljon, että haluan pitää sitä hyvänä. Eräs erittäin hyvä luennoitsija sai mut hokaamaan, että epäterveellisten herkkujen syöminen on vähän sama, kun kävisi ottamassa turpaan kulman takana paikallisislta raggareilta. "En mä voi sille mitään, se vaan tuntuu musta niin hyvältä, kyllähän mä tiedän, että tää (herkkujen syöminen / turpaanotto, kumpikin!) on tosi pahaksi mun kropalle, ja voi tulla pysyviäkin vaurioita..." Mä olen alkanut toistella itselleni "Ei kiitti muffinssia nyt, otan mielummin omenan, koska en halua ottaa turpaan" ;D Ja ihan oikeasti kuvittelen sen konkreettisen iskun päin pläsiä, kyllä mulle on tullut hassua konkretiaa :D

    Liikunnasta kannattaa etsiä se tapa tehdä, mistä tykkää. Vaunulenkit varmaan tulevat sulle joka tapauksessa ohjelmaan, ja jos räntä hidastaa matkaa, niin aattelet vaan, että tuleepahan parempi treeni :D Kaikki liikunta on hyvästä, jos vaan sitä jaksaa tehdä, ja 10minuuttia on aina parempi kuin ei yhtään. Kolme kertaa 10min on tietysti jo puoli tuntia.

    Mä uskon itse, että laihtuminen itsessään on hankala tavoite yksinään, se aika harvalla motivoi riittävästi. Jos laihduttaa siksi, että suhtautuu itseensä negatiivisesti, on tie paljon heikompi, kuin jos laihduttaa siksi, että välittää itsestään niin paljon, että haluaa tehdä itselleen hyvää, ja osaa nähdä terveelliset elintavat kidutuksen ja rankaisun sijaan hyvän tekemisenä itselle. Koska niitä ne ovat!

    En ole koskaan ollut kerrasta poikki - metodin suosia. Harva ihminen aikoo olla loppuelämänsä ilman herkkuja, ja jos tällä tavalla laihtuu, niin on suuri riski, että vanhat elämäntavat jatkuvat kuurin jälkeen. Järjen käyttö sallittu, silloin otetaan vähän turpaan, jos on pakko ;)

    Nyt on sun paikka muuttaa sun elämäntapoja LOPULLISESTI, jos niin haluat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta :) Tuo kaikki on tietysti ihan totta, mutta miten sitä löytää tai saa kiinni siitä "oikeasta" motivaatiosta siihen laihduttamiseen...? Jos ei ole aiemmin arvostanut itseään niin sitä on vaikea yhtäkkia päättää ryhtyä ajattelemaan toisella lailla. Ja tietoa tuosta laihduttamisesta, tai paremminkin koko elämänmuutoksesta kyllä löytyy multakin, mutta jotenkin tuntuu ettei se pelkkä fakta asioista vielä anna potkua muuttaa mitään asioita, syöminen on kumminkin niin tunnejuttu (ainakin mulla). Mulla varmaan pitäis kumminkin olla joku konkreettisempi tavoite kuin vain syödä terveellisemmin ja liikkua, muuten on niin helppo sitten unohtaa vaivihkaa koko juttu :P

      Poista
    2. Ja mähän kyllä siis tiedän että tämä kaikki on ihan omaa syytäni, laiskuuttani ja itsehillinnän puutetta.

      Poista
    3. Sepä se, nimittäin oikea motivaatio. Tiedän tosiaan itsekin miltä tuntuu, kun tieto kyllä on mutta se ei tosiaan vielä riitä. Mutta armollisuus ja rakkaus itseä kohtaan, siitä se lähtee. Ja ajattelua täytyy tosiaan, niin kun sanoit, oikeasti aktiivisesti lähteä muuttamaan! Se vie aikaa, että oppiiajattelemaan uudella tavalla. Opetella arvostamaan itseään jo nyt heti :) Mä olen katsellut noita jenkkisarjoja, joissa laihat teinitytöt Jenkeissä leikkelevät ja pumppailevat itseään, vaikka näyttävät muiden silmissä jo täydellisiltä. Sillon mä tajusin, että kauneus itsessä on nähtvä heti, virheineen, koska nekin tytöt keksivät aina lisää korjattavaa, eikä se loppunut koskaan. Ihminen ei ole koskaan täydellinen, sen hyväksyminen antaa vasta rauhan.

      Poista
    4. Ei kai täydellisyyttä voikaan tavoittaa, mutta jos olis pikkusen parempi, tarpeeks kelvollinen?

      Poista
    5. Avain onkin se, että olet NYT omasta mielestä riittävän hyvä ja kelvollinen. Mä olen juuri seurannut, että niin kaupan kun ei ole riittävän hyvä jo valmiiksi, ei mikään saavutus tuo tyydytystä, vaan aina näkee uuden asian, joka pitää vielä saavuttaa että kelpaa itselleen. Sä olet ihana ja hyvä jo nyt! :)

      Poista
  4. No hei, mä olen lihonut kymmenen kiloa vuodessa ilman raskautta. Ja vaikka tekisin mitä se ei tunnu lähtevän. Mutta olen katsellut itseäni peilistä, että en mä oikeastaan näytä yhtään hullummalta nytkään. :) En tiedä sitten, miten joku ulkopuolinen mut näkee, mutta ainakaan ei kukaan ole haukkunut läskiksi. Mitä sitten jos on vähän muhkeammat reidet ja peppu ja vatsa? Mulla on loppuelämä aikaa laihduttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhmm, rakas siskoni, mä en jotenkin osaiskaan kuvitella sua jonkin superterveellisen elämäntavan kasvokuvaksi... :P

      Poista
  5. Hei!

    Yritä nyt vain olla itsellesi armollinen. Ei se painonnousu ole maailman vakavinta ja onhan sinulla nyt ihana vauveli "palkkiona" :)

    Ihan uteliaisuudesta kyselisin, että miten sinulla jakautui tuo painonnousu raskauden aikana?

    Nim. äippä, rv 28+1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai täytyis opetella suhtautumaan itseensä uudella lailla ja luopua niistä haaveista mahtua vanhoihin vaatteisiin. Mulla sekä geenit että luonne taitaa ohjata kehitystä vuosien myötä juuri tähän lihomisen suuntaan...

      Mulla tuli painoa koko raskauden ajan, mutta raskausviikolta 30 alkaen sitten oikein hurjasti, suunnilleen kilo per viikko ja yhteensä lopulta tais tulla +27 kg.

      Poista